Aglaureion eli Aglauroksen pyhäkkö (m.kreik. Ἀγλαύρειον) oli antiikin aikainen kuningas Kekropsin tyttärelle Aglaurokselle omistettu luolapyhäkkö Akropoliin itärinteellä Ateenassa Kreikassa.[1]

Aglaureion
Ἀγλαύρειον
Aglauroksen luola, Aglaureionin paikka.
Aglauroksen luola, Aglaureionin paikka.
Sijainti Akropolis, Ateena, Attika, Kreikka
Koordinaatit 37°58′18″N, 23°43′42″E
Rakennustyyppi heroon, luolapyhäkkö
Osa Unescon maailmanperintökohdetta
Ateenan Akropolis
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Aglauroksen kultti perustui siihen, että tämän kerrottiin antaneen vapaaehtoisesti henkensä kaupungin puolesta hyppäämällä alas Akropoliilta, koska oraakkeli oli ennustanut kaupungin niin pelastuvan pitkäkestoisesta piirityksestä. Tämän vuoksi pyhäkkö oli paikka, jossa asepalvelusta suorittaneet nuorukaiset, efebit, vannoivat valansa.[1] Pyhäkkö liittyi mahdollisesti myös arrheforia-juhlaan Afroditen ja Eroksen pyhäkön ohella.[2]

Aglaureionin ajateltiin pitkään sijainneen Akropoliin pohjoisrinteellä, yleensä siellä sijaitsevan niin kutsutun Mykeneläisen lähteen luona. Vuonna 1980 Akropoliin itärinteessä sijaitsevan luolan alapuolelta löydettiin 200-luvulta eaa. peräisin olevan piirtokirjoituksen sisältävä stele eli kivipaasi, joka kuvasi Aglauroksen papittarelle osoitettuja kunnianosoituksia ja ilmoitti olevansa pystytetty Aglauroksen pyhäkölle. Tällä perusteella pyhäkön oletetaan nykyisin sijainneen kyseisen luolan yhteydessä.[3][4]

Luola on suurikokoinen, ja se on Akropoliin itärinteen huomattavin kohde. Sen suuaukon leveys on noin 14 metriä ja syvyys itä-länsisuunnassa noin 22 metriä. Herodotoksen mukaan persialaiset kiipesivät Akropoliille Aglaureionin puolelta valloittaessaan sen vuonna 480 eaa. Luolan arkeologiset tutkimukset suoritettiin vuonna 1936. Luolan ja sen ympäristön antiikin aikaiset kerrostumat ovat säilyneet huonosti, mutta alueelta on löydetty muun muassa mainitun stelen sekä alttarin perustusten paikat sekä alttarille johtanut porrastus.[1][3]

Koska Anakeion sijaitsi antiikin aikaisten kuvausten perusteella Aglaureionin lähellä, myös se on saattanut sijaita Akropoliin pohjoisrinteen sijaan itärinteellä.[3] Samalla perusteella myös Ateenan alkuperäinen niin kutsuttu Arkaainen agora ja vanha Prytaneion sijaitsivat todennäköisesti suhteellisen lähellä Aglaureionia jossakin Akropoliin itäpuolella.[5]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Ιερό της Αγλαύρου Υπουργείο Πολιτισμού και Αθλητισμού. Viitattu 4.4.2016.
  2. The Peripatos Walk of the Acropolis The Athens Key. Arkistoitu 11.8.2016. Viitattu 4.4.2016.
  3. a b c Acropolis - East Slope The Ancient City of Athens. Arkistoitu 6.5.2021. Viitattu 4.4.2016.
  4. Larson, Jennifer Lynn: Greek Heroine Cults, s. 39. University of Wisconsin Press, 1995. Teoksen verkkoversio.
  5. Goette, Hans Rupprecht: Athens, Attica and the Megarid: An Archaeological Guide, s. 54. Routledge, 2012. ISBN 113454393X. Teoksen verkkoversio.