Ahvenanmaalaiset ovat Suomeen kuuluvan Ahvenanmaan maakunnan asukkaita. Ahvenanmaalaisia elää maastamuutosta johtuen myös Ruotsissa, Suomen mannermaalla ja muissa Pohjoismaissa. Heidän määräkseen on arvioitu noin 65 000, mutta joidenkin ahvenanmaalaisten nationalistien mukaan heitä on jopa 75 000.[1] Itse Ahvenanmaalla heitä on noin 26 000 henkilöä.[2] Ahvenanmaalaisilla on selvästi muista suomenruotsalaisista eroava, oma identiteetti.lähde?

Ahvenanmaalaiset
Ahvenanmaan lippu
Ahvenanmaan lippu
Georg August WallinPehr Henrik NordgrenJarl-Thure Eriksson
Väkiluku 65 000–75 000
Merkittävät asuinalueet
 Ahvenanmaa26 000
 Ruotsi35 000
Kielet ruotsi
Uskonnot luterilaisuus
Sukulaiskansat ruotsalaiset

Historia muokkaa

Nykyisten ahvenanmaalaisten esivanhemmat ovat pääosin ruotsalaisia, jotka tulivat saarille 1100-luvulla Ruotsin valtakunnan laajentaessa aluettaan Suomeen. Tosin saarilla esiintyy myös varhaista suomalaisperäiseksi katsottua paikannimistöä. Saarilla asui luultavasti skandinaaveja jo viikinkiajalla, mutta esihistoriallisen ja keskiaikaisen asutuksen välillä saattaa olla 1000-luvulle ajoittuva asutuskatko.[1]

Saaret liitettiin Venäjän keisarikuntaan muun Suomen mukana vuonna 1809. Venäjä linnoitti saaret, mutta linnoitukset purettiin Oolannin sodan jälkeen tehdyn Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti. 1800-luvulla ahvenanmaalaiset omistivat suuren kauppalaivaston, joka erityisesti kuljetti Australiassa tuotettua viljaa Euroopan markkinoille. Ahvenanmaalaisen laivaston asema heikkeni höyrylaivojen tullessa käyttöön, sillä suurin osa ahvenanmaalaisten laivoista oli purjelaivoja. Venäjän hallinto herätti ahvenanmaalaisissa vastustusta. Tämä kulminoitui vuonna 1905 tapahtuneeseen kapinaan, joka kukistettiin. Britannian ja Ranskan suostumuksella Venäjä linnoitti Ahvenanmaan uudelleen vuonna 1915. Linnoittaminen kasvatti nationalistisia liikkeitä edelleen. Monet ahvenanmaalaiset haaveilivat pääsystä takaisin Ruotsin yhteyteen.[1]

Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 se julisti Ahvenanmaan kuuluvaksi itseensä. Ahvenanmaalaiset järjestivät kansanäänestyksen, jossa enemmistö heistä äänesti maakunnan Ruotsiin liittämisen puolesta. Ruotsi tunnusti Suomen itsenäisyyden eikä tukenut virallisesti ahvenanmaalaisia separatisteja, vaikka Ruotsin yleinen mielipide oli selvästi näiden puolella. Ruotsi kuitenkin miehitti saariston sen ”suojelemiseksi” vuonna 1918, mutta vetäytyi saksalaisten tieltä samana vuonna. Kiista jatkui ja vuonna 1920 tilanne oli kiristynyt jo siten, että sodan uhka oli ilmeinen. Lopullisesti Ahvenanmaan kysymys ratkaistiin Kansainliitossa vuonna 1921. Saari jäi Suomen yhteyteen, mutta se sai huomattavan autonomian.[1]

1960- ja 1970-luvuilla nationalismin vaikutus saarilla heikkeni. Monet ahvenanmaalaiset muuttivat Ruotsiin, mikä johti väkiluvun pienenemiseen. Ahvenanmaan talous sitä vastoin kasvoi turismin avulla. Turisteja houkuttelivat etenkin verovapaat tuotteet, joita myydään Ahvenanmaan kautta Ruotsiin menevillä laivoilla. 1970-luvulla Ahvenanmaa sai erillisen edustuksen Pohjoismaiden neuvostoon. Vuonna 1993 Ahvenanmaan itsehallintoa vahvistettiin entisestään.[1]

Nykypäivä muokkaa

 
Häät Jomalassa

Suomen liittyminen Euroopan unioniin on herättänyt huolia saaren demilitarisoidun aseman puolesta sekä verovapaiden tavaroiden myymisen jatkuvuudesta. Lähes 70 % ahvenanmaalaisista saa tulonsa eri tavoilla turismiin liittyvistä ammateista. Ahvenanmaa on erityislainsäädännöllä EU:n ulkopuolella ja unionin kansalaisia voidaan estää ostamasta tontteja saarelta, tai perustamasta sinne yrityksiä.[1]

Kieli muokkaa

Ahvenanmaalaiset puhuvat suomenruotsista poikkeavaa ruotsin kielen murretta. Sillä on samanlaisia piirteitä sekä suomenruotsin, että Uplannin murteiden kanssa ja se luokitellaan yleensä ruotsin kielen itämurteisiin suomen- ja vironruotsin kanssa. Vaikutteita on tullut suomesta, venäjästä ja englannista. Paikallisessa murteessa on myös säilynyt monia vanhoja piirteitä, jotka ovat jo hävinneet Ruotsin mannermaalla puhutusta kielestä.[3][4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Minahan, James: One Europe, Many Nations: A Historical Dictionary of European National Groups. Greenwood Press, 2000. ISBN 0-313-30984-1. (englanniksi)
  2. Tilastokeskus: Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain 1990 - 2016 (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Rosenlöf, Linnea: Uttal, form, ordlista, lyssna, källor Mariehamns stadsbibliotek. Arkistoitu 6.7.2011. Viitattu 3.5.2010. (ruotsiksi)
  4. Ramsdahl, Carl: Ryska lånord i åländskan Mariehamns stadsbibliotek. Arkistoitu 12.8.2011. Viitattu 3.5.2010. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa