A*Teens (tyyliteltynä A*Teens) oli ruotsalainen Tukholmasta kotoisin oleva neljän hengen pop-yhtye. He lauloivat ruotsalaisen ABBA-yhtyeen tekemiä lauluja nykyajan tyylin mukaisesti, jonka jälkeen he sävelsivät omaa musiikkia. Yhtyeen nimi oli alussa ABBA Teens, joka muutettiin myöhemmin muotoon A*Teens.

A*Teens
Tiedot
Toiminnassa 1998–2004
Tyylilaji pop, eurodance
Kotipaikka Tukholma, Ruotsi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Levy-yhtiö

A*Teensin albumeita on myyty 9,1 miljoonaa kappaletta ja singlejä 2 miljoonaa.lähde?

Jäsenet muokkaa

Historia muokkaa

 
Logo ABBA Teens -nimen aikana.

Niklas Berg perusti ryhmän vuonna 1998 nimellä ABBA Teens. Myöhemmin nimeksi vaihdettiin A*Teens alkuperäisten ABBA-jäsenten Björn Ulvaeusin ja Benny Anderssonin pyynnön johdosta.[1][2]

Vuonna 1999 he alkoivat äänittämään esikoisalbumia The ABBA Generation, jonka sisältö koostui ABBAn cover-kappaleista. Albumi julkaistiin ruotsissa 25. elokuuta 1999 ja yhdysvalloissa 11. toukokuuta 2000. Esikoisalbumi nousi parhainmillaan Billboard 200-listalla sijalle 71.[3] Vuoteen 2001 mennessä albumia on myyty yli 6 miljoonaa kappaletta.lähde?

26. helmikuuta 2001 julkaistulla Teen Spirit -albumilla oli omaa musiikkia ABBAn cover-kappaleiden lisäksi. Albumi kohosi Billboard 200-listalla parhainmillaan sijalle 50.[3]

Vuonna 2002 he aloittivat työstämään albumia Pop 'Til You Drop!, joka julkaistiin pelkästään yhdysvalloissa 18. kesäkuuta 2002.[4] Albumi kohosi Billboard 200-listalla parhainmillaan sijalle 45.[3] Myöhemmin albumi on julkaistu yhdysvaltojen ulkopuolella suuren kysynnän johdosta.[5]

28. tammikuuta 2003 yhtye julkaisi New Arrival nimisen neljännen albumin.[6]

Vuonna 2004 Greatest Hits-levyn julkaisun jälkeen yhtyeen jäsenet ilmoittivat pitävänsä parin vuoden tauon. Myöhemmin ilmoitettiin yhtyeen lopettaneen kokonaan.lähde?

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Kokoelmat muokkaa

Remix albumit muokkaa

  • The ABBA Generation Remix (2001, Japani)

EP:t muokkaa

  • Extr-A-Teens (2000, Chile)
  • ...To the Music (2001)

Singlet muokkaa

  • "Mamma Mia" (1999)
  • "Super Trouper" (1999)
  • "Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight)" (1999)
  • "Happy New Year" (1999)
  • "Dancing Queen" (2000)
  • "Upside Down" (2000)
  • "Halfway Around the World" (2001)
  • "Sugar Rush" (2001)
  • "Heartbreak Lullaby" (2001)
  • "Can't Help Falling in Love" (2002)
  • "Floorfiller" (2002)
  • "Let Your Heart Do All the Talking" (2003)
  • "A Perfect Match" (2003)
  • "I Promised Myself" (2004)

Soolourat muokkaa

Syyskuussa 2004 Dhani Lennevald julkaisi ensimmäisen singlensä "Girl Talk" Ruotsissa, jossa se myi kultaa. Vuoden 2006 alussa myös Marie Serneholt julkaisi singlen "That's the Way My Heart Goes", joka on julkaistu myös Enjoy The Ride -albumilla. Keväällä 2006 häneltä ilmestyi single "I Need A House" samalta albumilta.

Lähteet muokkaa

  1. ABBA Teens - Benny not amused Bandname Explained. bandnameexplained.com. Viitattu 6.4.2017. (englanniksi)
  2. Douglas Wolk: How Swede It Is Weekly Wire. 8.5.2000. weeklywire.com. Arkistoitu 21.6.2009. Viitattu 6.4.2017. (englanniksi)
  3. a b c Billboard: ARTISTS / A*Teens billboard.com. Viitattu 6.4.2017. (englanniksi)
  4. New album "Pop 'til you drop" out NOW!! A-Teens. a-teens.com. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2017. (englanniksi)
  5. Mexico to Pop 'Til It Drops! A-Teens. a-teens.com. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2017. (englanniksi)
  6. New Year - New Arrival A-Teens. a-teens.com. Arkistoitu . Viitattu 6.4.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.