Ötökän elämää

Vuoden 1998 animaatioelokuva

Ötökän elämää (A Bug’s Life) on Disneyn ja Pixarin yhteistyönä vuonna 1998 valmistunut ja 1999 Suomessa julkaistu tietokoneanimaatioelokuva. Ötökän elämää oli ensimmäinen Disney-elokuva, josta tehtiin suoraan myös DVD-versio. Tarinan lähtökohtana toimi Aisopoksen antiikin ajan satu Heinäsirkka ja muurahainen.[1]

Ötökän elämää
A Bug's Life
Elokuvan kansikuva
Elokuvan kansikuva
Ohjaaja John Lasseter
Andrew Stanton (apuohjaaja)
Käsikirjoittaja John Lasseter
Andrew Stanton
Joe Ranft
Tuottaja Darla K. Anderson
Kevin Reher
Säveltäjä Randy Newman
Kuvaaja Sharon Calahan
Leikkaaja Lee Unkrich
Pääosat Ääni:
Dave Foley
Kevin Spacey
Julia Louis-Dreyfus
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Walt Disney Pictures
Pixar
Levittäjä InterCom
Netflix
Disney+
Ensi-ilta Yhdysvallat 25. marraskuuta 1998
Suomi 19. helmikuuta 1999
Kesto 96 min
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 60 miljoonaa dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Tuotanto muokkaa

Elokuvan storyboardeja tehtiin kaksi ja puoli vuotta.[1] Niihin tuli 27 500 piirrosta ja työhön osallistui kerrallaan 8-12 ihmistä.[1] Kun hahmoja ja maisemia suunniteltiin, sitä varten tehtiin erikoisvideokamera, jolla kuvattiin pihalla ja nähtiin, miltä kaikki näyttää hyönteisten näkökulmasta noin sentin korkeudella.[1] Hahmoista tehtiin ensin luonnosten pohjalta veistokset, joiden perusteella saatiin animoitua digitaaliset rautalankamallit, joiden perusteella hahmot ja niiden liikkeet tehtiin.[1]

Elokuva on John Lasseterin ohjaama.[1]

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Tarina sijoittuu Murkkusaari-nimiseen paikkaan, jota asuttavat muurahaiset. On kesä, ja muurahaiset keräävät viljaa heinäsirkoille. Prinsessa Atta odottaa kauhuissaan heinäsirkkojen tuloa. Muurahaisyhdyskunnan älykkö Flik kehittää viljankeruukoneen, jonka pitäisi nopeuttaa sadonkorjuuta. Pian vartiomies huomaa heinäsirkkojen saapuvan, ja koko yhdyskunta kiirehtii kekoon turvaan. Paniikissaan Flik hajottaa vahingossa kivialustan, jolle viljaa kerättiin, tuhoten siten koko ruokasadon. Flik on juuri kertomassa Atalle tapahtuneesta, kun yksi sirkoista huomaa ruoan hävinneen. Raivopäissään sirkat hyökkäävät murkkujen kimppuun, mutta sirkkojen johtaja Hopper keskeyttää hyökkäyksen. Hän on tyytymätön ja vaatii yhdyskuntaa kerämään koko sadon uudestaan ennen kuin viimeinen lehti puusta putoaa.

Muurahaisten neuvosto järjestää Flikille oikeudenkäynnin. Flik keksii, että hän voisi lähteä etsimään kaupungista suuria sotureita, jotka taistelisivat heinäsirkkoja vastaan. Atta ja muut antavat Flikin lähteä etsimään apua, vaikka todellisuudessa he haluavat vain päästä Flikistä eroon.

Flik lähtee kaupunkiin etsimään sotureita. Flik saapuu kapakkaan, jossa hän kohtaa sattumalta ryhmän, joka taistelee kärpäsiä vastaan kutsuen itseään sotureiksi, vaikka ovat todellisuudessa vain sirkusötököitä. Flik pyytää sirkusötököitä avuksi mukaan saarelle torjumaan heinäsirkkojen hyökkäystä, mihin nämä suostuvatkin, koska luulevat Flikin olevan kykyjenetsijä, joka palkkaa heidät tekemään sirkustemppuja.

Saarella yhdyskunta on lopen uupunut viljankeruusta. Flik saapuu sirkusötököiden kanssa ja saa muilta muurahaisilta raikuvat aplodit. Muurahaisten järjestämän näytelmän jälkeen, jossa soturiötökät taistelevat sirkkoja vastaan, uudet tulokkaat kertovat Flikille totuuden, että he ovat oikeasti sirkusötököitä. Sirkusötökät lähtevät saarelta, mutta lintu hyökkää heidän kimppuunsa. Ötökät pelastavat kuitenkin Dotin, nuoren muurahaisprinsessan, ja heitä luullaan oikeiksi sotureiksi. Ötökät rakentavat ison linnun joka on tarkoitettu pelottamaan sirkat pois.

Sirkkojen tukikohdassa Hopper ei ole unohtanut Flikiä, joka uskalsi uhmata häntä Murkkusaarella. Hermostunut Hopper tappaa yhden sirkoista, joka on eri mieltä hänen kanssaan, ja lähtee muiden sirkkojen kanssa takaisin saarelle.

Muurahaisilla on meneillään juhlat, kun sirkusötököiden johtaja P.T. Kirppu ilmestyy paikalle, ja haluaa ryhmänsä takaisin. Samalla paljastuu, että Flik valehteli sirkusötököiden olevan sotureita. Petoksen paljastuttua Flik lähtee saarelta muiden ötököiden kanssa.

Saarelle jääneet murkut eivät ehdi kerätä satoa ja sirkat saapuvat. Hopper ottaa muurahaiskuningattaren panttivangikseen. Dot lähtee etsimään Flikiä ja onnistuu taivuttamaan tämän tulemaan takaisin. Sirkusötökät harhauttavat Hopperia ja muita sirkkoja, samaan aikaan kun Flik ja murkkulapset suuntavat kohti tekolintua. Taikatempun varjolla sirkusryhmän taikuri Manny onnistuu pelastamaan kuningattaren, mutta Hopper hyökkää tämän kimppuun tempun paljastuttua. Flik ja muut hyökkäävät sirkkojen kimppuun rakentamallaan linnulla. P.T. Kirppu huomaa Mannyn kuolemaa jäljittelevän taikatempun, luulee sitä todeksi, tajuaa sirkuksensa kovan kohtalon, ja sytyttää linnun tuleen. Hopper luulee ensin Attan tehneen linnun, mutta Flik tunnustaa linnun olevan hänen keksintönsä. Hopper lähettää tappelijaheinäsirkka Rumpalin Flikin kimppuun, joka mukiloi Flikin. Flik kertoo Hopperille että muurahaisten ei tarvitse palvella heitä, vaan sirkkojen pitäisi kunnioittaa muurahaisia. Tämän myötä muurahaiset nousevaan kapinaan sirkkoja vastaan ylivoimansa turvin. Sade yllättää ötökät. Flik ja Atta lentävät karkuun Hopper kintereillään, johdattaen tämän oikean linnun pesään. Hopper yrittää tappaa Flikin, mutta jähmettyy linnun nähdessään. Hopper luulee kyseessä olevan taas jonkin tekolinnun, mutta pian hänen huomattua erehdyksensä, lintu nappaa hänet ja syöttää poikasilleen. Saarella muurahaiset juhlivat vapautumistaan heinäsirkkojen ikeestä. Sirkusötökät palaavat takaisin kaupunkiin, ja heihin on liittynyt myös osa muurahaisista sekä Hopperin veli Molt. Flik ja Atta saavat toisensa, ja Flikin maine on palautunut. Hänestä on tullut yhdyskunnan sankari.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Äänirooleissa muokkaa

Alkuperäinen näyttelijä Suomalainen näyttelijä Rooli Hyönteistyyppi
Dave Foley Jarkko Tamminen Flik muurahainen
Hayden Panettiere Heljä Heikkinen Dot muurahainen
Kevin Spacey Seppo Pääkkönen Hopper heinäsirkka
Julia Louis-Dreyfus Maija Kinnunen Prinsessa Atta muurahainen
Phyllis Diller Seela Sella Kuningatar muurahainen
Richard Kind Jukka Voutilainen Molt heinäsirkka
David Hyde Pierce Jukka Rasila Slim sauvasirkka
Joe Ranft Jarmo Koski Heimlich perhosen toukka
Denis Leary Petteri Summanen Francis leppäkerttu
Madeline Kahn Mari Vainio Gypsy riikinkukkokehrääjä
Michael McShane Michael McShane
Petteri Summanen*
Tuck & Roll siira
Bonnie Hunt Kristiina Halttu Rosie mustaleski
John Ratzenberger Heikki Määttänen P.T. Kirppu kirppu
Jonathan Harris Matti Ranin Manny rukoilijasirkka
Brad Garrett Pekka Lehtosaari Dim lehtisarvinen
Roddy McDowall Tuomo Holopainen Herra Humus muurahainen
Alex Rocco Eero Saarinen Thorny muurahainen
Edie McClurg Maija-Liisa Peuhu Tohtori Flora muurahainen
David Ossman Veikko Honkanen Cornelius muurahainen
David Lander David Lander
Antti Pääkkönen**
Rumpali heinäsirkka
Ashley Tisdale Henna Haverinen Mustikkapartiolainen / muita ääniä muurahainen
Randy Newman Pepe Ahlqvist Laulut

Suomenkielisen version sivurooleista vastaavat Petteri Halmela, Outi Haverinen ja Tuomas Oksanen.

* = Ainoastaan sanat ”Saat potkut!”

** = Ainoastaan pieleen menneissä kohtauksissa.

Laulu muokkaa

  • Ole Vain Mikä Oot (Time of Your Life) - Esittäjänä Pepe Ahlqvist

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Harri Römpötti: Pixar-yhtiö loi muurahaisten maailman tietokoneilla. Aku Ankka 7/1999.