Wikipedia

Ero sivun ”Dreyfusin tapaus” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Linkkejä, oikeinkirjoitusta
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
[[Kuva:Degradation alfred dreyfus.jpg|250px|thumb|Alfred Dreyfusilta riistetään sotilasarvo.]]
'''Dreyfusin tapaus''' ({{k-fr|Affaire Dreyfus}}) kuohutti [[Ranska]]a vuosina [[1894]]–[[1906]]. Tapauksen keskushenkilönä oli Ranskan [[armeija]]n yleisesikunnassa palvellut [[kapteeni]] [[Alfred Dreyfus]], jonka väitettiin välittäneen [[saksa]]laisille sotasalaisuuksia.<ref name="kari/342">Kari: Historian ABC 2001, s. 342.</ref><ref name="britannica">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.britannica.com/EBchecked/topic/171538/Dreyfus-affair | Nimeke = Dreyfus affair | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Encyclopædia Britannica Online | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Encyclopædia Britannica | Viitattu = 13.1.2011 | Kieli = englanti }}</ref> Dreyfus tuomittiin ja tuomio jakoi Ranskan yhteiskunnan voimakkaasti tuomion tukijoihin ja Dreyfusin syyttömyyteen uskoviin. Lopulta Dreyfus armahdettiin ja julistettiin syyttömäksi. Vakoojaksi paljastui lopulta majuri Marie Charles Ferninand Walsin-Esterházy.
 
== Tausta ==
[[Kuvakuva:Schwartzkoppen3Bordereau.jpg|220px|thumb|leftvasen|MaxSotilassalaisuuksia vonkaupitellut Schwarzkoppenlista.]]
Etenkin tappiollisen [[Ranskan–Preussin sota|Ranskan–Saksan sodan]] jälkeen Ranskan armeijan turvallisuuspalvelu oli alkanut pitää silmällä Saksan Pariisin-lähetystöä. Saksan lähetystön sotilasattasea Maximilien von Schwartzkoppen oli erityisen tarkkailun alaisena. Ranskalaisilla oli lähetystössä siivooja, joka toimitti heille lähetystön papereja. Näistä papereista ranskalaiset saivat selville, että Schwartzkoppen oli saanut ranskalaisten linnoitusten pohjapiirustuksia mieheltä, joka käytti salanimeä Jacques Dubois ja josta Schwartzkoppen käytti nimitystä "mokoma roisto D". 17. syyskuuta 1894 turvallisuuspalvelun päällikkö Jean-Conrad Sandherrin apuri majuri Hubert Joseph Henry sai käsiinsä luettelon, joka sisälsi kaupiteltavia sotilassalaisuuksia. Myynissä oli listan mukaan muun muassa uuden ranskalaisen 120 millimetrin tykin tarkat tiedot. Henryn mielestä tällaisia tietoja ei voinut olla kuin tykistön upseereilla. Hän alkoi tutkia papereita ja törmäsi Alfred Dreyfusin kirjoittamaan raporttiin edelliseltä vuodelta. Henryn mielestä luettelon ja raportin käsialat olivat samat ja hän sai myös työtoverinsa vakuuttuneiksi Dreyfusin syyllisyydestä. Dreyfusiin ei luotettu, sillä hän oli juutalainen ja [[Elsass]]issa syntyneenä häntä pidettiin saksalaismyönteisenä.<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 232">Kosonen ja Biström 1992, s. 232</ref>
{{Lähteetön|Tarkennus}}
Tapaus sai alkunsa, kun Ranskan armeijan tiedustelu sai selville, että Saksan [[Pariisi]]n-[[suurlähetystö]]n [[sotilasattasea]] [[Max von Schwarzkoppen]]ille oli välitetty asiapaperi, joka paljasti, että Ranskan yleisesikunnassa oli [[vakooja]]. Kyseinen paperi sisälsi luettelon, ''bordereaun'', asiakirjoista jotka kirjeen lähettäjä olisi valmis luovuttamaan. Kirjeen löysi rutistettuna ja kerran repäistynä mutta täysin lukukelpoisena Schwarzkoppenin paperikorista eräs Ranskan tiedustelun palkkaamista asiamiehistä, lähetystön siivoojana toiminut Ranskan kansalainen Marie Bastian, jonka tehtävänä oli tutkia paperikorit.
 
==Oikeudenkäynti ja tuomio==
Majuri [[Hubert-Joseph Henry]]n johtamien tutkimusten pohjalta pidätettiin tykistön kapteeni Alfred Dreyfus. Dreyfus tuomittiin sotaoikeudessa vakoilusyytösten perusteella elinkautiseen pakkotyöhön [[Pirunsaari|Pirunsaarelle]] ja häneltä riistettiin hänen sotilasarvonsa. Tärkeimpänä syynä Dreyfusin tuomioon olivat luultavasti hänen [[juutalainen|juutalais]]-[[elsass]]ilaiset sukujuurensa. Kyseessä oli siis ainakin osittain [[antisemitismi]].
Dreyfus sai 13. lokakuuta lauantaiaamuna käskyn saapua siviilivaatteissa esikuntapäällikön luokse<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 232" />. Hänen saapuessaan häntä odotti kaksi upseeria ja kaksi poliisia. Dreyfusia käskettiin kirjoittamaan kirje, jossa hän pyytäisi palauttamaan "asiakirjat, jotka luovutin teille ennen lähtöäni sotaharjoituksiin". Dreyfus aloitti kirjeen kirjoittamisen, mutta lopetti sen kysyen mistä oli kyse. Tällöin toinen upseereista ilmoitti pidättävänsä Dreyfusin, koska häntä syytetään maanpetoksesta. Tämän jälkeen Dreyfus vietiin vankilaan, minkä jälkeen häntä alettiin syyttää seitsenhenkisessä sotaoikeudessa. Tieto pidätyksestä tuli julki Pariisin lehdistössä 1. marraskuuta. Lehdistö vaati avointa oikeudenkäyntiä, mutta oikeudenkäynti muutettiin suljetuksi kun Dreyfusin puolustus oli ensimmäisen kerran viitannut syyttäjän "ainoaan todisteeseen" eli Henryn saamaan listaan Dreyfusin esiintyessä ensimmäisen kerran oikeudessa 19. joulukuuta. Todisteita tutki viisi käsialantutijaa, joista kaksi ilmoitti ettei Dreyfus ollut kirjoittanut Henryn listaa. Kolmesta muusta asiantuntijasta yksi pyörsi oman todistuksensa myöhemmin, tosin väittäen että Dreyfus oli joko vaihtanut käsialaansa hänen 15. lokakuuta esikuntapäällikön luona kirjoittamassaan kirjeessä, tai että koko kirje oli väärennös. Turvallisuuspalvelun Hubert Henryn todistus teki vaikutuksen tuomareihin. Hän väitti tienneensä saksalaisten vakoojasta jo jonkin aikaa ja oikeussalissa hän osoitti Dreyfusia väittäen tätä täksi vakoojaksi. Kun tätä pyydettiin näyttämään toteen väitteensä, hän totesi että "on sellaisia salaisuuksia, joita upseeri ei paljasta edes hatulleen".Neljän päivän oikeudenkäynnin jälkeen tuomarit vetäytyivät miettimään päätöstään. Tuolloin he saivat sotaministeriltä määräyksen tuomita Dreyfus. Samana iltana tuomarit äänestivät yksimielisesti Dreyfusin tuomitsemisen puolesta. Dreyfus vietiin vankeuteen [[Pirunsaari|Pirunsaarelle]].<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 233">Kosonen ja Biström 1992, s. 233</ref>
 
==Tuomion jälkeen==
Sotaoikeudessa Dreyfus tuomittiin Henryn osittain väärennettyjen todisteiden perusteella; merkittävin todiste oli väärennetty kirje, jonka väitettiin olleen Saksan pääesikunnassa toimineen kenraali Panizzardin lähettämä ja löytyneen Schwarzkoppenin paperikorista. Kirjeessä oli kavaltajaan viittaava tökerö lause: {{sitaatti|''Se saastainen koira D''}}
[[kuva:J_accuse.jpg|220px|thumb|vasen|[[Emile Zola]]n kirjoitus ''[[J'Accuse]]''.]]
Kesällä 1895 tiedustelutoimiston johtoon nimitettiin everstiluutnantti Marie-Georges Picquart. Eräiden historioitsijoiden, mm. ruotsalaisen [[Carl Grimberg]]in mukaan, Piquart oli [[antisemitismi|antisemiitti]] – joka kuitenkin poti tapauksen johdosta tunnonvaivoja ja mm. valokuvasi alkuperäiset paperit, erityisesti kirjeet; Piquart oli ns. isänmaallinen antisemiitti, joka piti juutalaisen tuomitsemista isänmaallisena tekona - mutta senkin piti hänen näkemyksensä mukaan tapahtua ehdottoman laillisesti ja oikeiden todisteiden perusteella.<ref>Grimberg: Kansojen historia, osa 20: ''Dreyfusin tapaus''.</ref> Sotilasviranomaiset olivat tajunneet, että Dreyfus oli tuomittu varsin heikoin perustein ja Picquart lupasi käydä läpi kaikenDreyfusilta lähteneen ja tälle tulleen kirjeenvaihdon. Hän kävi läpi myös Saksan lähetystön siivoojan toimittamia papereita.Maaliskuussa 1896 Picquart sai siivoojalta pikakirjeen kappaleita. Kirjepaperista saattoi päätellä sen tehdyn Pariisissa, sillä siinä käytettyä ohutta sinistä paperia ei saanut muualta. Kirje oli osoitettu majuri Marie Charles Ferninand Walsin-Esterházylle, mutta sitä ei oltu koskaan toimitettu perille. Kirjeessä pyydettiin Walsin-Esterházyltä "tarkempaa selitystä kuin se, jonka annoitte ratkaisemattomasta asiasta tässä eräänä päivänä". Picquartin toimesta Esterházyä alettiin varjostamaan ja hänen nähtiin menevän kahdesta Saksan suurlähetystöön. Lisäksi elokuussa Picquart sai käsiinsä kaksi Esterházyn kirjettä ja niiden käsiala oli samankaltainen kuin Henryn listassa. Henry alkoi puolestaan väärentää todisteita Dreyfusia vastaan saatuaan kuulla Picquartin yrittävän todistaa tämän syyttömäksi.<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 234">Kosonen ja Biström 1992, s. 234</ref>
[[Kuvakuva:Caran-d-ache-dreyfus-supper.jpg|220px|thumb|250pxoikea|Pilapiirtäjä [[Caran d'Ache]]n piirros kuvaa Ranskan jakautumista Dreyfusin kannattajiin ja vastustajiin. Rauhallinen perheillallinen muuttuu taistelutantereeksi, kun joku mainitsee Dreyfusin tapauksen.]]▼
Uusista todisteista vuoti tietoja lehdistölle. Lisäksi epäilys toisesta syyllisestä kasvoi armeijassa ja hallituksessa. Picquart pelkäsi armeijan estävän hänen tutkimuksensa ja hän valtuutti asianajajansa toimittamaan hänen keräämänsä todisteet hallitukselle. Tämä kertoi eräälle parlamentin jäsenelle, että sotasalaisuuksia kaupitellut lista oli todistettavasti Esterházyn kirjoittama. Parlamentin jäsen otti puolestaan yhteyttä Dreyfusin veljeen Mathieuhun. Mathieu syytti Esterházyä maanpetoksesta toimittaen laatimansa kirjeen 15. marraskuuta 1897 sotaministerille ja johtavalle Pariisilaiselle sanomalehdelle. Esterházy vaati sotaoikeuden kokoamista, joka koottiinkin ja vapautti Esterházyn syytteistä nopean oikeudenkäynnin jälkeen. Tämän johdosta kirjailija [[Emile Zola]] julkaisi 13. tammikuuta 1898 L'Aurore lehden etusivulla presidentti [[Félix Faure]]lle osoitetun kirjeen ''[[J'Accuse]]'' (Minä syytän). Zola syytti kirjeessään seitsemää korkea-arvoista upseeria ja kolmea käsialanasiantuntijaa todisteiden keksimisestä Dreyfusia vastaan ja siitä, että nämä olivat yhdessä peitelleet totuutta.<ref name="Kosonen ja Biström 1992, s. 234" />
 
==Uusi käsittely==
Kirje oli tosiasiassa majuri Henryn käsialaa.
Kirjeensä takia Zola joutui oikeuteen herjauksesta. Zolan oikeudenkäynnin aikana Ranska jakautui voimakkaasti tapauksen tiimoilta. Zola tuomittiin syyliseksi, mutta tämä pakeni Englantiin haettuaan ensin muutosta vuoden vankilatuomioonsa. Picquart erotettiin Zolan oikeudenkäynnin tuottamassa kuohunnassa, mutta hän sai myöhemmin virkansa takaisin. Majuri Henryä kuulusteltiin ja 30. elokuuta 1898 hän tunnusti väärentäneensä todisteita Dreyfusia vastaan. Hänet pidätettiin, mutta hän teki itsemurhan partaveitsellä pidätystä seuranneena päivänä. Esterházy pakeni Lontooseen, missä hän myöhemmin tunnusti syyllisyytensä eläen lopun elämäänsä maanpaossa. Dreyfus tuotiin Pirunsaarelta takaisin Ranskaan kesäkuussa 1899. Häntä vastaan aloitettiin uusi oikeudenkäynti sotaoikeudessa, joka tuomitsi hänet uudelleen maanpetoksesta. Kuitenkin jo kymmenen päivän päästä tuomiosta sotaministeri armahti Dreyfusin tämän huonon terveyden takia. Dreyfus julistettiin lopulta kokonaan syyttömäksi 12. heinäkuuta 1906 ja hän sai majurinarvon ja kunnialegioonan jäsenyyden 20. heinäkuuta samana vuonna.<ref>Kosonen ja Biström 1992, s. 235</ref>
 
== Tapaus laajenee ==
Kaksi vuotta oikeudenkäynnin jälkeen tuli ilmi, että saksalaisille oli välitetty lisää salaiseksi merkittyjä asiapapereita. Armeijan tiedustelun päällikkö eversti [[Georges Picquart]] alkoi epäillä, että todellinen syyllinen oli korkea-aateliin kuulunut majuri [[Ferdinand Walsin Esterházy]]. Tapauksen alkuun saattanut asiapaperi oli nimittäin hänen havaintojensa mukaan kirjoitettu Esterházyn eikä Dreyfusin käsialalla. Uudet todisteet pyrittiin kuitenkin salaamaan, ja Picquart siirrettiin toisiin tehtäviin.<ref name="britannica2">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.britannica.com/EBchecked/topic/171509/Alfred-Dreyfus | Nimeke = Alfred Dreyfus | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Encyclopædia Britannica Online | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Encyclopædia Britannica | Viitattu = 13.1.2011 | Kieli = englanti }}</ref> Picquart kuitenkin kertoi tutkimuksistaan Ranskan parlamentin jäsenelle [[Auguste Scheurer-Kestner]]ille, ja pian tapaus kasvoi kansalliseksi ja kansainväliseksi skandaaliksi.
 
Asian erikoisuutta painottaa se, että eräiden historioitsijoiden, mm. ruotsalaisen [[Carl Grimberg]]in mukaan, Piquart oli [[antisemitismi|antisemiitti]] – joka kuitenkin poti tapauksen johdosta tunnonvaivoja ja mm. valokuvasi alkuperäiset paperit, erityisesti kirjeet; Piquart oli ns. isänmaallinen antisemiitti, joka piti juutalaisen tuomitsemista isänmaallisena tekona - mutta senkin piti hänen näkemyksensä mukaan tapahtua ehdottoman laillisesti ja oikeiden todisteiden perusteella.<ref>Grimberg: Kansojen historia, osa 20: ''Dreyfusin tapaus''.</ref>
 
▲[[Kuva:Caran-d-ache-dreyfus-supper.jpg|thumb|250px|Pilapiirtäjä [[Caran d'Ache]]n piirros kuvaa Ranskan jakautumista Dreyfusin kannattajiin ja vastustajiin. Rauhallinen perheillallinen muuttuu taistelutantereeksi, kun joku mainitsee Dreyfusin tapauksen.]]
Esterházy joutui syytetyksi, mutta sotaoikeus kuitenkin vapautti hänet syytteistä tammikuussa 1898. Oikeudenkäynti aiheutti Ranskassa valtaisan kohun, ja muun muassa kirjailija [[Émile Zola]] käsitteli aihetta ''L'Auroressa'' julkaistussa kuuluisassa kirjoituksessaan "J'accuse" (Minä syytän). Zola syytti artikkelissaan tuomareita vääristä tulkinnoista ja Esterházyn vapauttamisesta löyhin perustein.<ref name="britannica" />
 
Tämän jälkeen Dreyfusin tapauksesta tuli poliittinen kiistakysymys, ja tasavaltalainen vasemmisto [[Georges Clemenceau]]n ja sosialisti [[Jean Jaurès]]in johdolla vaati Dreyfusin vapauttamista, kun taas konservatiivit vastustivat sitä.
 
Eräät historioitsijat, mm. [[Carl Grimberg]], sanovat Clemenceaun aloittaneen suorastaan ''"hirvittävän tykistötulen"'' Dreyfusin puolesta niissä lehdissä joihin hän kirjoitti, merkittävimpänä ''L´Aurore''.
 
Tapauksen saaman laajan julkisuuden seurauksena koko Ranska jakautui kahtia dreyfusardeihin eli Dreyfusin puolustajiin ja antidreyfusardeihin, jotka pitivät häntä syyllisenä.<ref name="britannica" />
[[Kuva:Henry-suicide.jpg|thumb|left|Majuri Henryn itsemurha.]]
Majuri Henry yritti epätoivon vimmalla todistaa Dreyfusin syylliseksi ja peukaloi todisteita, erityisesti päätodistetta eli Panizzardin kirjettä. Mikään ei kuitenkaan auttanut: vuonna 1898 nimitettiin uusi hallitus, joka käynnisti kokonaan uudet tutkimukset. Niissä majuri Henryn väärennökset paljastuivat Piquartin valokuvien ansiosta ja väärentäjä teki [[itsemurha]]n. Esterházy pakeni kohua [[Englanti]]in <ref name="britannica3">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.britannica.com/EBchecked/topic/193419/Ferdinand-Walsin-Esterhazy | Nimeke = Ferdinand Walsin Esterhazy | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Encyclopædia Britannica Online | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Encyclopædia Britannica | Viitattu = 13.1.2011 | Kieli = englanti }}</ref>.
 
== Dreyfusin armahdus ==
Kesäkuussa [[1899]] Dreyfus tuotiin Pirunsaarelta Ranskaan uutta oikeudenkäyntiä varten. Dreyfus tuomittiin jälleen Rennesin sotaoikeudessa, joskin hänen tuomionsa aleni 10 vuoden vankeudeksi. Samana vuonna Ranskan tasavallan presidentti [[Émile Loubet]] armahti hänet.
 
Vuonna [[1906]] juttu käsiteltiin siviilituomioistuimessa, ja Dreyfus todettiin syyttömäksi. Dreyfusille palautettiin hänen sotilasarvonsa, hän sai pian ylennyksen majuriksi ja hänet otettiin kunnialegioonan jäseneksi. Dreyfus siirtyi reserviin palveltuaan armeijassa lyhyen aikaa. [[Ensimmäinen maailmansota|Ensimmäisen maailmansodan]] sytyttyä hänet kutsuttiin uudestaan palvelukseen, ja hän toimi sodan aikana everstiluutnantin arvoisena asevarikon päällikkönä. Dreyfus kuoli vuonna 1935. Ranskan armeija tunnusti hänet virallisesti syyttömäksi vasta vuonna 1995.<ref name="britannica2" />
 
== Vaikutukset ==
Dreyfusin tapauksella oli huomattavat vaikutukset Ranskan sisäpolitiikkaan. Radikaalit nousivat ratkaisevaan asemaan vuonna 1899 perustetussa hallituksessa. [[Panaman kanava]]n rakennushankkeeseen liittyneessä skandaalissa ryvettynyt Georges Clemenceau palasi radikaali-sosialistien johtoon. Armeijan ja kirkon asemia Dreyfusin tapaus sen sijaan heikensi. Hallitus ryhtyi valvomaan armeijaa entistä tarkemmin, ja vuonna 1905 [[laïcité|valtio ja kirkko erotettiin]] toisistaan.<ref name="kari/342"/><ref name="britannica" />
 
Dreyfusin tuomitseminen ja sen Ranskassa saama kannatus herätti runsaasti myös kansainvälistä huomiota. Varsinkin [[juutalaiset]] pitivät sitä aikansa selvimpänä osoituksena siitä, miten laajalle levinnyttä ja syvään juurtunutta heihin kohdistuva vihamielisyys eli [[antisemitismi]] oli, muuallakin kuin Ranskassa. Se saikin esimerkiksi [[Theodor Herzl]]in vakuuttuneeksi siitä, että juutalaisille oli perustettava turvapaikaksi oma kotimaa. Vuonna [[1897]] hänen aloitteestaan perustettiinkin [[Sionistinen Maailmanjärjestö]].
 
== Lähteet ==
*{{Kirjaviite | Tekijä = Risto Kari: ''| Nimeke = Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot.'' Osa 4. | Vuosi = 2001 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Kustannusosakeyhtiö Tammi 2001.| Tunniste = ISBN 951-31-1096-6. }}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Carl Grimberg: ''| Nimeke = Kansojen historia'',. osaOsa 20. WSOY| Vuosi = 1959 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = WSOY | Tunniste = }}
*{{Kirjaviite | Tekijä = Pertti Kosonen ja Pirkko Biström | Nimeke = Tuntematon totuus | Vuosi = 1992 | Luku = | Sivu = | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Valitut palat | Tunniste = ISBN 951-8933-45-6 }}
 
===Viitteet===
{{Viitteet|fontti}}
 
[[Luokka:Ranskan historia]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Dreyfusin_tapaus”