AMD K6-2

AMD K6-2 on AMD:n valmistama x86-arkkitehtuuriin perustuva suoritin, joka julkaistiin 28. toukokuuta 1998. Se oli saatavilla 266–550 megahertsin kellotaajuuksilla. Siinä oli 64 kibitavua L1-välimuistia, 32 kibitavua datalle ja 32 kibitavua käskyille. K6-2:n käyttöjännite oli 2,2 volttia. Sitä valmistettiin 0,25 mikrometrin prosessilla, ja se sisälsi 9,3 miljoonaa transistoria. Se sopi Socket 7 -suoritinkantaan. K6-2 oli jatkokehitetty aiemmasta K6-suorittimesta.

AMD K6-2 350 MHz

Tietokonevalmistaja Compaqin suositut Presario-sarjan tietokoneet käyttivät tätä suoritinta. Compaq oli Intelin suoritinten suurin ostaja ennen loikkausta.

Markkina-asema

K6-2 oli suunniteltu kilpailemaan Intel Pentium II:n kanssa, joka oli hieman vanhempi ja huomattavasti kalliimpi kuin K6-2. Niiden suorituskyky oli aluksi jotakuinkin samaa tasoa. K6-2 oli kuitenkin aluksi hieman nopeampi yleisissä tehtävissä, kun taas Pentium II:n liukulukusuorituskyky oli huomattavasti edellä K6-2:a. K6-2 menestyi markkinoilla hyvin. Sen ansiosta AMD sai kerättyä AMD Athlonin kehitykseen ja julkaisuun tarvittavan julkisuuden ja pääoman. Kellotaajuuksien kasvaessa Intel alkoi kasvattaa suorituskykyetumatkaa paremman välimuisti- ja väylärakenteensa ansiosta, ja myöhemmin K6-2 kilpaili lähinnä Intel Celeronin kanssa.

AMD:n julkaistua Athlonin K6-2:n valmistusta jatkettiin melko pitkään, koska K6-2 oli jo tuolloin hyvin halpa valmistaa ja markkinoilla oli kysyntää halvemmille suorittimille. Nopein K6-2 toimi 550 megahertsin kellotaajuudella, mikä on erinomainen kellotaajuus 5–6-vaiheisella liukuhihnalla varustetulle 0,25 µm:n valmistustekniikalla valmistetulle suorittimelle, Intelin Pentium III:ssa ja Celeronissa oli kuitenkin kaksi kertaa pidempi liukuhihna. Toisaalta nämä viimeiset K6-2:t kärsivät pahasti sekä kaukana emolevyllä olevasta L2-välimuistista että hitaasta liukulukuyksiköstään, joten suurehkosta kellotaajuudestaan huolimatta ne olivat aikalaisiinsa nähden melko heikkotehoisia.

Parannukset K6:sta

K6-2 oli ensimmäinen suoritin, joka sisälsi liukulukuja tukevan SIMD-käskykannan. AMD nimesi sen 3DNow!:ksi. Se paransi suorittimen suorituskykyä selvästi uusissa 3D-ohjelmissa, jotka olivat kirjoitettu käyttämään sitä, mutta ei auttanut yhtään sitä käyttämättömän ohjelmakoodin nopeuteen. Intel julkaisi vastaavan, mutta monimutkaisemman SSE-käskykannan noin vuotta myöhemmin. Lähes kaikki K6-2:t käyttivät 100 megahertsin väylää tukevia Super Socket 7 -emolevyjä, koska aikaisemmissa K6-suorittimissa käytetty 66 MHz:n väylä oli paha suorituskykypullonkaula, lähinnä koska L2-välimuisti sijaitsi väylän takana. 3DNow!:n ja nopeamman väylän lisäksi K6-2:ssa oli paranneltu MMX-suorituskykyä; Alkuperäinen K6 pystyi suorittamaan MMX-käskyjä vain toisella liukuhihnallaan, K6-2 molemmilla, mikä kaksinkertaisti teoreettisen MMX-suorituskyvyn.

K6-2+

Vähemmän tunnettu K6-2+ oli K6-2, johon oli lisätty 128 kibitavua integroitua L2-välimuistia ja joka oli valmistettu 0,18 mikrometrin prosessilla. Käytännössä se oli siis pienempi versio K6-III+:sta. K6-2+ oli suunniteltu kannettaviin tietokoneisiin, eikä sitä markkinoitu pöytäkoneisiin, mutta sitä oli kuitenkin harmailta markkinoilta saatavilla myös pöytäkoneisiin. K6-2+ tarjosi selvästi alkuperäistä K6-2-prosessoria paremman suorituskyvyn, mutta jo sitä ennen olivat markkinoille tulleet myös Athlon ja K6-III, jotka molemmat voittivat sen suorituskyvyssä selvästi. K6-2+ saavutti 550 megahertsin kellotaajuuden.

Merkittävä uusi ominaisuus K6-2+:ssa oli PowerNow-nimellä kulkenut ominaisuus, joka tarkoittaa sitä, että suorittimen kellotaajuutta pystyttiin laskemaan silloin, kun täyttä suorituskykyä ei tarvittu. Tämä mahdollisti selvästi pidemmän akunkeston kannettavalle tietokoneelle kevyessä käytössä.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta AMD K6-2 Wikimedia Commonsissa

• Suorittimen esittely AMD:n sivulla