Íklaina (kreik. Ίκλαινα; myös Íklena) on Kreikan kylä, joka sijaitsee linnuntietä noin 10 kilometriä Pýloksen kaupungista pohjoiskoilliseen. Se kuuluu hallinnollisesti Pýlos-Néstoraksen kuntaan, Messenian alueyksikköön ja Peloponnesoksen alueeseen. Aiemmin kylä kuului Pýloksen kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Pýlos-Néstoraksen kunnan Pýloksen kunnallisyksikköön. Kylä muodostaa oman kyläyhdyskuntansa (Τοπική Κοινότητα Ικλαίνης, Topikí Koinótita Iklaínis). Kylän väkiluku on 313 (vuonna 2011).[2]

Íklaina
Ίκλαινα

Íklaina

Koordinaatit: 36°59′46″N, 21°43′23″E

Valtio Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Peloponnesos,
Länsi-Kreikka ja
Jooniansaaret
Alue Peloponnesos
Alueyksikkö Messenia
Kunta Pýlos-Néstoras
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Kallikrates-koodi 4405010401
Korkeus 208[1] m
Väkiluku (2011) 313[2]
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Mykeneläinen kaupunki muokkaa

Íklaina on myös mykeneläisaikaisen kaupungin arkeologinen kohde, joka sijaitsee kylän lähellä ja on saanut siitä nimensä. Kaupunki on tutkijoiden mukaan ollut merkittävä paikallinen keskus myöhäisellä pronssikaudella noin 1600–1100 eaa. Paikalla on saattanut olla palatsikeskus. Rakennuksiin kuuluu muun muassa megaron, muita rakennuksia, kyklooppimuurilla tuettu pengerrys sekä ulkoilmapyhäkkö. Muihin löytöihin kuuluu mm. seinämaalauksia, keramiikkaa ja metalliesineitä.[3] Íklainasta on löydetty myös mm. toistaiseksi vanhin tunnettu lineaari-B-kirjoitusta sisältävä savitaulu. Se on ajoitettu LH IIB/IIIA1 -kausille tai kauden LH IIIA2 alkuun eli noin vuosiin 1450–1350 eaa.[4]

Íklainan arkeologisia kaivauksia on suorittanut Ateenan arkeologinen seura.[5] Nestorin palatsin eli mykeneläisaikaisen Pyloksen arkeologinen kohde sijaitsee vain noin neljä kilometriä luoteeseen Íklainasta.

Lähteet muokkaa

  1. Ίκλαινα Buk.gr. Viitattu 14.1.2016.
  2. a b Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Arkistoitu 16.10.2015. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  3. Iklaina Iklaina Archaeological Project. Viitattu 14.1.2016.
  4. Linear B Tablet Iklaina Archaeological Project. Viitattu 14.1.2016.
  5. The Archaeological Society at Athens archetai.gr. Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 12.9.2017.