Ero sivun ”Dreyfusin tapaus” versioiden välillä

[[Tiedosto:Degradation alfred dreyfus.jpg|250px|thumb|Alfred Dreyfusilta riistetään sotilasarvo. Piirros vuodelta 1895.]]

'''Dreyfusin tapaus''' ({{k-fr|Affaire Dreyfus}}) kuohuttioli [[Ranska]]a vuosina [[1894]]–[[1906]] kuohuttanut oikeustapaus. TapauksenSen keskushenkilönä oli [[Ranskan [[armeija]]n yleisesikunnassa palvellut [[kapteeni]] [[Alfred Dreyfus]], jonka väitettiin välittäneen [[saksa]]laisille sotasalaisuuksia.<ref name="kari/342">Kari: Historian ABC 2001, s. 342.</ref><ref name="britannica">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.britannica.com/EBchecked/topic/171538/Dreyfus-affair | Nimeke =Dreyfus affair | Selite = | Julkaisu =Encyclopædia Britannica Online | Ajankohta = | Julkaisija =Encyclopædia Britannica | Viitattu =13.1.2011 | Kieli ={{en}} }}</ref> Dreyfus tuomittiintuomitseminen jaelinkautiseen tuomiovankeusrangaistukseen jakoi Ranskanranskalaisen yhteiskunnan voimakkaasti tuomion tukijoihin ja Dreyfusin syyttömyyteen uskoviin. Lopulta Dreyfus armahdettiin ja julistettiin syyttömäksi. Vakoojaksi paljastui lopulta majuri [[Ferdinand Walsin Esterházy|Marie Charles Ferdinand Walsin-Esterházy]].

Etenkin tappiollisen [[Ranskan–Preussin sota|Ranskan–Saksan sodan]] jälkeen Ranskan armeijan turvallisuuspalvelu oli alkanut pitää silmällä Saksan Pariisin-lähetystöä. Saksan lähetystön sotilasattasea Maximilien von Schwartzkoppen oli erityisen tarkkailun alaisena. Ranskalaisilla oli lähetystössä siivooja, joka toimitti heille lähetystön papereja. Näistä papereista ranskalaiset saivat selville, että Schwartzkoppen oli saanut ranskalaisten linnoitusten pohjapiirustuksia mieheltä, joka käytti salanimeä Jacques Dubois ja josta Schwartzkoppen käytti nimitystä "mokoma”mokoma roisto D"D”. 17. syyskuuta 1894 turvallisuuspalvelun päällikkö Jean-Conrad Sandherrin apuri majuri Hubert Joseph Henry sai käsiinsä luettelon, joka sisälsi kaupiteltavia sotilassalaisuuksia. MyynissäMyynnissä oli listan mukaan muun muassa uuden ranskalaisen 120 millimetrin tykin tarkat tiedot. Henryn mielestä tällaisia tietoja ei voinut olla kuin tykistön upseereilla. Hän alkoi tutkia papereita ja törmäsi Alfred Dreyfusin kirjoittamaan raporttiin edelliseltä vuodelta. Henryn mielestä luettelon ja raportin käsialat[[käsiala]]t olivat samat ja hän sai myös työtoverinsa vakuuttuneiksi Dreyfusin syyllisyydestä. Dreyfusiin ei luotettu, sillä hän oli [[juutalaiset|juutalainen]] ja [[Elsass]]issa syntyneenä häntä pidettiin saksalaismyönteisenä.<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 232">Kosonen ja Biström 1992, s. 232.</ref>

Dreyfus sai 13. lokakuuta lauantaiaamuna käskyn saapua siviilivaatteissa esikuntapäällikön luokse<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 232" />. Hänen saapuessaan häntä odotti kaksi upseeria ja kaksi poliisia. DreyfusiaDreyfusin käskettiin kirjoittamaankirjoittaa kirje, jossa hän pyytäisi palauttamaan "asiakirjat”asiakirjat, jotka luovutin teille ennen lähtöäni sotaharjoituksiin"sotaharjoituksiin”. DreyfusHän aloitti kirjeen kirjoittamisen, mutta lopetti sen kysyen mistä oli kyse. Tällöin toinen upseereista ilmoitti pidättävänsä Dreyfusin, koska häntä syytetään [[maanpetos|maanpetoksesta]]. Tämän jälkeen Dreyfus vietiin vankilaan, minkä jälkeen häntä alettiin syyttää seitsenhenkisessä sotaoikeudessa. Tieto pidätyksestä tuli julki Pariisin lehdistössä 1. marraskuuta. Lehdistö vaati avointa oikeudenkäyntiä, mutta oikeudenkäynti muutettiin suljetuksi, kun Dreyfusin puolustus oli ensimmäisen kerran viitannut syyttäjän "ainoaan”ainoaan todisteeseen"todisteeseen” eli Henryn saamaan listaan Dreyfusin esiintyessä ensimmäisen kerran oikeudessa 19. joulukuuta. Todisteita tutki viisi käsialantutijaakäsialantutkijaa, joista kaksi ilmoitti, ettei Dreyfus ollut kirjoittanut Henryn listaa. Kolmesta muusta asiantuntijasta yksi pyörsi oman todistuksensa myöhemmin, tosin väittäen että Dreyfus oli joko vaihtanut käsialaansa hänen 15. lokakuuta esikuntapäällikön luona kirjoittamassaan kirjeessä, tai että koko kirje oli väärennös. Turvallisuuspalvelun Hubert Henryn todistus teki vaikutuksen tuomareihin. Hän väitti tienneensä saksalaisten vakoojasta jo jonkin aikaa ja oikeussalissa hän osoitti Dreyfusia väittäen tätä täksikyseiseksi vakoojaksi. Kun tätäHenryä pyydettiin näyttämään toteentodistamaan väitteensä, hän totesi että "on”on sellaisia salaisuuksia, joita upseeri ei paljasta edes hatulleen"hatulleen”. Neljän päivän oikeudenkäynnin jälkeen tuomarit vetäytyivät miettimään päätöstään. Tuolloin he saivat sotaministeriltä määräyksen tuomita Dreyfus. Samana iltana tuomarit äänestivät yksimielisesti Dreyfusin tuomitsemisen puolesta. Dreyfus vietiin vankeuteen [[Pirunsaari|Pirunsaarelle]] [[Ranskan Guayana]]n rannikolle.<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 233">Kosonen ja Biström 1992, s. 233.</ref>

Kesällä 1895 tiedustelutoimiston johtoon nimitettiin everstiluutnantti Marie-Georges Picquart. Eräiden historioitsijoiden, mm.muun muassa ruotsalaisen [[Carl Grimberg]]in, mukaan, Piquart oli [[antisemitismi|antisemiitti]] – joka kuitenkin poti tapauksen johdosta tunnonvaivoja ja mm.muun muassa valokuvasi alkuperäiset paperit, erityisesti kirjeet; Piquart oli ns.niin sanottu isänmaallinen antisemiitti, joka piti juutalaisen tuomitsemista isänmaallisena tekona -– mutta senkin piti hänen näkemyksensä mukaan tapahtua ehdottoman laillisesti ja oikeiden todisteiden perusteella.<ref>Grimberg: Kansojen historia, osa 20: ''Dreyfusin tapaus''.{{lähde tarkemmin}}</ref> Sotilasviranomaiset olivat tajunneet, että Dreyfus oli tuomittu varsin heikoin perustein, ja Picquart lupasi käydä läpi kaiken Dreyfusilta lähteneen ja tälle tulleen kirjeenvaihdon. Hän kävi läpi myös Saksan lähetystön siivoojan toimittamia papereita. Maaliskuussa 1896 Picquart sai siivoojalta pikakirjeen kappaleita. Kirjepaperista saattoi päätellä sen tehdyn Pariisissa, sillä siinä käytettyä ohutta sinistä paperia ei saanut muualta. Kirje oli osoitettu majuri Marie Charles FerninandFerdinand Walsin-Esterházylle, mutta sitä ei oltu koskaan toimitettu perille. Kirjeessä pyydettiin Walsin-Esterházyltä "tarkempaa”tarkempaa selitystä kuin se, jonka annoitte ratkaisemattomasta asiasta tässä eräänä päivänä"päivänä”. Picquartin toimesta Esterházyä alettiin varjostamaanvarjostaa ja hänen nähtiin menevän kahdestakahdesti Saksan suurlähetystöön. Lisäksi elokuussa Picquart sai elokuussa käsiinsä kaksi Esterházyn kirjettä ja niiden käsiala oli samankaltainen kuin Henryn listassa. Henry alkoi puolestaan väärentää todisteita Dreyfusia vastaan saatuaan kuulla Picquartin yrittävän todistaa tämän syyttömäksi.<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 234">Kosonen ja Biström 1992, s. 234.</ref>

[[Tiedosto:Caran-d-ache-dreyfus-supper.jpg|220px240px|thumb|oikea|Pilapiirtäjä [[Caran d'Ache]]n piirros kuvaa Ranskan jakautumista Dreyfusin kannattajiin ja vastustajiin. Rauhallinen perheillallinen muuttuu taistelutantereeksi, kun joku mainitsee Dreyfusin tapauksen.]]

Uusista todisteista vuoti tietoja lehdistölle. Lisäksi epäilys toisesta syyllisestä kasvoi armeijassa ja hallituksessa. Picquart pelkäsi armeijan estävän hänen tutkimuksensa ja hän valtuutti asianajajansa toimittamaan hänen keräämänsä todisteet hallitukselle. TämäAsianajaja kertoi eräälle parlamentin jäsenelle, että sotasalaisuuksia kaupitellut lista oli todistettavasti Esterházyn kirjoittama. Parlamentin jäsen otti puolestaan yhteyttä Dreyfusin veljeen Mathieuhun. Mathieu syytti Esterházyä maanpetoksesta toimittaen laatimansa kirjeen 15. marraskuuta 1897 sotaministerille ja johtavalle Pariisilaisellepariisilaiselle sanomalehdelle. EsterházyEsterházyn vaativaatimuksesta sotaoikeudenkoottu kokoamista,sotaoikeus jokavapautti koottiinkinkuitenkin ja vapautti Esterházynhänet syytteistä nopean oikeudenkäynnin jälkeen. Tämän johdosta kirjailija [[Emile Zola]] julkaisi 13. tammikuuta 1898 L'Aurore -lehden etusivulla presidentti [[Félix Faure]]lle osoitetun kirjeen ''[[J'Accuse]]'' (Minä{{k-fi|”minä syytänsyytän”}}). Zola syytti kirjeessään seitsemää korkea-arvoista upseeria ja kolmea käsialanasiantuntijaakäsialantutkijaa todisteiden keksimisestä Dreyfusia vastaan ja siitä, että nämä olivat yhdessä peitelleet totuutta.<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 234" />

Kirjeensä takia Zola joutui oikeuteen herjauksesta. Zolan oikeudenkäynninOikeudenkäynnin aikana Ranska jakautui voimakkaasti tapauksen tiimoilta. Zola tuomittiin syyliseksisyylliseksi, mutta tämähän pakeni Englantiin[[Englanti]]in haettuaan ensin muutosta vuoden vankilatuomioonsa. Picquart erotettiin Zolan oikeudenkäynnin tuottamassa kuohunnassa, mutta hän sai myöhemmin virkansa takaisin. Majuri Henryä kuulusteltiin ja 30. elokuuta 1898 hän tunnusti väärentäneensä todisteita Dreyfusia vastaan. Hänet pidätettiin, mutta hän teki itsemurhan[[itsemurha]]n partaveitsellä pidätystä seuranneena päivänä. Esterházy pakeni Lontooseen, missä hän myöhemmin tunnusti syyllisyytensä eläen lopun elämäänsä maanpaossa. Dreyfus tuotiin Pirunsaarelta takaisin Ranskaan kesäkuussa 1899. Häntä vastaan aloitettiin uusi oikeudenkäynti sotaoikeudessa, joka tuomitsi hänet uudelleen maanpetoksesta. Kuitenkin jo kymmenen päivän päästä tuomiosta sotaministeri armahti Dreyfusin tämän huonon terveyden takia. Dreyfus julistettiin lopulta kokonaan syyttömäksi 12. heinäkuuta 1906 ja hän sai majurinarvon ja kunnialegioonan jäsenyyden 20. heinäkuuta samana vuonna.<ref>Kosonen ja Biström 1992, s. 235.</ref>

Dreyfusin tapauksella oli huomattavat vaikutukset Ranskan sisäpolitiikkaan. Radikaalit nousivat ratkaisevaan asemaan vuonna 1899 perustetussa hallituksessa. [[Panaman kanava]]n rakennushankkeeseen liittyneessä skandaalissa ryvettynyt [[Georges Clemenceau]] palasi radikaali-sosialistien johtoon. Armeijan ja kirkon asemia Dreyfusin tapaus sen sijaan heikensi. Hallitus ryhtyi valvomaan armeijaa entistä tarkemmin, ja vuonna 1905 [[laïcité|valtio ja kirkko erotettiin]] toisistaan.<ref name="kari/342"/><ref name="britannica" />

*{{Kirjaviite | Tekijä =RistoGrimberg, KariCarl | Nimeke =HistorianKansojen ABC: Kaikkien aikojen valtiothistoria. Osa 4.20 | Vuosi =2001 | Luku = | Sivu = | Selite =1959 | Julkaisija =Kustannusosakeyhtiö Tammi | Tunniste =ISBN 951-31-1096-6WSOY }}

*{{Kirjaviite | Tekijä =CarlKari, GrimbergRisto | Nimeke =KansojenHistorian historiaABC: Kaikkien aikojen valtiot. Osa 20.4 | Vuosi =19592001 | LukuJulkaisija =Kustannusosakeyhtiö | Sivu =Tammi | SeliteTunniste =ISBN | Julkaisija =WSOY | Tunniste =951-31-1096-6 }}

*{{Kirjaviite | Tekijä =Kosonen, Pertti Kosonen ja Biström, Pirkko Biström | Nimeke =Tuntematon totuus | Vuosi =1992 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisija =Valitut palat | Tunniste =ISBN 951-8933-45-6 }}