Aapinen

lukemisen alkeisopas

Aapinen on kirja, jonka tarkoituksena on opettaa lukemista ja jossa käydään tavallisesti eri kirjaimet läpi aakkosjärjestyksessä.

Suomalaisen aapisen historia muokkaa

 
Aapis-kirja vuodelta 1850.

Ensimmäinen tunnettu suomenkielinen kirja oli aapinen, Mikael Agricolan Abckiria vuodelta 1543. Sitä ei tosin ollut tarkoitettu niinkään lapsille, vaan lähinnä lukutaitoa opettaville papeille. Abckirian aapisosa käsittää neljä sivua ja katekismusosa 12 sivua. Vuonna 1629 julkaistulla suomenkielisellä aapisella oli myös kirkolliset tarkoitusperät. Enemmän lapsille suunnattu oli Yxi paras lasten tawara, vuoden 1666 katekismuksen aapisosa, jonka oli kirjoittanut piispa Johannes Gezelius vanhempi ja joka julkaistiin erillisenä 12-sivuisena painoksena. Gezeliuksen tavoite oli saada kansa omaksumaan sisälukutaito. Pälkäneläinen Daniel Medelplan kaiversi Gezeliuksen aapisen puulaatoille, jotta sitä voitiin painaa käsin. Sota-aikoina kirjapainot eivät toimineet ja aapisista oli pulaa. Esimerkiksi ennen isovihaa 1700-luvun alussa arvioitiin vain joka kolmannen suomalaisen osaavan auttavasti lukea.[1][2]

 
Aapiskukko Pälkäneen kunnan vanhassa vaakunassa

Jaakko Juteinin Lasten kirjassa (1816) oli myös ei-uskonnollista aineistoa, jonka määrä aapisissa alkoi nousta. Henrik Gabriel Porthan oli sitä mieltä, että ensimmäisen kirjan tulisi herättää lapsen uteliaisuus ja mielenkiinto. Lapsen kyvyt ja tarpeet alettiinkin ottaa huomioon myös heille tarkoitetuissa teoksissa.[1]

Suomenkielisen aapisen kuva-aiheena ja symbolina on perinteisesti esiintynyt aapiskukko. Maailman vanhin säilynyt aapiskukko on painettu puolalaisen aapisen kanteen 1500-luvulla.[3] Aapiskukko esiintyy myös Pälkäneen kunnan vanhassa vaakunassa.

Lähteet muokkaa

  1. a b Aakkosista avaruuteen. Opettaja, 2007, nro 43, s. 47.
  2. Martelius, Katja: Aapinen kertoo ajastaan. HS TEEMA, 2022.
  3. Pellervo, 21.3.2002

Kirjallisuutta muokkaa

  • Kotkaheimo, Liisa: Suomalaisaapisia kansainvälisessä taustassaan ja kansainvälisissä yhteyksissään 1600-luvulta 1950-luvulle. Joensuu: Joensuun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia, 1994. ISBN 951-708-256-8.
  • Kotkaheimo, Liisa: Suomalaisen aapisen viisi vuosisataa. Aapisten sisältö ja tehtävät kansanopetuksessa. Väitöskirja. Joensuu: Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja, 1989. ISBN 951-696-849-X.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aapinen.