Aleksandra Fjodorovna (Charlotte)
Aleksandra Fjodorovna (ven. Алекса́ндра Фёдоровна), (13. heinäkuuta 1798 Charlottenburgin linna, Berliini Preussin kuningaskunta – 1. marraskuuta 1860 Aleksanterin palatsi, Tsarskoje Selo, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän keisarinna ja keisari Nikolai I:n puoliso.
| Aleksandra Fjodorovna | |
|---|---|
 Kruunajaiskuva, George Dawe 1826 | |
| Venäjän keisarinna | |
| Valtakausi | 1. joulukuuta 1825 – 2. maaliskuuta 1855 |
| Kruunajaiset | 3. syyskuuta 1826 |
| Syntynyt |
13. heinäkuuta 1798 Charlottenburg, Preussi |
| Kuollut |
1. marraskuuta 1860 (62 vuotta) Tsarskoje Selo, Venäjä |
| Hautapaikka | Pietari-Paavalin katedraali, Pietari |
| Puoliso | Nikolai I ( 1817; 1855) |
| Koko nimi | Friederike Luise Charlotte Wilhelmine |
| Suku | Hohenzollern |
| Isä | Fredrik Vilhelm III |
| Äiti | Luise |
| Uskonto | Venäjän ortodoksi, aiemmin luterilainen |
Alun perin hän oli Preussin prinsessa Charlotte eli Friederike Luise Charlotte Wilhelmine, yksi kuningas Fredrik Vilhelm III:n ja kuulun kuningatar Luisen kymmenestä lapsesta.[1]
Suku ja nuoruus muokkaa
Keisarinna Aleksandra Fjodorovna syntyi Preussin prinsessa Friederike Luise Charlotte Wilhelminenä Charlottenburgin linnassa Berliinissä 13. heinäkuuta 1798. Hän oli Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelm III:n ja Mecklenburg-Strelitzin herttuataren, kuningatar Luisan vanhin eloon jäänyt tytär ja neljäs lapsi sekä Fredrik Vilhelm IV:n ja Saksan keisarin Vilhelm I:n sisar. Häntä kutsuttiin nimellä Charlotte, joka oli suosittu Preussin kuninkaallisessa perheessä, ja perhe antoi hänelle lempinimen Lottchen.[2]
Prinsessan lapsuutta leimasivat Napoleonin sodat ja hänet kasvatettiin vaikeissa taloudellisissa oloissa. Hänen isänsä oli kiltti, uskonnollinen mies, mutta heikko ja päättämätön hallitsija, joka menetti puolet valtakunnastaan vuoden 1806 sotatappioiden jälkeen. Charlotten kauneudesta, älykkyydestään ja viehätysvoimastaan ihailtua äitiä pidettiin määräävämpänä kuin hänen aviomiehensä.[2]
Kun preussilaiset hävisivät lokakuussa 1806 Jenan-Auerstedtin taistelun, Louise pakeni Königsbergiin ja otti lapsensa mukaansa, Charlotte oli tuolloin kahdeksanvuotias. Itä-Preussissa heitä suojeli keisari Aleksanteri I. "Tyttäreni Charlotte on pidättyväinen ja itseensä keskittynyt, mutta isänsä tavoin kylmältä näyttävä ulkokuori kätkee kuuman ja myötätuntoisen sydämen lyönnit", kirjoitti kuningatar Louise tyttärestään.[2] 27. lokakuuta 1806 Berliini joutui Napoleonin hallintaan ja Charlotte varttui sodan runtelemassa Memelissä Preussissa. Joulukuussa 1809 kuningatar Louise palasi Berliiniin lastensa kanssa, mutta sairastui muutaman kuukauden kuluttua ja kuoli lavantautiin 34-vuotiaana vuonna 1810, pian Charlotten 12-vuotissyntymäpäivän jälkeen.[2] Vanhimpana tyttärenä Charlotte oli nyt hovin ensimmäinen kuninkaallinen nainen, ja hänen täytyi alkaa hoitamaan äitinsä virallisia edustusvelvollisuuksia.[3]
_(C02).jpg)
Suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš ja hänen nuorempi veljensä suuriruhtinas Mihail Pavlovitš vierailivat Berliinissä helmikuussa 1814. Preussin prinsessa Charlotte ja suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš Romanov tapasivat Berliinissä toisen kerran vuonna 1815. Heitä yhdisti kiinnostus armeijaan ja he pitivät heti toisistaan. He kulkivat käsi kädessä maaseudulla Potsdamissa ja kävivät yhdessä Berliinin hovioopperassa. Kihlauksesta sovittiin lokakuussa 1816.[4] Liitosta heidän välillään oli sovittu jo helmikuussa 1814, Preussin kuningashuoneen ja Venäjän keisariperheen välistä sidettä haluttiin vahvistaa. He olivat keskenään pikkuserkun serkkuja Preussin kuninkaan Fredrik I Suuren kautta.
Avioliitto ja suuriruhtinatar muokkaa
Prinsessa Charlotte saapui Pietariin kesäkuussa 1817 läheisen ystävättärensä kreivitär Cecilia Gurovskajan seurassa ja hänelle alettiin opettaa venäläisiä hovitapoja ja ortodoksista uskontoa. Hänestä ei pitänyt tulla keisarinnaa, koska Nikolain edellä perimysjärjestyksessä oli hänen vanhempi veljensä Konstantin Pavlovitš. Kihlaus tapahtui 7. heinäkuuta ja häät pidettiin Charlotten 19. syntymäpäivänä 13. heinäkuuta 1817 Talvipalatsin kirkossa. Ennen häitä morsian kastettiin ortodoksiksi 6. heinäkuuta ja hän otti uudeksi nimekseen Aleksandra Fjodorovna.[4]
Aluksi suuriruhtinatar Aleksandra Fjodorovnalla oli vaikeuksia sopeutua venäläiseen hoviin, uskonnon vaihtuminen vaati tottumista ja hän oli tyrmistynyt uudesta ympäristöstään. Hän sai anoppinsa, leskikeisarinna Maria Fjodorovnan suosion, mutta ei tullut hyvin toimeen kälynsä, keisarinna Elisabet Aleksejevnan kanssa. "Olin hyvin heikko, hyvin kalpea ja (he väittivät) erittäin mielenkiintoisen näköinen", hän muisteli myöhemmin.[5] Charlotte oli molempia ylhäisempi syntyperältään: hän oli hallitsevan kuninkaan tytär, kun taas anoppi ja käly olivat herttuan tyttäriä.
Raskaana oleva Aleksandra matkusti Moskovaan, missä hän huhtikuussa 1818 synnytti 9 kuukautta häitten jälkeen ensimmäisen lapsensa, tulevan keisari Aleksanteri II:n. Seuraavana vuonna elokuussa 1819 hän synnytti Krasnoje Selossa tyttären, suuriruhtinar Maria Nikolajevnan. Samana kesänä keisari Aleksanteri I kertoi yksityisesti Nikolaille ja Aleksandralle aikomuksestaan luopua kruunusta jo elinaikanaan ja että Nikolai seuraisi häntä, koska vanhempi veli Konstantin Pavlovitš aikoi mennä morganaattiseen avioliittoon eli naida naisen, joka oli hänen säätynsä alapuolella.[5]
Vuonna 1820 Aleksandra synnytti kuolleena syntyneen tyttären, mikä aiheutti hänelle syvän masennuksen. Hänen lääkärinsä suosittelivat lomaa, ja syksyllä 1820 Nikolai vei hänet tapaamaan perhettään Berliiniin, jonne he jäivät kesään 1821 asti ja palasivat Pietariin vasta maaliskuussa 1825, jolloin Aleksanteri I vaati heidän läsnäoloaan Venäjällä. Nuoruudessaan suuriruhtinatar Aleksandra pukeutui viimeisimmän muodin mukaisesti ja piti matkustelusta Saksan huvikeskuksiin miehensä kanssa joka vuosi, joissa hän tuhlasi rahaa sumeilematta.
.jpg)
Aleksandra Fjodorovna vietti ensimmäiset vuotensa Venäjällä yrittäessään oppia uutta kieltä ja tapoja runoilija Vasili Žukovskin johdolla, jota hän luonnehti "liiaksi runoilija ollakseen hyvä opettaja". Keisarillinen perhe puhui keskenään saksaa ja kirjoitti kirjeensä ranskaksi, jota puhuttiin yleisesti hovissa. Tämän seurauksena Aleksandra ei koskaan täysin oppinut venäjän kieltä ja hän puhui aina mieluiten saksaa tai ranskaa.[6]
Alexandra Fjodorovna kirjoitti muistelmissaan ensimmäisistä vuosistaan Venäjällä: "Olimme molemmat todella onnellisia vasta, kun olimme yksin asunnossamme, kun istuin hänen polvellaan hänen ollessaan minulle rakastava ja hellä". Nikolai antoi vaimolleen lempinimen "Mouffy".[7] Kahdeksan vuoden ajan, Aleksanteri I:n hallituskaudella, pariskunta eli hiljaisesti. Keisari Aleksanteri I:llä ei ollut elossa olevia lapsia, ja hänen perillisensä, Nikolain vanhempi veli suurruhtinas Konstantin Pavlovitš luopui perintöoikeudestaan vuonna 1822, jolloin Nikolaista tuli kruununperillinen. Vuonna 1825 keisari antoi Aleksandralle Pietarhovin palatsin, jossa hän ja Nikolai asuivat. Se pysyi aina hänen suosikkikesäasuntonaan.[8] Nikolai rakennutti Pietarhoviin vuosina 1842-1844 Italiaa ihailevalle vaimolleen pompejilaistyylisen 'Tsaarittaren paviljongin'.
Nuoripari vietti rauhallista perhe-elämää. Nikolai palveli armeijassa. Vapaa-aikana he viihtyivät keskenään tai matkustivat Eurooppaan sukulaisia tapaamaan. Kesäisin he viettivät aikaa Aleksanterin palatsissa ja keisariparina keväisin ja syksyisin Katariinan palatsissa Tsarskoje Selossa.[9] Pariskunnan ensimmäinen lapsi, tuleva keisari Aleksanteri II syntyi Moskovan Kremlissä vuonna 1818.[4] Yhteensä he saivat kymmenen lasta, joista kolme kuoli jo pienenä:
- Aleksandr Nikolajevitš Romanov, tuleva keisari Aleksanteri II (1818–1881), avioitui vuonna 1841 Hesse-Darmstadtin prinsessa Marien kanssa; toinen morganaattinen avioliitto ruhtinatar Jekaterina Dolgorukovan kanssa vuonna 1880; molemmista liitoista oli jälkeläisiä
- Maria Nikolajevna Romanova (1819–1876), avioitui Leuchtenbergin 5. herttuan Maksimilianin kanssa (1817-1852); toinen morganaattinen avioliitto aiemman rakastajan kreivi Grigori Aleksandrovitš Stroganovin (1823-1878) kanssa solmittiin salaa Nikolai I:ltä; ensimmäisestä liitosta oli kuusi lasta ja toisesta yksi lapsi. Maria Nikolajevna oli vahvatahtoinen ja vapaasti käyttäytyvä taidetta keräävä ja itsekin maalaava nainen, josta juoruttiin seurapiireissä.
- Olga Nikolajevna Romanova (1822–1892), avioitui Württembergin kuningas Kaarle I:n kanssa, ei jälkeläisiä koska aviomies oli homoseksuaali eikä ollut kiinnostunut vaimostaan. Hän adoptoi veljensä Konstantinin tyttären Vera Konstantinovna Romanovan (1854–1912), joka avioitui vuonna 1874 Württenbergin herttuan Eugenen (1846–1877), Kaarle I:n kaukaisen sukulaisen kanssa. Heille syntyi kaksoistyttäret, joilla oli jälkeläisiä.
- Aleksandra Nikolajevna Romanova (1825–1844), avioitui Hesse-Kasselin maakreivi Friedrichin kanssa, kuoli heikkokuntoisena synnytyksen jälkeen 19-vuotiaana, ei jälkeläisiä.
- Konstantin Nikolajevitš Romanov (1827–1892), avioitui Saksi-Altenburgin prinsessa Aleksandran kanssa, heillä oli kuusi lasta. Heidän tyttärensä on Olga Konstantinovna Romanova.
- Nikolai Nikolajevitš Romanov (1831–1891), avioitui Oldenburgin herttuatar Aleksandran kanssa, heillä oli kaksi poikaa.
- Mihail Nikolajevitš Romanov (1832–1909), avioiutui Badenin prinsessa Cäcilian kanssa, heillä oli seitsemän lasta.
Aleksandra Fjodorovna oli innokas lukija ja nautti musiikista. Hänen suosikkinsa venäläisistä kirjailijoista oli Mihail Lermontov. Hän oli ystävällinen ja piti yksityisyydestä ja yksinkertaisuudesta. Hän pukeutui tyylikkäästi, suosi vaaleita värejä sekä keräsi kauniita jalokiviä.[3] Aleksandra rakasti tanssimista ja oli erityisen taitava masurkassa sekä nautti hovin juhlista aamunkoittoon asti.[10]
Aleksandra Fjodorovna ei ollut ylimielinen eikä kevytmielinen, eikä vailla älykkyyttä ja hänellä oli erinomainen muisti. Hänen lukemistonsa oli melko laajaa, hänen teki päätelmiä miehistä varmasti, mutta ironisesti. Hän ei ollut aktiivisesti kiinnostunut politiikasta ja täytti roolinsa keisarinnapuolisona sen sijaan, että olisi toiminut omana itsenään julkisesti.[3] Aleksandra Fjodorovna rakasti perhettään erittäin paljon. Dekabristikapinan iltana joulukuussa 1825 hänelle kehittyi kasvoihin tic-oire eli tahdosta riippumattomatonta nykimistä, koska hän pelkäsi että koko keisarillinen perhe aiottiin surmata. Kasvojen tic-ilmiötä esiintyi saksalais-venäläis-brittiläisessä kuningasperheessä yleisesti. Tämän kiusallisen oireen vuoksi kruunajaisia täytyi seuraavana vuonna lykätä useaan kertaan.
Keisarinna 1825–1855 muokkaa
Suuriruhtinasperheen rauhallinen elämä järkkyi, kun he saivat ilmoituksen Aleksanteri I:n odottamattomasta kuolemasta 1. joulukuuta 1825 ja varmistuksen siitä, ettei vanhempi veli Konstantin Pavlovitš todellakaan halunnut ottaa kruunua vastaan. Nikolai huudettiin keisariksi 14. joulukuuta 1825. Keisarinna oli alusta asti lujasti puolisonsa tukena, vaikka hänen sanottiinkin olevan "hauras ja hieman heikko terveydeltään".
.jpg)
Aleksandra Fjodorovna ja Nikolai I kruunattiin Taivaaseenastumisen eli Uspenskin katedraalissa Moskovan Kremlissä 3. syyskuuta 1826.
Aleksandra nautti miehensä hänelle osoittamasta luottamuksesta valtion asioissa, mutta häntä ei kiinnostanut politiikka muuten, ellei se koskenut hänen synnyinmaataan Preussia. Hän oli kuuliainen ja myötämielinen miehensä näkemysten kannattaja. Aleksandra Fjodorovna ei ollut kiinnostunut hyväntekeväisyystyöstä. Hänen tärkeimpiä kiinnostuksen kohteitaan olivat perheasiat, juhlat ja jalokivikorut.[3]
Vuoteen 1832 mennessä Nikolai ja Aleksandra saivat seitsemän aikuiseksi elänyttä lasta, jotka he kasvattivat huolellisesti. Tyttärien asuinhuoneet olivat yksinkertaisia, he ulkoilivat ilmasta välittämättä ja heidän ruokavaliotaan valvoi lääkäri. He saivat oppitunteja tanssissa, musiikissa ja piirtämisessä. Runoilija Vasili Žukovski toimi lasten opettajana. Vuonna 1837, kun suuri osa Talvipalatsista tuhoutui tulipalossa, keisari Nikolai I kertoi pelastustyöntekijälle: "Anna kaiken muun palaa, mutta tuo minulle se pieni laatikko työhuoneestani, jossa olevat kirjeet vaimoni kirjoitti minulle kun hän oli kihlattuni."[11]
Vuonna 1840 keisarinna poikkeuksellisesti matkusti Hesseniin tapamaamaan miniäehdokastaan Hessen-Darmstadtin prinsessa Marieta. Tällaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut Romanov-suvun naimakaupoissa. Keisarinnan oma ehdokas tšarevitšin puolisoksi oli Preussin prinsessa Alexandra. Aleksandra Fjodorovna halusi varmistua henkilökohtaisesti poikansa tulevasta puolisosta, johon kruununperijä Aleksandr Nikolajevitš oli rakastunut päätäpahkaa vuonna 1838, kun Marie oli vain 14-vuotias.[12]
Nikolai I oli esimerkillinen perheenisä. Hän lahjoitti puolisolleen mielellään jalokiviä ja järjesti keisarinnalle tilaisuuksia tanssia masurkkaa, missä tämä oli taitava. Vuonna 1844 perheen onnea järkytti 19-vuotiaan tyttären Aleksandran kuolema ensimmäiseen synnytykseensä. Pietariin perustettiin hänen muistokseen naisten sairaala.[4]
Yli 25 vuoden aviollisen uskollisuuden jälkeen Nikolai I otti vuonna 1832 rakastajattarekseen Varvara Arkadievna Nelidovan (1814-1897), yhden aviovaimonsa hovinaisista; suhde kesti 17 vuotta. Lääkärit olivat kieltäneet keisarinnalta seksuaalisen kanssakäymisen aviomiehen kanssa eli uudet raskaudet huonon terveydentilan ja toistuvien sydänkohtausten vuoksi. Todellisuudessa Nikolailla oli jo ainakin kolme tiedossa olevaa aviotonta lasta, jotka olivat syntyneet ennen vuotta 1832.
Valtiollisten huolien painaessa Nikolai etsi edelleen lohdutusta vaimonsa Aleksandran seurasta. "Onnea, iloa ja lepoa – sitä etsin ja löydän vanhasta Mouffystäni", hän kirjoitti.[7] Vuonna 1845 Nikolai itki kuullessaan että hovin lääkärit kehottivat keisarinnaa oleskelemaan useita kuukausia Palermossa tämän huonon terveydentilan vuoksi. "Antakaa vaimoni minulle!",[7] hän pyysi tämän lääkäreiltä, ja saatuaan tietää, ettei tällä ollut vaihtoehtoja, hän suunnitteli liittyvänsä vaimonsa seuraan joksikin aikaa. Varvara Nelidova lähti heidän mukaansa, ja vaikka Aleksandra oli alussa mustasukkainen, hän hyväksyi pian suhteen ja pysyi hyvissä väleissä aviomiehensä rakastajattaren kanssa.
Aleksandra Fjodorovna oli aina terveydeltään heikko ja huonokuntoinen. Neljäkymmentävuotiaana hän näytti paljon ikäistään vanhemmalta ja laihtui jatkuvasti. Hän kärsi pitkään hermostollisesta tic-nykimisestä kasvoissa. Vuonna 1837 hän valitsi uudeksi asuinpaikakseen alueen Krimiltä. Nikolai määräsi, että keisarinnalle rakennetaan Oreandaan nykyisen Jaltan alueelle palatsi. Keisarinna pääsi vierailemaan palatsissa kuitenkin vain yhden kerran, koska Krimin sota alkoi vuonna 1852. Vuoden 1854 lopulla Aleksandra Feodorovna sairastui ja oli lähellä kuolemaa, mutta toipui vielä.[7]
Suomen vierailu muokkaa
Kesäkuun 10. päivä [J: toukokuun 29. päivä] 1833 keisarinna Aleksandra Fjodorovna saapui puolisonsa Nikolai I:n kanssa vierailulle Suomeen tutustumassa uuden pääkaupungin Helsingin keskustan rakennustöihin.[13] Viimeinen keskeneräinen rakennus oli Nikolainkirkko, jonka rakentaminen oli aloitettu kolme vuotta aiemmin. Matka tehtiin ennen näkemättömällä kulkuvälineellä, höyrylaiva Ischoralla. Matkan muistoksi pystytettiin Helsingin Kauppatorille keisarinnan kunniaksi obeliski, Keisarinnankivi. Sen huipulla on kaksipäinen kotka.[14]
Leskikeisarinna muokkaa
Keisari Nikolai kuoli yllättäen keuhkokuumeeseen 2. maaliskuuta 1855 Talvipalatsissa. Hän oli sairastunut influenssaan oltuaan katsastamassa Krimin sotaan lähteviä joukkojaan hyisessä talvisäässä ja poti 25. helmikuuta lähtien. Keisarinna eli vielä viitisen vuotta. Hänet nähtiin enää harvoin julkisuudessa, mutta hän osallistui poikansa Aleksanteri II:n loisteliaisiin kruunajaisiin Moskovassa vuonna 1856.
Aleksandra Fjodorovna vetäytyi Aleksanterin palatsiin Tsarskoje Seloon ja pysyi hyvissä väleissä edesmenneen aviomiehensä rakastajattaren Varvara Nelidovan kanssa, jonka hän nimitti henkilökohtaiseksi lukijakseen.[3]
Leskikeisarinnan terveys muuttui vuosien myötä yhä hauraammaksi. Koska hän ei voinut viettää ankaria talvia Venäjällä, hän oleskeli pitkiä aikoja Sveitsissä, Nizzassa ja Roomassa. Hän kirjoitti syyskuussa 1859: "Minulla on ikävä isänmaatani ja moitin itseäni siitä, että käytin niin paljon rahaa aikana, jolloin Venäjä tarvitsee jokaista ruplaa. Mutta minä yskin ja eivätkä sairaat keuhkoni selviä ilman eteläistä ilmastoa."[3]
Palattuaan ulkomaanmatkalta heinäkuussa 1860 hän ei enää tervehtynyt. Syksyllä 1860 hänen lääkärinsä sanoivat, että hän ei kestäisi talvea, ellei matkustaisi vielä etelään. Tietoisena vaarasta hän halusi jäädä Pietariin, jotta kuolisi Venäjän maaperällä. Kuolemaansa edeltävänä iltana hänen kuultiin sanovan: "Niki, minä tulen luoksesi."[3]
Leskikeisarinna Aleksandra Fjodorovna kuoli 62-vuotiaana nukkuessaan 1. marraskuuta 1860 Tsarskoje Selossa sijaisevassa Aleksanterin palatsissa, joka oli ollut hänen asuinpaikkansa jo pitkään. Hänet on haudattu Pietari-Paavalin katedraaliin Pietarissa.
Aleksandran aikalaiset pitivät häntä hyvänä puolisona ja äitinä, joka ei koskaan sekaantunut politiikkaan.
Lähteet muokkaa
- ↑ Alexandra Feodorovna 1840 porträtiert mit dem Saphirschmuck den ihr Mann zur Krönung entworfen hat Royal Magazin. Viitattu 11.7.2013. (saksaksi) (englanniksi)
- ↑ a b c d Barkovets, Olga & Vernova, Nina: Empress Alexandra Fiodorovna, Peterhof Stage Museum Preserve, Abris Art Publishers, 2008. Ss. 8-18. ISBN 978-5-88810-089-9
- ↑ a b c d e f g Grunwald, Constantin de. Tsar Nicholas I the Life of An Absolute Monarch, Alcuin Press. Ss. 137-138, 289. ASIN B000I824DU
- ↑ a b c d Merja Manninen: Aleksandra Feodorovna (1798 - 1860) Kansallisbiografia. SKS. Viitattu 11.7.2013.
- ↑ a b Montefiore, Simon Sebag:The Romanovs: 1613–1918. Deckle Edge, 2016. Ss. 329-330. ISBN 978-0-307-26652-1.
- ↑ Soroka, Marina & Ruud, Charles A.: Becoming a Romanov: Grand Duchess Elena of Russia and her World (1807–1873). Routledge, 2016. S. 13. ISBN 978-1472457011
- ↑ a b c d Lincoln, W. Bruce: The Romanovs: Autocrats of All the Russias, Anchor. Ss. 138, 418, 425. ISBN 0-385-27908-6
- ↑ Manajev, Georgi: "4 sex scandals in the Romanov family" Russia Beyond the Headlines. 8.8.2018.
- ↑ 2nd Part Fifth Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 28.7.2023.
- ↑ Cowles, Virginia: The Romanovs. Harper & Ross, 1971. S. 167. ISBN 978-0-06-010908-0
- ↑ Lincoln, W. Bruce: Nicholas I, Emperor and Autocrat of All the Russias, Northern Illinois University Press. S. 417. ISBN 0-87580-548-5
- ↑ [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Zeepvat, Charlotte. Romanov Autumn:Stories from the last century of Imperial Russia. Sutton Publishing, 2000. ISBN 9780750923378
- ↑ Keisarinnankivi Helsingin kaupunki. Arkistoitu 31.5.2023. Viitattu 31.5.2023.
- ↑ Keisarinnankivi Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 12.5.2021. Viitattu 1.3.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
|
Edeltäjä: Elisabet Aleksejevna |
Venäjän keisarikunnan hallitsijan puoliso 1825–1855 |
Seuraaja: Maria Aleksandrovna |
