Ero sivun ”Tutkimusvilppi” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p //lisätty maininta puolustuslaitoksen harhautustoiminnasta ja korjattu viitetietoja
p //lisätty kappale ilmiannon seurauksista ilmoittajalle ja tutkimusyhteisölle, ja korjattu lähdetieto
Rivi 12:
 
Tutkimusvilpin ilmiannon vaiheet ovat (Gunsaluksen 1998) mukaan muiden selitysten harkitseminen, kysyminen syyttämisen sijaan, todisteiden etsiminen, ammaltillisen asenteen säilyttäminen, tavoitteiden analysointi ja neuvojen hankikiminen sekä niiden noudattaminen. Vilpin ilmiantaminen on vakava toimenpide kaikkien sen osallisten kannalta, joten se on tehtävä harkiten, ja joissakin tapauksissa voi olla parasta vain unohtaa asia ja jättää ilmianto tekemättä. (Palo 2002, 258-259.)
 
Tutkimusvilpin ilmiannon seuraukset ilmiannon tehneelle ovat yleensä kielteisiä, ja harvoin myönteisiä. Ilmiantoon rohkaistaan, mutta sen seurauksena on tavanomaisesti yhteisöväkivallan kohteeksi valitseminen (mm. nuhtelu, uhkailu, yhteisön ulkopuolelle sulkeminen, erottaminen, oikeudelliset toimet, syyllistäminen). Ilmoittajan henkilöön kohdistuvista teoista voi olla seurauksena mm. avioero ja itsetuhoinen käyttäytyminen (itsesurma). Ilmiannon seurauksena tiedeyhteisölle voi olla tapauksen asialliallinen selvittäminen ja tapauksesta oppiminen tai sitten esim. tutkimusvilpistä epäilyn suojeleminen (ilmiannon huomiotta jättäminen, tietämättömäksi jättäytyminen) ja tapauksen neutralisaatio. (Palo 2002, 260-261.)
 
Käytännössä tutkimusvilpin tutkijan kannalta tärkein seuraamus on tutkijan henkilökohtaiseen tutkijamaineen aleneminen. Tästä seuraa nuorella tutkijalla uran pysähtyminen ja varttuneemmalla tutkijalla työtilaisuuksien väheneminen. Tutkimusvilpin toteennäyttämisen jälkeen ideaalitilanne olisi se, että tutkija kantaa teostaan moraalisen vastuun. Näin ei useinkaan ole. (Karjalainen & Saxén 2002, 236-238.) Tutkimusvilppi on tutkijan kannalta epäeettinen kaikissa ilmenemismuodoissaan (Pietarinen 2002, 65).
Rivi 18 ⟶ 20:
Karjalainen, Sakari & Saxén, Lauri. (2002). Vilppi tieteellisessä tutkimuksessa teoksesta ''Tutkijan eettiset valinnat''. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4
 
Palo, Jorma. (2002). VilppiIlmiantaja tieteellisessä tutkimuksessatutkijayhteisössä teoksesta ''Tutkijan eettiset valinnat''. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4
 
Pietarinen, Juhani. (2002). Eettiset perusvaatimukset tutkimustyössä teoksesta ''Tutkijan eettiset valinnat''. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4