Tämä artikkeli käsittelee Viipurin seudun kylää. Ahokas on myös suomalainen sukunimi.

Ahokas eli Podberezje (ven. Подберезье) on maaseututaajama Tienhaaran maalaiskunnassa Leningradin alueen Viipurin piirissä Venäjällä. Ahokas sijaitsee Viipurin kaupungin länsipuolella Viipurinlahden rannalla Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Suomelle kuuluessaan Ahokas oli osa Viipurin maalaiskuntaa ja sen naapurikyliä olivat Kärki, Kiiskilä, Porkansaari ja Rasalahti. Nykyisen venäläisen nimensä kylä sai 1948.

Ahokkaan kylä Suomessa muokkaa

Ahokkaan kylässä oli 86 asukasta vuonna 1937.[1] Kylän asutus oli keskittynyt Viipurinlahden rannikon tuntumaan. Vuonna 1937 kylässä oli 78 ha metsää ja 35 ha peltoa.[2] Kylässä ei ollut omaa koulua vaan Ahokas kuului Kiiskilän koulupiiriin.[3]

Talvisodan aikana Ahokkaan asukkaat evakuoitiin muualle Suomeen. Moskovan rauhassa keväällä 1940 Viipurin maalaiskunta Ahokas mukaan lukien siirtyi Neuvostoliitolle. Jatkosodassa luovutetut alueet valloitettiin takaisin vuonna 1941 ja kyläläiset pääsivät palaamaan koteihinsa. Uusi evakuointi oli kuitenkin edessä kesällä 1944.

Lähteet muokkaa

  • Kuujo Erkki, Lakio Matti: Viipurin pitäjän historia II. Helsinki: Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry, 1982.

Viitteet muokkaa

  1. Lakio 1982, s. 264
  2. Lakio 1982, s. 269 ja 273
  3. Kuujo 1982, s. 377