Álvaro Cunhal

Álvaro Barreirinhas Cunhal (10. marraskuuta 1913 Coimbra – 13. kesäkuuta 2005 Lissabon) oli portugalilainen poliitikko ja kirjailija, joka toimi Portugalin kommunistisen puolueen (PCP) pääsihteerinä vuosina 1961–1992. Hän joutui olemaan useita vuosikymmeniä vankeudessa ja maanpaossa António Salazarin ja Marcello Caetanon oikeistodiktatuurin aikana. Neilikkavallankumouksen jälkeen hän oli ministerinä Portugalin hallituksessa 1974–1975, mutta PCP joutui pian takaisin oppositioon. Cunhal oli vuosikymmenten ajan puolueensa henkilöitymä. Hänen ideologista linjaansa on pidetty dogmaattisena ja hän pysyi uskollisena Neuvostoliiton kannoille. Vetäydyttyään politiikasta hän saavutti vanhoilla päivillään arvostusta kirjailijana.

Álvaro Cunhal vuonna 1980.

Poliittinen ura

Cunhalin isä oli vapaamielinen lakimies ja hän suoritti itsekin nuorena lakiopintoja Lissabonin yliopistossa. Hän liittyi 17-vuotiaana kommunistiseen puolueeseen ja Neuvostoliiton ystävyysseuraan. Hänet valittiin jo 22-vuotiaana puolueen keskuskomiteaan sekä puolueen nuorisojärjestön puheenjohtajaksi, ja hän edusti vuonna 1935 PCP:tä kommunistisen nuorisointernationaalin kongressissa Moskovassa. Cunhal oli vangittuna ensimmäisen kerran vuosina 1937–1938. Ollessaan toisen kerran lyhyesti vangittuna vuonna 1940 hän väitteli lakitieteen tohtoriksi väitöskirjansa aiheena abortin laillistaminen. Yksi vastaväittäjinä toimineista professoreista oli tuleva diktaattori Marcello Caetano. PCP:n pääsihteeri Bento Gonçalves kuoli vuonna 1942 vankilassa ja seuraavana vuonna pidetyssä salaisessa puoluekokouksessa Cunhal kohosi käytännössä puolueen johtavaksi hahmoksi, joskaan häntä ei muodollisesti valittu puoluesihteeriksi vielä tuolloin. Cunhal toimi keskuskomitean sihteerinä vuoteen 1949, jolloin viranomaiset lopulta saivat hänet kiinni. Cunhal oli tämän jälkeen yli kymmenen vuotta vankilassa, kunnes hän onnistui 3. tammikuuta 1960 pakenemaan yhdessä yhdeksän muun poliittisen vangin kanssa Penichen vankilasta kiipeämällä muurin yli.

Cunhal nimettiin muodollisesti maanalaisen PCP:n pääsihteeriksi vuonna 1961. Vuonna 1962 hän siirtyi maanpakoon ja asui seuraavat 12 vuotta pääasiassa Moskovassa ja Prahassa. Hän tuki Neuvostoliiton toimia Tšekkoslovakian miehityksen aikana vuonna 1968. Cunhal kannusti PCP:tä tukemaan myös muiden kuin työläisten kapinaliikehdintöjä Portugalin diktatuurin kaatamiseksi ja panostamaan varsinkin armeijassa vallinneeseen tyytymätömyyteen. Toisaalta hänen Neuvostoliitolle uskollisen ja ideologisesti jäykän linjansa vuoksi PCP:n suhteet Espanjan ja Italian kommunistisiin puolueisiin, Portugalin siirtomaiden vasemmistolaisiin sissiliikkeisiin ja Portugalin radikalisoituvaan nuorisoon jäivät viileiksi.

Cunhal palasi Portugaliin viisi päivää huhtikuun 1974 neilikkavallankumouksen jälkeen ja sai sankarin vastaanoton. Hän oli merkittävä poliittinen vaikuttaja vallankumousta seuranneessa siirtymävaiheessa. Hän toimi 1974–1975 salkuttomana ministerinä neljässä peräkkäisessä hallituksessa ja oli läheisessä yhteistyössä varsinkin vasemmistolaisen pääministerin Vasco Gonçalvesin kanssa. Ministerinä Cunhal johti pankkien ja vakuutuslaitosten kansallistamista sekä maanjakoa. Hänen johdollaan PCP luopui proletariaatin diktatuurin tunnuksesta korostaakseen maltillisuuttaan, mutta se jäi siitä huolimatta ensimmäisissä vapaissa vaaleissa keväällä 1975 keskikokoiseksi puolueeksi. Cunhal toivoi vallankumouksellisen kehityksen Portugalissa jatkuvan, mutta sekä Mário Soaresin johtamat sosialistit että välitöntä vallankumousta vaatineet äärivasemmistolaiset nuorisoliikkeet käänsivät selkänsä PCP:lle, joka joutui väistymään hallituksesta heinäkuussa 1975.

Cunhal oli edustajana perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa ja sen jälkeen parlamentissa vuosina 1975–1991 sekä Portugalin valtioneuvoston jäsenenä 1982–1992. Vuonna 1992 Cunhal luopui PCP:n pääsihteerin tehtävistä ja siirtyi puolueen kunniapuheenjohtajaksi. Aatteellisia linjauksiaan hän ei julkisesti koskaan muuttanut. Cunhalin jälkeen PCP:n puoluesihteeriksi tuli Carlos Carvalhas.

Kirjailijana ja taiteilijana

Cunhal julkaisi kolmiosaisen romaanisarjan Portugalin antifasistisesta vastarinnasta salanimellä Manuel Tiago. Hän paljasti olleensa nimimerkin takana vuonna 1994, ja jatkoi sen jälkeenkin romaanien ja novellien kirjoittamista samalla nimimerkillä. Vankilavuosinaan hän myös käänsi William Shakespearen Kuningas Learin portugaliksi ja se julkaistiin salanimellä Maria Manuela Serpa. Nimellä António Vale hän puolestaan saattoi julkisuuteen tekemäänsä taidegrafiikkaa ja veistoksia. Cunhal kirjoitti vanhoilla päivillään lisäksi esseitä Portugalin historiasta ja taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Yksi hänen romaaneistaan sovitettiin Portugalissa televisiosarjaksi vuonna 2005.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Álvaro Cunhal Wikimedia Commonsissa

• Sitaatteja aiheesta Álvaro Cunhal Wikisitaateissa
• Álvaro Cunhal -sivusto (portugaliksi)
• Cunhalin kirjoituksia (portugaliksi) Marxists Internet Archive