Aivohermo

ihmisen ääreishermoston osa

Aivohermot (lat. nervus cranialis/nervus encephalicus) ovat osa ihmisen ääreishermostoa lukuun ottamatta näköhermoja (aivohermo II), jotka verkkokalvojen ohella kuuluvat väliaivoihin (loput 11 aksonia ulottuvat aivojen ulkopuolelle ja katsotaan siksi osaksi ääreishermostoa). Ne lähtevät aivojen pohjasta. Aivohermojen lisäksi ääreishermostoon kuuluvat selkäydinhermot ja autonomiset hermot. Aivohermojen hermosolmu alkaa keskushermostosta.

Aivohermot

Aivohermoja on yhteensä kaksitoista paria, joista vain ensimmäinen ja toinen lähtee isoaivoista, loput aivorungosta. Lisäksi joillain aivohermoilla on sivuhaaroja. Aivohermot kulkevat hajuhermoja lukuun ottamatta talamukseen. Hajuhermo päättyy hajukäämiin. Oheisessa taulukossa varsinaiset aivohermot on merkitty roomalaisin numeroin, sivuhaarat ko. aivohermon perään arabialaisin numeroin.

# Aivohermo Latinankielinen nimi
I Hajuhermo nervus olfactorius
II Näköhermo nervus opticus
III Silmän liikehermo nervus oculomotorius
IV Telahermo nervus trochlearis
V Kolmoishermo nervus trigeminus
V1 Silmähermo nervus ophthalmicus
V2 Yläleukahermo nervus maxillaris
V3 Alaleukahermo nervus mandibularis
VI Loitontajahermo nervus abducens
VII Kasvohermo nervus facialis
VIII Kuulo-tasapainohermo nervus vestibulocochlearis
IX Kieli-kitahermo nervus glossopharyngeus
X Kiertäjähermo (vagushermo) nervus vagus
X1 Palaava kurkunpäähermo nervus laryngeus recurrens
XI Lisähermo nervus accessorius
XII Kielen liikehermo nervus hypoglossus

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Hiltunen, E., Holmberg, P., Kaikkonen, M., Lindblom-Ylänne, S. & Nienstedt, W.: Galenos IV – Ihmiselimistö kohtaa ympäristön. WSOY, 2005. ISBN 951-0-28702-4.
Tämä anatomiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.