Alarik
Alarik (gootiksi 𐌰𐌻𐌰𐍂𐌴𐌹𐌺𐍃, Alarīks; lat. Alaricus, noin 370 – 410[1] tai 411[2]) oli visigoottien kuningas. Hänen vaiheensa liittyvät tiiviisti kansainvaelluksiksi kutsuttuun vaiheeseen Rooman valtakunnan myöhäishistoriassa. Hän teki hävitysretken Kreikkaan, hyökkäsi vuonna 408 Italiaan ja hävitti Rooman kaupunkia vuonna 410. Alarik oli ollut roomalaisten liittolainen, mutta tunsi tulleensa petetyksi. Rooman hävitys ei ollut täydellinen, mutta aikalaisille se oli suuri järkytys, josta Länsi-Rooma ei koskaan toipunut.[1] Alarikin politiikka tähtäsi ensisijaisesti hänen ja hänen joukkonsa hyvinvoinnin varmistamiseen. Hän kuoli pian Rooman hävitysretken jälkeen ilmeisesti matkalla Afrikkaan. Alarik haudattiin tarinan mukaan Busentojoen pohjaan.[3]
| Alarik | |
|---|---|
| Magister militum | |
 Kuvatekstissä lukee latinaksi "Alarik, goottien kuningas" (Alaricus rex gothorum). | |
| Visigoottien kuningas | |
| Valtakausi | 395–410 jaa. |
| Edeltäjä | Atanarik |
| Seuraaja | Ataulf |
| Syntynyt |
n. 370 Peucen saari, Dobrudzha |
| Kuollut |
n. 410 Cosenza, Italia |
| Puoliso | Ataulfin tytär |
| Lapset |
Teoderik I Pelagia |
| Suku | Balt |
| Uskonto | areiolaisuus |
Elämäkerta muokkaa
Nuoruus muokkaa
Alarik syntyi noin vuonna 370, mutta hänet mainitaan lähteissä ensimmäisen kerran 390-luvun alussa, vaikka hän osallistui oletettavasti goottien sotatoimiin 380-luvulla. Alarik oli areiolainen kristitty ja naimisissa goottijohtaja Ataulfin tyttären kanssa.[4] Vuonna 376 gootit saapuivat Rooman valtakunnan alueelle paetessaan länteen päin tunkeutuvia hunneja.[5] Gootit kukistivat roomalaiset vuonna 378 käydyssä Adrianopolin taistelussa, jossa Rooman keisari Valens kaatui.[6]
Goottien kuninkaana muokkaa
Vuonna 391 Alarik johti joukkoa, johon kuului gootteja ja heidän liittolaisiaan. Alarik johti joukkonsa Balkanilta Traakiaan, mikä puolestaan esti keisari Theodosius I:stä marssimasta Traakian läpi matkalla Konstantinopoliin. Vuonna 394 käydyssä Frigiduksen taistelussa gootit olivat roomalaisten liittolaisia ja heidän ansiostaan keisari Theodosius I kukisti usurpaattori Eugeniuksen.[7] Taistelun jälkeen Alarik nousi goottien johtajaksi. Historioitsija Zosimus kertoo, että Alarik halusi taistelun jälkeen itselleen palkkioksi magister militumin arvon. Kun hän ei tätä saanut, Alarik ja hänen miehensä ryöstelivät aluksi Traakiaa ja Makedoniaa. Sen jälkeen Alarik suuntasi joukkonsa Konstantinopolia kohti, mutta luopui hyökkäyksestä ilmeisesti siksi, että pretoriaaniprefekti Rufinus lahjoi hänet. Vuosina 395–396 Alarik ja hänen miehensä hyökkäsivät Attikan kautta Peloponnesokselle ja ryöstivät muun muassa Ateenan. Pakanalegendan mukaan Ateena säästyi goottien hyökkäykseltä, koska gootit näkivät Athenen ja Akilleen vartioivan kaupungin muureja. Lopulta Rooman palveluksessa ollut vandaalikenraali Stilicho saapui Peloponnesokselle. Stilicho antoi Alarikin ja tämän miesten poistua Peloponnesokselta Epeirokseen, jonka Alarik ja hänen goottinsa ottivat haltuunsa.[4]
Alarik ja hänen kannattajansa asettuivat alueelle, joka sijaitsi Itä- ja Länsi-Rooman välissä. Alueelta gootit pääsivät liikkumaan helposti niin pohjoiseen Illyriaan kuin Traakiaankin. Historiallisista lähteistä on vaikea saada selville, oliko Alarik niiden goottien johtaja, jotka olivat asettuneet asumaan Moesia inferioriin Adrianopolin taistelun jälkeen, mutta jotka nyt olivat etsimässä itselleen parempia elinoloja. Toisaalta Alarikin voidaan arvella olleen gooteista koostuvan foederati-joukon johtaja, joka taisteli Rooman valtakunnan riveissä, mutta joka oli valmis vaihtamaan puolta tarvittaessa. Alarikin joukot eivät ilmeisesti pystyneet ruokkimaan itseään vaan olivat aina riippuvaisia roomalaisista. Ilmeisesti Alarikin gootteja ei tulisi yhdistää niihin gootteihin, jotka asettuivat Moesiaan.[8]
Ilmeisesti Alarik nimitettiin vuonna 399 Itä-Rooman jalkaväen ja ratsuväen komentajaksi (magister utriusque militiae). Tämä tarkoitti sitä, että Alarik sai varusteita ja ruokaa sotilailleen roomalaisten huollon kautta. Roomalaiset kuitenkin lakkasivat tukemasta Alarikia vuonna 401, minkä jälkeen Alarik suuntasi miehineen Pohjois-Italiaan. Siellä Stilicho kohtasi heidät kahdesti taistelussa Pollentiassa ja Veronassa vuonna 402, mikä pysäytti goottien etenemisen. Pian Stilicho kuitenkin otti gootit liittolaisikseen ja aikoi heidän kanssaan vallata Illyrian takaisin valtakunnalle. Alarik nimitettiin Illyrian magister militumiksi. Tällä kertaa titteli tuli Länsi-Rooman keisarilta. Gootit jäivät aluksi Pannonian ja Dalmatian väliselle alueelle, mutta palasivat pian Epeirokseen.[8] Stilichon suunnitelma kariutui kuitenkin, kun ryhmä gootteja ja gallialaisia hyökkäsi Reinin ja Tonavan yli vuonna 405. Alarik ja hänen miehensä kyllästyivät odottamaan Stilichoa ja lähtivät taas ryöstämään Pohjois-Italiaa ja Noricumin provinssia. Alarik vaati Stilicholta rahaa, jota gooteille oli luvattu heidän ollessaan Epeiroksessa. Aluksi keisari Honorius ja senaatti eivät halunneet maksaa Alarikille, mutta lopulta Stilicho pakotti senaatin maksamaan luvatun palkkion. Zosimos kertoo, että Honoriuksen alkuperäinen suunnitelma oli ollut vallata Illyria Itä-Roomalta Alarikin goottien avulla. Alarikin gooteille maksettiin valtavat 4000 paunaa kultaa, jonka Rooman senaattoriluokka joutui kustantamaan. Vuonna 408 keisari Honorius murhautti Stilichon. Honoriukselle uskolliset sotilaat tappoivat tämän jälkeen tuhansia Stilicholle uskollisia sotilaita ja heidän perheitään. Zosimoksen mukaan tämän seurauksena jopa 30 000 Stilichon kannattajaa pakeni Alarikin luokse.[9]
Rooman valtaus muokkaa
- Pääartikkeli: Rooman ryöstö (410)
Alarik vaati tämän jälkeen keisarilta miehilleen Pannoniaa, johon he olisivat asettuneet asumaan. Honoriuksen magister officiorum Olympius vastusti tätä ja tämän takia Honorius ei suostunut Alarikin vaatimuksiin. Alarik lähti miehineen marssimaan Roomaa kohti, ohittaen Honoriuksen joka oli Ravennassa. Alarik aloitti Rooman piirityksen vuoden 408 syksyllä. Roomalaiset murhasivat Stilichon lesken, jonka uskottiin aikovan auttaa gootteja. Kaupungissa kärsittiin pian nälästä ja lopulta roomalaiset maksoivat suuret lunnaat, jotta piiritys loppuisi. Rooman asukkaat lähettivät Honoriukselle lähetystön, joka yritti taivutella tätä solmimaan rauhan Alarikin kanssa. Olympiuksen vastustuksen takia Honorius päätti lähettää erään Valensin viiden legioonan voimin Dalmatiasta puolustamaan Roomaa. Valens hyökkäsi kuitenkin Alarikin kimppuun ja kärsi raskaan tappion. Vuonna 409 rauhanneuvotteluja jatkettiin, mutta roomalaiset eivät suostuneet Alarikin vaatimuksiin. Alarik aloitti uudelleen Rooman piirityksen ja otti haltuunsa myös Rooman sataman Ostian ja esti sen kautta Afrikasta kaupunkiin tulleet ruokakuljetukset. Hän oli valmis luopumaan piirityksestä, jos saisi maata sotilailleen. Lopulta senaatti suostui Alarikin vaatimuksiin, joihin hän oli lisännyt, että Honoriuksen pretoriaaniprefektistä Priscus Attaluksesta tulisi uusi keisari. Attalus puolestaan nimitti heti Alarikin magister militumiksi. Tämän jälkeen Alarik marssi piirittämään Ravennaa, jossa Honorius oleskeli. Priscus Attalus sai tehtäväksi varmistaa African provinssin, mutta kun hän epäonnistui tässä, Alarik riisti häneltä keisariuden. Pian erään Saruksen johtama toinen goottijoukko hyökkäsi Alarikin kimppuun, jolloin Alarik luopui diplomatiasta ja päätti marssia jälleen kerran Roomaan. Kaupunki vallattiin 24. elokuuta 410, ja Alarik salli miestensä ryöstää sitä kolmen päivän ajan.[2] Ainoastaan kirkot jätettiin rauhaan. Gootit saivat suuren saaliin, johon kuuluivat muun muassa Tituksen Jerusalemista tuomat aarteet sekä keisarin sisar Galla Placidia.[3]
Alarikin kuolema muokkaa
Rooman valtauksen jälkeen Alarik marssi Etelä-Italiaan, mistä hän aikoi jatkaa Sisiliaan tarkoituksenaan ilmeisesti hankkia miehilleen viljaa ja ehkä myös maata. Myrsky tuhosi kuitenkin Alarikin laivaston. Alarik kuoli sairastuttuaan vuoden 411 alkupuolella matkalla pohjoiseen.[2] Alarik haudattiin juhlallisesti. Orjat kaivoivat pienelle Busentojoelle uuden uoman, ja Alarik haudattiin kuivuneen joen pohjalle rakennettuun hautakammioon. Sen jälkeen joki johdettiin entiseen uomaansa ja kaikki hautaustyössä olleet orjat tapettiin, ettei kukaan löytäisi hautaa.[3] Alarikin lanko ja seuraaja Ataulf vei gootit Gallian kautta Hispaniaan vuonna 412 ja nai vuonna 414 Honoriuksen sisaren Galla Placidian.[10]
Historialliset lähteet muokkaa
Claudius Claudianus oli ainut aikalaislähde. Hän on kuitenkin epäluotettava. 400-luvun lopulla elänyt pakanahistorioitsija Zosimos kertoo myös teoksessaan Alarikista, mutta ei esimerkiksi kerro hänestä mitään vuosien 397 ja 405 välillä. Myös Jordanes käsittelee Alarikia Goottien historiaa käsittelevässä teoksessaan.[4]
Lähteet muokkaa
- Paavo Castrén & Leena Pietilä-Castrén: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
- Stephen Mitchell: A history of the later Roman Empire, AD 284–641: the transformation of the ancient world. Wiley-Blackwell, 2007. ISBN 9781405108577. (englanniksi)
- Michae Frasetto: Encyclopedia of Barbarian Europe. ABC–CLIO, 2003. ISBN 9781576072639. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alarik Wikimedia Commonsissa
