Äkkiä Anttolassa on 1999 ja 2000 vuosina Yle TV1-kanavalla esitetty Aleksi Mäkelän ohjaama komediasarja.

Äkkiä Anttolassa
Tyyli komedia
Kestoaika n. 25 min.
Luoja(t) Aleksi Mäkelä (ohjaus)
Pääosissa Eero Aho
Kari Hietalahti
Aake Kalliala
Alkuperämaa  Suomi
Verkko Suomi Yle TV1
Esitetty 3. joulukuuta 1999 –
Jaksoja 10
Aiheesta muualla
IMDb

Sarja sijoittuu Anttolan kuntaan ja samat päänäyttelijät suorittivat sarjan mittaan kymmeniä eri rooleja. Hahmoista muistettavimpia ovat epäonniset aikamiespojat, poikaansa jääkiekkokassissa kuljettava surkuhupaisa isähahmo sekä Maan yläpuolelle polttoainevajeen vuoksi juuttuneet avaruuspossut. Sarjan käsikirjoittivat Kari Hietalahti ja Eero Aho. Sarja julkaistiin maaliskuussa 2008 DVD:nä, jonka ikärajaksi laitettiin K-18, koska sitä ei ole tarkastettu Valtion elokuvatarkastamossa. Muita sarjassa useasti esiintyneitä näyttelijöitä olivat muun muassa Aake Kalliala, Jani Volanen, Tiina Lymi, Henry Hanikka, Teemu Lehtilä, Kari Vehkonen, Marianne Kiukkonen sekä Janus Hanski.

Sarjan kohtaukset on kuvattu Anttolan lisäksi Mikkelissä, Hirvensalmella ja Pieksämäellä.

Sketsit ja henkilöt muokkaa

Avaruuspossut kertovat kahdesta nuoresta ja yhdestä aikuisesta avaruuspossusta, joiden aluksesta loppuu polttoaine ja siksi he jäävät maan yläpuolelle miettimään, kuinka selittäisivät sen äidille.

Gay Watch on pilaversio Baywatchista. Siihen kuuluvat pääasiassa rantavahdit päällikkö Hässeldörf, Siirtolainen ja Jake. Sketsiin tuli myöhemmin myös isorintainen nainen, johon rantavahdit ovat lääpällään ja sen vuoksi unohtavat aina välillä hoitaa minimaallisen ja miltei tyhjän rannan pelastustoimia.

Kesäpeliksi kutsutaan sarjan sitä osaa, jossa Wendy, Anssi ja Jenni ovat. Se on muokattu kopio elokuvasta Hohto, joka kuitenkin pyörii kahden legopalikan varassa, joita Anssi kutsuu kesäpeliksi.

Markkiot, eli kolme veljestä, joilla jokaisella on ärrävika, yrittävät olla Anttolan suurrikollisia, mutta huonolla menestyksellä.

Anttolan vannoutuneet poikamieskerholaiset muodostuu kolmesta keski-ikäisestä sinkusta, jotka asuvat yhdessä. Heillä kaikilla on ongelmia saada naisia ja he kuluttavat suuren ajan niiden hankkimiseen.

Taisto ja Ossi ovat isä ja poika. Ossi asuu suurimmaksi osaksi äidin ja Pasi-sedän luona, joten aika isän kanssa ei ole kovin hauskaa, sillä isä laittaa Ossin aina urheilukassiin ja pyörän takaosaan, eikä osaa polkupyöräillä paljon ollenkaan. Luvassa on siis paljon kaatumisia ja putoamisia, joiden takia Ossin yleisin kysymys on: "Milloin äiti tulee hakemaan?".

Tuomo ja Esko. Esko on Anttolan s-marketin ainoa kaupanpitäjä. Tuomo on töissä Eskon supermarketissa ja on palkattu grillihiilillä ja nakeilla ottamaan Markkioita kiinni. Tuomo on kehityksestä jäljessä paljon, hän on kyttyräselkäinen, ruma ja osaa ja ymmärtää vain tiettyjä sanoja.

Komissaariot Lanttu ja Suomalainen ovat Anttolan peruspoliiseja. Suomalainen on mustaihoinen ja kohtaa paljon rasismia itseään kohtaan. Lanttu puhuu sujuvaa kuopionmurretta ja on hyvin rauhallinen, paitsi rasisteja kohtaan.

Suomenruotsalaiset, joihin kuuluu "mormor" sekä hänen kaksi aikuista poikaansa. Kaikkien puhe on eräänlaista suomen ja ruotsin sekoitelmaa.

Kurssinvetäjä Pepe Arvo Kurva, joka on avoimesti homoseksuaali sekä kaksi kurssilaista, Janne ja Jukka.

Kolme juoppoa, joista etenkin Jyrki on kova kertomaan sepittämiään tarinoita kolmikon samalla nauttiessa Sinolia.

Lottovoittaja Silvennoinen on kahdessa jaksossa esiintyvä entinen lottovoittaja, joka tuhlasi miljoonansa viikossa ja ajelee siksi työkseen bussia.

Kalle Lipponen on musta anttolalainen urheilija, jonka on vaikeaa pysyä kuivilla, mutta jäätyään steroidien käytöstä kiinni kisoissa päätti aloittaa puhtaalta pöydältä.

Liisa Härkonen on Anttolan paikallis-TV:n utelias ja pirteä toimittaja.

Baarimikko on herkästi naurava anttolalainen, joka mainostaa aina tilaisuuden tullen "oman panimon olutta".

Monitaiteilija Sinatra Pesonen on parissa jaksossa esiintynyt vapaataiteilija, jonka taidot eivät yllä kovin pitkälle.