Alexander Egger (s. 22. joulukuuta 1979 Bolzano, Italia) on italialainen entinen jääkiekkopuolustaja. Hän osasi pelata myös keskushyökkääjänä. Egger pelasi koko uransa ajan kotimaassaan, suurimman osan urastaan kasvattajaseurassaan HC Bolzanossa, jonka kapteenina hän toimi kotimaansa Serie A:ssa ja monikansallisessa Erste Bank Eishockey Ligassa vuosina 2010–2016 ja kaudella 2017–2018. Egger on Bolzanon seurahistorian kaikkien aikojen toiseksi eniten runkosarjaotteluita (720) pelannut pelaaja Martin Pavlun jälkeen.[1] Lisäksi hän pelasi Serie A:ta SV Ritten/Renonissa vuosina 2005–2008, joista kaudella 2006–2007 Egger toimi joukkueen kapteenina. Hän voitti urallaan kaikkiaan neljä Italian-mestaruutta ja kaksi EBEL:n mestaruutta. Egger pelasi myös kymmenet MM-kilpailut, joista viidet eteni pääsarjatasolla. Hän toimi Italian kapteenina vuosien 2013 ja 2014 turnauksissa.[2]

Alexander Egger
Henkilötiedot
Syntynyt22. joulukuuta 1979 (ikä 44)
Bolzano, Italia
Kansalaisuus  Italia
Jääkiekkoilija
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 186 cm
Paino 88 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 1997–2018
Seurat HC Bolzano (Italia/EBEL)
SV Ritten/Renon (Italia)

Ura muokkaa

Seuraura muokkaa

Egger on HC Bolzanon oma kasvatti. Hän debytoi seuran miesten joukkueessa Serie A:ssa kaudella 1997–1998, jolloin Egger pelasi siellä kuusi runkosarjaottelua tehopistein 3+1=4. Hän voitti kauden päätteeksi Italian-mestaruuden. Kaudella 1998–1999 Egger edusti Bolzanoa myös EHL:ssä. Ensimmäisellä kokonaisella pääsarjakaudellaan 1998–1999 hän teki 48 runkosarjaottelussa tehot 2+137=58. Kauden 1999–2000 päätteeksi Egger voitti Italian-mestaruuden. Kaudella 2001–2002 hän oli Bolzanon kolmanneksi paras maalintekijä 14 osumallaan. Kaudella 2003–2004 Egger voitti Italian cupin ja kaudella 2004–2005 Italian Supercupin.[2]

Kaudeksi 2005–2006 Egger siirtyi SV Ritten/Renonin riveihin. Hän nousi joukkueen varakapteeniksi. Kaudella 2006–2007 hän toimi Rittenin kapteenina ja kaudella 2007–2008 taas varakapteenina. Egger eteni Rittenin kanssa aina Serie A:n finaaleihin saakka, mutta Italian-mestaruuden vei kuitenkin HC Bolzano otteluvoitoin 3–1. Hän palasi itse kasvattajaseuraansa Bolzanoon kaudeksi 2008–2009. Egger oli joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 15+19=34, joilla hän voitti Serie A:n puolustajien maalipörssin ja jakoi puolustajien pistepörssin viidennen sijan A&O Asiagon Trevor Johnsonin kanssa. Egger voitti kauden aikana sekä Italian-mestaruuden, Italian cupin että Italian supercupin. Hän edusti Bolzanoa kauden aikana myös Continental Cupissa.[2]

Kaudella 2010–2011 Egger nousi Bolzanon kapteeniksi. Hän voitti Serie A:n puolustajien piste- ja syöttöpörssin tehoilla 7+29=36. Egger edusti Bolzanoa kauden aikana myös Continental Cupissa. Kauden 2011–2012 päätteeksi hän voitti Italian-mestaruuden. Kaudella 2012–2013 Egger teki miesten pääsarjatason yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 2+40=42, joilla hän sijoittui koko Serie A:n syöttöpörssissä toiseksi edellään vain A&O Asiagon Sean Bentivoglio. Puolustajien pistepörssissä Eggerin edellä oli vain HC Valpellicen Trevor Johnson. Hän voitti kauden aikana Italian Supercupin. Egger pelasi kauden aikana myös Continental Cupissa.[2]

Bolzano siirtyi kaudeksi 2013–2014 pelaamaan monikansalliseen, itävaltalaisvetoiseen Erste Bank Eishockey Ligaan. Hän voitti kauden päätteeksi liigan mestaruuden. Kaudella 2014–2015 Egger oli Bolzanon tehokkain puolustaja tehoilla 6+22=28, joilla hän jakoi EBEL:n puolustajien pistepörssin kymmenennen sijan kolmen muun pelaajan kanssa. Kauden 2015–2016 jälkeen Egger ei jatkanut enää joukkueensa kapteenistossa toimittuaan kuusi kautta Bolzanon kapteenina, mutta kaudeksi 2017–2018 hän palasi kuitenkin joukkueen kapteeniksi. Egger oli Bolzanon eniten maaleja tehnyt puolustaja viidellä osumallaan. Hän voitti myös pudotuspelien puolustajien piste- ja syöttöpörssin tehoilla 1+10=11. Egger johdatti Bolzanon kauden päätteeksi EBEL:n mestaruuteen. Hän lopetti pelaajauransa kevääseen 2018.[2]

Maajoukkueura muokkaa

Egger edusti Italiaa MM-kilpailuissa vuosina 2003, 2006, 2010, 2012, 2014 ja 2017. Vuoden 2014 turnauksessa hän toimi joukkueensa kapteenina ja vuoden 2012 varakapteenina.[2] Vuoden 2012 turnauksessa Egger valittiin Norjaa vastaan pelatun alkulohkon ottelun päätteeksi Italian ottelun parhaaksi pelaajaksi,[3] kuten myös vuoden 2014 turnauksessa Tšekkiä vastaan pelatun alkulohkon ottelun päätteeksi[4] ja vuoden 2017 turnauksessa Saksaa vastaan pelatun alkulohkon ottelun päätteeksi.[5]

Egger pelasi myös alle 18-vuotiaiden B-sarjan EM-kilpailuissa vuonna 1997. Hän edusti Italiaan myös talviuniversiadeissa vuosina 2005 ja 2007.[2]

Tilastot muokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM Turnaus O M S Pist. RM
1996–1997 U18-EM B 5 0 0 0 0
1997–1998 HC Bolzano Italia 6 3 1 4 0
1998–1999 HC Bolzano Italia 6 2 0 2 0
1999–2000 HC Bolzano Italia 48 21 37 58 36
2000–2001 HC Bolzano Italia 38 9 13 22 24 8 2 2 4 4
2001–2002 HC Bolzano Italia 39 14 16 30 59
2002–2003 HC Bolzano Italia 40 7 14 21 22 5 0 1 1 6 MMd1 5 0 0 0 0
2003–2004 HC Bolzano Italia 42 6 22 28 46 4 0 1 1 6
2004–2005 HC Bolzano Italia 34 8 10 18 24 10 2 4 6 4
2005–2006 SV Ritten/Renon Italia 48 6 15 21 60 8 0 2 2 6 MM 6 0 0 0 2
2006–2007 SV Ritten/Renon Italia 38 4 25 29 46 8 0 4 4 16
2007–2008 SV Ritten/Renon Italia 38 7 19 26 64 13 1 6 7 14
2008–2009 HC Bolzano Italia 40 15 19 34 74 8 0 5 5 14
2009–2010 HC Bolzano Italia 37 2 25 27 44 13 4 6 10 4 MM 5 1 2 3 0
2010–2011 HC Bolzano Italia 40 7 29 36 38 11 2 5 7 12 MMd1 4 1 5 6 2
2011–2012 HC Bolzano Italia 42 4 18 22 46 12 2 9 11 8 MM 7 1 0 1 4
2012–2013 HC Bolzano Italia 43 2 40 42 52 5 1 7 8 6 OQ 2 0 0 0 0
MM 5 0 1 1 4
2013–2014 HC Bolzano EBEL 53 2 20 22 26 12 1 8 9 12 MM 7 1 0 1 2
2014–2015 HC Bolzano EBEL 53 3 25 28 40 7 0 3 3 8 MMd1 A 5 1 1 2 2
2015–2016 HC Bolzano EBEL 52 1 25 26 34 6 0 4 4 8 OQ 3 1 2 3 2
MMd1 A 5 1 0 1 0
2016–2017 HC Bolzano EBEL 53 5 20 25 30 9 1 2 3 8 MM 7 0 0 0 2
2017–2018 HC Bolzano EBEL 54 5 11 16 14 18 1 11 12 4
16 kautta yhteensä Italia 579 117 303 420 635 105 14 52 66 100
5 kautta yhteensä EBEL 265 15 101 116 144 52 3 28 31 40

Lähteet muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alexander Egger.

Viitteet muokkaa

  1. Elite Prospects - All Time Regular Season Player Stats for HC Bolzano eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Alexander Egger Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  3. BEST PLAYER OF THE GAME SELECTED BY THE TEAM (pdf) 20.5.2012. IIHF. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 27.6.2017. (englanniksi)
  4. BEST PLAYER OF THE GAME SELECTED BY THE TEAM (pdf) 25.5.2014. IIHF. Viitattu 27.6.2017. (englanniksi)
  5. BEST PLAYER OF THE GAME SELECTED BY THE TEAM (pdf) 21.5.2017. IIHF. Arkistoitu 17.10.2017. Viitattu 27.6.2017. (englanniksi)