Ștefan Vodă (ven. Штефан-Водэ, Štefan-Vode) on pikkukaupunki ja Ștefan Vodăn piirin keskus Etelä-Moldovassa, maan kaakkoiskulmassa, lähellä Ukrainan Odessan alueen rajaa. Ștefan Vodăsta on maanteitse, Căușenin ja Anenii Noin kautta, noin 100 kilometriä siitä luoteessa sijaitsevaan pääkaupunki Chișinăuhun.[3] Ukrainan Odessaa kohti vievän maantien rajanylityspisteeseen on noin 50 kilometriä.

Ștefan Vodă
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Ștefan Vodă

Koordinaatit: 46.5176°N, 29.6681°E

Valtio Moldova
Piiri Ștefan Vodăn piiri
Piirihallinnon osoite str. Libertății nr.1, MD-4201 or. Ștefan Vodă[1]
Perustettu 1884
Kaupungiksi 1990
Väkiluku (2014) 8 600 [2]
Suuntanumero(t) +373 242[1]
Ștefan Vodăn piirin sivusto









Ștefan Vodăssa on Moldovan tilastokeskuksen arvion mukaan noin 8 600 ja koko maaseutuvaltaisessa piirissä 71 000 asukasta (2014).[2] Kaupunki on kasvanut jonkin verran viime vuosikymmenen aikana; vuonna 2004 asukkaita oli 7 768 (piirissä 70 594).[4][5] Tuolloin kaupungin asukkaista 81,1 prosenttia oli etnisesti moldovalaisia, 7,1 prosenttia ukrainalaisia, 7,7 prosenttia venäläisiä. Koko piirissä vastaavat osuudet olivat 92,5 %, 3,1 % ja 2,7 %.[5]

Lähin rautatieyhteys on Căușeni, noin 29 kilometriä luoteeseen. [6][3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Contacte (Arkistoitu – Internet Archive) stefan-voda.md, viitattu 1.2.2015, (romaniaksi)
  2. a b Number of resident population in the Republic of Moldova as of 1st January 2014, in territorial aspect 17.3.2014. National Bureau of Statistics of the Republic of Moldova, statistica.md. Viitattu 1.2.2015. (englanniksi)
  3. a b I. V. Kopylova (redaktor): Atlas avtomobilnyh dorog. Ukraina, Moldova 1:1 250 000. Minsk, Valko-Venäjä: RUP Belkartografija, 2013. (venäjäksi)
  4. Population Census 2004 - Demographic, national, language and cultural characteristics (excel-taulukko) (Taulukko 2: Population by area, localities and sex, in territorial aspect) Chisinau, Republic of Moldova: National Bureau of Statistics of the Republic of Moldova, statistica.md. Viitattu 1.2.2015. (englanniksi)
  5. a b Population Census 2004 - Population by nationalities and localities, in territorial aspect (excel-taulukko) (Taulukko 7: Populaţia pe naţionalităţi şi localităţi, în profil teritorial (suora linkki)) Chisinau, Republic of Moldova: National Bureau of Statistics of the Republic of Moldova, statistica.md. (romaniaksi) (osin (englanniksi))
  6. Atlas železnyje dorogi Rossija i sopredelnyje gosudarstva. Venäjän ja IVY-maiden rautatiekartasto. Omsk: FGUP "Omskaja kartografitšeskaja fabrika", 2010. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)

Aiheesta muualla muokkaa