Ero sivun ”Vuorikiipeily” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p r2.7.1) (Botti lisäsi: ga:Sléibhteoireacht |
|||
Rivi 44:
Kun 1980 -luvulla alkoi ilmestyä kiipeilyyn tarkoitettuja sisähalleja, jolloin tehokas ja ympärivuotinen harjoittelu tuli mahdolliseksi, alkoi kiipeilytekniikka ja -taito kehittyä isoin harppauksin. 1970 -luvulle asti oli normaalia kiivetessä käyttää hakoja ja kiiloja tukipisteinä ja otteina, sekä myös ns. teknisessä kiipeilyssä käytettävien jalkalenkkien kiinnistyspisteinä. Uusi kiipeilytyyli, täysin vapaa kiipeily ([[Red point]], [[Rotpunkt]]) valtasi alaa. Ideana ei siinä ollut kyse uudesta keksinnöstä, sillä jo 1920 -luvulla oli Saksan itäosassa Dresdenin lähellä olevilla [[Elbsandsteingebirge]] -kalliotorneilla sovellettu vapaata kiipeilytyyliä. 1980 -luvulla tuli kiipeilylajeihin mukaan myös uusi urheilumuoto kilpakiipeily.
Kun korkeissa vuoristoissa kaikki merkittävät huiput oli noustu, tuli muotiin niiden keräily. Alpeilla on pyritty nousemaan kaikki 4000 m:n korkuiset vuoret ja ns. [[Seven Summits]] tarkoittaa kiipeämistä jokaisen maanosan korkeimmalle vuorelle. Vaativinta on ollut kaikkien yli 8000 m:n korkuisten huippujen nousu Himalajalla eli ns kasitonnisten nousu, missä ensimmäisenä onnistui italialainen [[Reinhold Messner]] vuoteen 1986 mennessä.
Messner ja itävaltalainen Peter Habeler nousivat [[1978]] kokonaan happilaitetta käyttämättä Mount Everestille. Suomalainen [[Veikka Gustafsson]] onnistui tässä vuonna [[1996]].
| |||