Akvitaanit (lat. Aquitani ) olivat Gallian lounaisosassa asunut muinainen kansa. Heidän nimensä saattaa olla peräisin Pyreneiden pohjoisrinteillä olevista useista kivennäisvesilähteistä (aquae). Strabonin ja Caesarin mukaan akvitaanit erosivat muuta Galliaa asuttaneista kelteistä sekä kielensä että ulkoisten piirteidensä osalta. Strabonin mukaan akvitaanit muistuttivat enemmän iberejä kuin kelttejä.[1]

Gallian sodan aikana Caesar lähetti Publius Crassuksen kukistamaan akvitaanit, jolloin nämä pyysivät apua naapureiltaan Espanjasta. Tämä saattaisi viitata siihen, että akvitaanit todella olivat sukua ibeereille. Roomalaiset voittivat akvitaanit lopullisesti vuonna 28 eaa. Augustuksen aikana roomalaiset pyrkivät sulauttamaan akvitaanit Gallian kelttiheimoihin.[1]

Akvitaanien kieli ei ollut sukua muualla Galliassa puhutuille kelttiläisille kielille. Kieli on myöhemmin täysin hävinnyt, mutta Julius Caesarin teoksessa Gallian sota mainitaan joukko akvitaanin kielisiä henkilön- ja paikannimiä. Niiden perusteella on päätelty, että kieli todennäköisesti ei kuulunut indoeurooppalaiseen kielikuntaan.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b William Smith: AQUITA´NIA Dictionary of Greek and Roman Geography (1854). Perseus Digital Library. Viitattu 12.9.2020. (englanniksi)
  2. Jaakko Anhava: ”Euroopan ja Lähi-idän isolaatteja”, Maailman kielet ja kielikunnat, s. 104. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.