Albert Ravila
Johan Albert Ravila (28. joulukuuta 1897 Helsinki[1] – 28. kesäkuuta 1980 Helsinki[2]) oli suomalainen suojeluskuntataustainen upseeri, joka toimi rykmentinkomentajana jatkosodassa.[3] Ravila harrasti pienoiskivääriammuntaa ja saavutti vuonna 1937 henkilökohtaisen maailmanmestaruuden. Ravila ylennettiin kenraalimajuriksi 1955.[1]
Perhe muokkaa
Ravila syntyi Helsingissä vaihdemies Joonas Ravilan perheeseen. Ravilan pojista myös John lähti sotilasuralle. Hän oli sodassa majuri, mutta päätyi sodan jälkeen liike-elämän palvelukseen. Kolmas veljeksistä Paavo Ravila oli kielentutkimuksen professori, joka toimi Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina.[4]
Sotilasura muokkaa
Ravila osallistui vapaaehtoisena sisällissotaan ja suoritti sen jälkeen varusmiespalveluksensa vuosina 1919–1920. Hän toimi 1920-luvulta lähtien suojeluskunnan tehtävissä ja suoritti Kadettikoulun erikoiskurssin 1927–1928. Tämän jälkeen hän jatkoi Suojeluskuntain Yliesikunnassa ja siirtyi 1933 Oulun suojeluskuntapiirin aluepäälliköksi ja myöhemmin Turunmaan sotilaspiirin aluepäälliköksi.
Suojeluskuntatehtävänsä johdosta Ravila toimi talvisodan aikana Turun lohkon jalkaväkikomentajana ja jatkoi myöhemmin aluepäällikkönä. Jatkosodan alussa hän toimi saksalaiselle vuoristoarmeijakunta Norwegenille alistetun Jalkaväkirykmentti 14:n komentajan apulaisena sekä rykmentin ensimmäisen pataljoonan komentajana. JR 14:n komentajaksi Ravila nimitettiin toukokuussa 1942, ja hän toimi tehtävässä huhtikuuhun 1943 saakka. Huhtikuussa 1944 hänet määrättiin komentamaan Jalkaväkirykmentti 53:a Karjalankannaksella jatkosodan päättymiseen asti.
Sodan ja suojeluskuntien lakkauttamisen jälkeen Ravila toimi 27:nnestä marraskuuta 1944 alkaen Salon, sittemmin Turun Pohjoisen sotilaspiirin komentajana vuoteen 1952 asti. Joulukuussa 1952 hänet määrättiin 3. prikaatin eli Porin Prikaatin komentajaksi 1952–1954. Helmikuusta 1954 elokuuhun 1955 hän johti Pääesikunnan komento-osastoa ja toimi 1955–1958 taisteluvälinepäällikkönä. Hänet ylennettiin everstiksi 1944 ja kenraalimajuriksi 6.12.1955.
Urheilu-ura muokkaa
Ravila voitti Tukholmassa ammunnan MM-kilpailuissa 1929 joukkuekultaa (50 m pienoiskivääri, makuulta). Hän voitti vuonna 1931 MM-joukkuekultaa pienoiskiväärillä polviammunnassa (Lvov, Puola, nyk. Ukraina), joukkuehopeaa (300 m vapaakiväärillä, asennot) ja joukkuepronssia (50 m pienoiskivääri, makuulla). vuonna 1937 Helsingissä hän voitti henkilökohtaisessa kilpailussa MM-kultaa pienoiskiväärillä, makuulta, 40 laukausta ja joukkuehopeaa (50 m pienoiskiväärillä makuulta). Lontoon olympialaisissa 1948 hän sijoittui seitsemänneksi pienoiskiväärin 50 metrin makuukilpailussa tuloksella 596.[5][2]
Lähteet muokkaa
- Raunio Ari & Kilin, Juri: Jatkosodan torjuntataisteluja 1942–1944, s. 108. 2. painos. Karttakeskus, 2013. ISBN 978-951-593-070-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, osa 7, p. 351. Otava 1966.
- ↑ a b Albert Ravila Sports Reference LLC. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 27.4.2013. (englanniksi)
- ↑ Jatkosodan historia 4. Sotatieteen laitos, WSOY, 1993. ISBN 951-0-15330-3
- ↑ Porvali, Martti: JP 27:n Perinneyhdistyksen kesäpäivät Keski-Suomessa. (Arkistoitu – Internet Archive) Keski-Suomen maanpuolustajalehti.
- ↑ Mannerla, Einari & Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1952, s. 356. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.