2080-luvulla

Sannin single
”2080-luvulla”
Sanni
Singlen ”2080-luvulla” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Lelu
 Julkaistu 13. helmikuuta 2015
 Tuottaja(t) Hank Solo
 Tyylilaji pop
 Kesto 04.18
 Levy-yhtiö Warner Music Finland
Listasijoitukset
Sannin muut singlet
Hakuna matata
2014
”2080-luvulla”
2015
Pojat
2015

2080-luvulla” on Sannin kappale hänen huhtikuussa 2015 julkaistulta toiselta studioalbumilta Lelu. Kappale julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä 13. helmikuuta 2015.[2] Kappaleen ovat säveltäneet Sanni sekä kappaleen tuottanut Hank Solo.[3] Sanoituksen on tehnyt artisti itse.[3]

Sanni on kertonut kappaleen kertovan eteenpäin menemisestä sekä siitä, että parisuhteen päättymisen jälkeen elämän tulee jatkua.[3] Sanoituksen Sanni teki kesällä 2014 matkalla festarikeikalle. [3]

Single myi kesäkuussa 2015 platinaa, kun se saavutti neljän miljoonan suoratoistokuuntelun rajan.[4][5] Suomen musiikkikustantajat palkitsi kappaleen Vuoden biisi -palkinnolla syyskuussa 2015.[6]

Kappaleet muokkaa

  1. 2080-luvulla – 4.18

Listasijoitukset muokkaa

Lista Paras
sijoitus
Suomen virallinen singlelista 3 [1]
Suomen virallinen latauslista 1 [1]
Radiolista 1 [1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Sanni - 2080-luvulla Musiikkituottajat. Arkistoitu 3.1.2018. Viitattu 22.2.2015.
  2. Vehmas, Ilona: Platinaa myynyt Sanni julkaisi uuden kappaleensa - kuuntele! Iltalehti. 13.2.2015. Viitattu 14.2.2015.
  3. a b c d Glad, Laura: Sannin uusi biisi syntyi keikkabussissa – tästä se kertoo MTV.fi. 13.2.2015. Arkistoitu 13.2.2015. Viitattu 14.2.2015.
  4. SANNIn 2080-luvulla on myynyt platinaa: En olisi voinut kuvitellakaan, että se saa näin mielettömän vastaanoton Radio Nova. 30.6.2015. Viitattu 2.7.2015.
  5. Kultalevyjen myöntämisrajat Musiikkituottajat. Arkistoitu 4.5.2015. Viitattu 2.7.2015.
  6. Sannin odotettu Että mitähän vittua -single on julkaistu 10.2.2016. Warner Music. Arkistoitu 20.5.2020. Viitattu 20.5.2020.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.