Wikipedia

Ero sivun ”T. M. Kivimäki” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Paljon lissä, jäi vielä kesken (jatkan myöhemmin)
No nyt tässä alkaa olla jo tarpeeksi
Rivi 23:
}}
 
'''Toivo Mikael Kivimäki''' ([[5. kesäkuuta]] [[1886]] [[Tarvasjoki]] – [[6. toukokuuta]] [[1968]] [[Helsinki]]) oli suomalainen [[Kansallinen Edistyspuolue|Kansallisen Edistyspuolueen]] [[poliitikko]] ja [[Suomen pääministeri|pääministeri]] 1932–1936. Hänen poliittinen linjansa on luokiteltu oikeistoliberaaliseksi. Siviiliammatiltaan hän oli oikeustieteen professori. Suomen Berliinin lähettiläänä 1940–1944 toiminut Kivimäki oli myös yksi [[sotasyyllisyys]]oikeudenkäynnissä syytetyistä ja tuomituista.
 
==Uran alkuvaiheet==
Kivimäki oli kansakoulunopettajan poika. Hän pääsi yliopistoon vapaaoppilaspaikalta ja sai rahoitettua lakiopintonsa yksityisellä opintolainalla. Opiskeluvuosinaan hän oli mukana [[Suomalainen puolue|Suomalaisen puolueen]] toiminnassa. Valmistuttuaan lakitieteen kandidaatiksi vuonna 1912 hän toimi asianajana [[Turku|Turussa]] ystävänsä kanssa perustamassaan Kivimäki & Tulenheimon lakitoimistossa. Tohtoriksi hän väitteli 1924. Sitä ennen hän oli mukana puoluepiireistään tunteman [[K. N. Rantakari]]n johtamassa hankkeessa, jonka tarkoituksena oli yksityisen suomenkielisen yliopiston perustaminen Turkuun. Kivimäki kuului varoja keränneen [[Turun Suomalainen Yliopistoseura|Turun Suomalaisen Yliopistoseuran]] johtoon sen perustamisesta marraskuussa 1917 alkaen. [[Turun yliopisto]] aloitti toimintansa 1922 ja Kivimäki kuului myös sen hallitukseen 1927–1933. Hän oli myös [[Suomen Asianajajaliitto|Suomen asianajajaliiton]] perustajajäsen.
 
Kivimäki palasi aktiivisemmin politiikkaan [[Suomen sisällissota|SuoemnSuomen sisällissodan]] jälkeen. HänJo sitä ennen hän edusti pitkäksi venyyneessä poliittisessa oikeudenkäynnissä lakimiehenä turkulaisia kauppiaita, joiden liikkeitä oli hajotettu ja ryöstetty joulukuussa 1917 kansalaissotaa ennakoineissa mellakoissa. Kivimäki kuului niihin harvoihin vanhasuomalaisiin, jotka 1918 kannattivat tasavaltaa, ja päätyi siten [[Kansallinen Edistyspuolue|edistyspuolueeseen]] [[Kansallinen Kokoomus|kokoomuksen]] sijaan. Eduskuntaan Kivimäki nousi ensimmäistä kertaa varasijalta vuonna 1922, murhatun sisäministeri [[Heikki Ritavuori|Heikki Ritavuoren]] tilalle. Hän putosi vielä saman vuoden vaaleissa, mutta oli myöhemmin kansanedustajana 1924–1927 ja 1929–1940. Poliittisen uransa ohella Kivimäki työskenteli 1922–1924 oikeusministeriön [[Lainvalmistelukunta|lainvalmistelukunnassa]], 1924–1929 [[Länsi-Suomen Osake-Pankki|Länsi-Suomen Osake-Pankin]] johtajana ja 1929–1931 sen ja kahden muun maakunnallisen pankin fuusiosta syntyneen [[Maakuntain Pankki]] Oy:n johtokunnan jäsenenä. Hän siirtyi 1931 siviilioikeuden professoriksi [[Helsingin yliopisto]]on, vuotta ennen kuin lama kaatoi myös Maakuntain pankin [[KOP]]:n syliin.
 
Edistyspuolueen oikeistosiipeä edustaneen Kivimäen poliittisella uralla toistuva aihe oli poliittisten ääriliikkeiden toiminnan tukahduttaminen ja rajoittaminen. Ensin oli vuorossa äärivasemmisto. Jo ennen nousuaan politiikkaan Kivimäki oli edustanut poliittisessa oikeudenkäynnissä lakimiehenä turkulaisia kauppiaita, joiden liikkeitä oli hajotettu ja ryöstetty joulukuussa 1917 kansalaissotaa ennakoineissa mellakoissa. Kivimäki oli sisäministerinä [[Mantereen hallitus|Oskari MantereeenMantereen hallituksessa]] 1928–1929. Tuolloin yksi hänen keskeisistä päätöksistään oli kommunistien [[Komintern]]in ohjeesta 1.8.1929 suunnittelemien niin sanotun [[Punainen päivä 1.8.1929|Punaisen päivän]] suurten mielenosoitusten kieltäminen ja poliisien määrääminen hajottamaan mielenosoitukset kovin ottein. Kesällä 1930 hän hahmotteli [[Lapuan liike|Lapuan liikkeen]] vaatimista [[kommunistilait|kommunistilaeista]] laillisuusrintaman[[laillisuusrintama]]lle ajamansopivan "liberaalimman" version, joka tunnettiin ''Kivimäen linjana''. MyösSen siihenmukaan sisältyi[[vaalikelpoisuus]] kommunistienolisi toiminnanevätty kieltäminenainoastaan aiemmissa poliittisissa oikeudenkäynneissä [[Rikoslaki|rikoslain]] 11 tai 12 luvussa mainituista rikoksista (mm. Kun[[valtiopetos]]) Äärivasemmistosyytetyiltä olitai 1930-luvuntuomituilta. alkuunLopulta tultaessalaki saatusäädettiin kokonaankuitenkin lyödyksi[[Svinhufvudin II hallitus|hallituksen]] ajamassa vielä tiukemmassa muodossa, saijoka äärioikeistokinmahdollisti osansavaalioikeuden viemisen kaikilta kommunistien järjestöihin edellisen kolmen vuden aikana kuuluneilta tai niiden "toimintaa edistäneiltä".<ref>[http://www.tyark.fi/lists/SDP_ptk_1933_toimintakertomus_s1-32.pdf SDP:n eduskuntaryhmän toimintakertomus vuosilta 1930–1932] (s. 6–7). Työväen Arkisto. Viitattu 1.3.2011</ref>
 
==Uran huippu ja pääministeriys==
[[Sunilan II hallitus|V. J. Sunilan hallituksessa]] 1931–1932 Kivimäki oli oikeusministerinä. [[Mäntsälän kapina]]n aikana hän kirjoitti presidentti [[P. E. Svinhufvud]]in radiopuheen, jolla tämä sai kapinalliset antautumaan ilman verenvuodatusta. Kivimäki oli aloitteellinen myös [[Kieltolaki Suomessa|kieltolain]] kumoamisessa. Hän ehdotti kansanäänestyksen järjestämistä aiheesta, kuten tehtiinkin, ja tulos oli odotettu. Koska tuolloisen lain mukaan [[osakeyhtiö]]ssä tuli olla vähintään kolme osakasta, tuli oikeusministeri Kivimäestä ja valtiovarainministeri [[Kyösti Järvinen|Kyösti Järvisestä]] [[Alko]]n osakkaitaomistajia; kumpikin heistä merkitsi yhden osakkeen ja Suomen valtio loput 29 998.
 
Sunilan hallituksen kaaduttua Svinhufvud nimitti Kivimäen pääministeriksi joulukuussa 1932. Hänen hallituksessaan oli edustajia kaikista porvaripuolueista, mutta vain [[RKP]] ja edistyspuolue (1936 alkuvuodesta eteenpäin pelkkä edistyspuolue) ilmoittivat tukevansa hallitusta, joten se oli muodollisesti todella kapealla pohjalla. Oikeistovoimien nousua pelänneen [[SDP]]:n antama taktinen tuki kuitenkin piti hallituksen pystyssä kokonaiset 1&nbsp;393 päivää, kaksien eduskuntavaalien yli. Useimmat 1920- ja 1930-lukujen hallituksista kestivät korkeintaan vuoden. Kivimäen hallitus oli pitkäikäisin hallitus lähes koko 1900-luvun, kunnes vuosisadan loppupuolella eduskuntakauden mittaiset hallitukset yleistyivät. Kivimäestä tuli presidentti Svihufvudin suosikki ja jopa seuraajaehdokas, vaikka he edustivat eri puolueita. Kivimäki oli erityisesti 1930-luvulla edistyspuolueen oikean siiven johtava poliitikko, kun taas puheenjohtaja [[A. K. Cajander]] edusti vasenta siipeä.
 
HallituksenKivimäen linjakeskusta-oikeistolaisen olihallituksen linjaan kuului poliitisen kuohunnan poliittisensuitsiminen keskustasuuntauksenerilaisilla pönkitysrajoituislaeilla. Lähinnä [[IKL]]:ää vastaan oli tähdätty muodoltaan sotilaallisestensotilaallisten poliittisten järjestöjen kieltäminen sekä niin sanottu [[puserolaki]], joka kielsi poliittiset univormut julkisissa tilaisuuksissa. Samoihin aikoihin sen kanssa,eli huhtikuussa 1934, säädettiin myös hallituksen arvostelun käytännössä kriminalisoinut ns. [[kiihotuslaki]] sekä kiellettiin poliittisissa tilaisuuksissa muun kuin [[Suomen lippu|Suomen lipun]] käyttö ilman sisäministeriön lupaa. Kivimäki ei kuitenkaan lämmennyt IKL:n ja SDP:n keskinäisille lakkautuspyynnöille, joista tehdyt välikysymykset keväällä 1933 hallitus jätti raukeamaan vaalien alla. KivimäenIKL:ää hallituksenhän tärkeinei aikaansaannosnähnyt olitarpeelliseksi kuitenkinmurskata maankokonaan taloudensamalla kääntäminentavoin nousuunkuin tiukkojenlaitavasemmiston pulavuosienjulkista jälkeen.toimintaa, Yritysainoastaan ratkaistasen vuosianuorisojärjestö vellonut[[Sinimustat]] kiistalakkautettiin yliopistontammikuussa suomen-1936. jaAiempi ruotsinkielisistäkommunistien profesuureistakurittaja vuodenKivimäki 1935leimautui ylimääräisilläkuitenkin valtiopäivilläjulkisuudessa sennyt sijaanmyös kaatui [[aitosuomalaisuus|aitosuomalaisten]]oikeistovirran jarrutuspuheenvuoroihinpatoajaksi.
 
Kivimäen hallituksen tärkein aikaansaannos oli maan talouden tuskallinen kääntäminen kasvuun niukkojen pulavuosien jälkeen, missä tärkeänä linjanvetäjänä toimi [[Suomen Pankki|Suomen Pankin]] pääjohtaja [[Risto Ryti]], Kivimäen tavoin edistyspuolueen oikean laidan mies. Yritys ratkaista vuosia vellonut kiista yliopiston suomen- ja ruotsinkielisistä professuureista vuoden 1935 ylimääräisillä valtiopäivillä sen sijaan kaatui [[aitosuomalaisuus|aitosuomalaisten]] jarrutuspuheenvuoroihin. Ulkopolitiikassa hallitus alkoi pohjustaa pohjoismaista suuntausta havaittuaan [[Kansainliitto|Kansainliiton]] antamien turvatakuiden heikkouden, mutta linjan vieminen eteenpäin jäi sen seuraajille. Kivimäen hallitus ajautui poliittiseen kriisin syksyllä 1936, kun julkisuuteen vuoti kommunistijahtia innokkaasti jatkaneen [[Etsivä Keskuspoliisi|Etsivän Keskuspoliisi]]n vainoharhainen raportti [[kansanrintama]]taktiikasta. Siinä jopa hallituksen maalaisliittolaista maatalousministeri [[Kalle Jutila]]a epäiltiin kommunistien myötäjuoksijaksi. Ennen kuin SDP ehti esittää aiheesta [[välikysymys]]tä, päätti Kivimäki kaataa hallituksen omasta mielestään arvokkaammalla tavalla. Hallitus järjesti lokakuussa 1936 luottamusäänestyksen lakiesityksestään, joka olisi merkinnyt [[kuolemanrangaistus|kuolemanrangaistuksen]] palauttamista käyttöön myös rauhan aikana [[maanpetos|maanpetoksista]] ja [[vakoilu]]sta. Osa edistyspuolueen kansanedustajista jäi tahallisesti pois äänestyksestä ja hallitus sai [[epäluottamuslause]]een äänin 94-93, minkä jälkeen se erosi.<ref>Osmo Jussila, Seppo Hentilä ja Jukka Nevakivi: ''Finlands Politiska Historia 1809–1998''. WSOY, Helsinki 1998, s. 195.</ref> Kivimäki palasi hoitamaan professuuriaan. Häntä ei enää kutsuttu ministeriksi, kun valtaan nousi pian Cajanderin johtama keskusta-vasemmistolainen [[Cajanderin II hallitus|punamultahallitus]].
 
==Sota-aika ja sotasyyllisyys==
[[Talvisota|Talvisodan]] aikana Kivimäki neuvotteli Suomen hallituksen edustajana [[Tukholma]]ssa ja [[Berliini]]ssä. Elokuussa 1940 hänet nimitettiin pääministeri Rytin toiveesta maan viralliseksi lähettilääksi Saksaan, vaikkei hänellä ollut kokemusta diplomaatin tehtävistä. Vastaavasti [[Moskova]]an lähetettiin samaan aikaan [[J. K. Paasikivi]]. Kivimäen toimenkuvaksi muodostui alusta alkaen [[Natsi-Saksa|Saksan]] poliittisen ja pian myös sotilaallisen tuen tavoittelu Suomelle (ks. [[Suomen ja Saksan lähentyminen 1940–1941]]), minkä ensimmäisen vaiheen muodosti [[Suomen ja Saksan kauttakulkusopimus]]. Hän omaksui raporteissaan Saksan intressien mukaisen näkökulman ja suositteli Suomen hallitukselle saksalaisten toiveiden toteuttamista maan sisäisissäkin asioissa, muun muassa [[vapaamuurarit|vapaamuurarien]] toiminnan kieltämistä. Kivimäki leimautuikin nopeasti saksalaisten käsikassaraksi, ja joulukuussa 1940 hänet nimettiin Neuvostoliiton nootissa niiden henkilöiden joukossa, joita ei tulisi valita Suomen presidentiksi. Hän ei ollut ehdolla, mutta sai silti [[Suomen presidentinvaali 1940|vaalissa]] yhden äänen. Kivimäki kuului niihin harvoihin suomalaisiin, jotka olivat etukäteen tietoisia Saksan tulevasta hyökkäyksestä itään (ks. [[Operaatio Barbarossa]]) ja Suomelle varatusta roolista siinä. Sodan alettua kesällä 1941 hän välitti pitkään kotimaahan optimistisia arvioita Saksan sotamenestyksestä, joskin muuttui [[Stalingradin taistelu|Stalingradin tappion]] 1943 jälkeen hieman skeptisemmäksi. Häntä kaavailtiin uudelleen pääministeriksi rauhanhallitukseen vuosina 1943 ja 1944, mutta hanke kariutui, sillä Kivimäki ei ollut halukas katkaisemaan suhteita Saksaan tai tunnustelemaan rauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman saksalaisten hyväksyntää. Hän jatkoi lähettiläänä Suomen ja Saksan suhteiden katkeamiseen syyskuussa 1944 saakka.
[[toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] aikaan Kivimäki toimi Suomen lähettiläänä [[Berliini]]ssä elokuusta 1940 lähtien aina Suomen ja Saksan suhteiden katkeamiseen syyskuussa 1944. Lähettilästehtävän toimien perusteella sodan jälkeen [[Sotasyyllisyysoikeudenkäynti|sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä]] 1946 Kivimäki tuomittiin 5 vuodeksi vankeuteen, josta hän vapautui 1948.
 
Kivimäki päätyi venäläisten vaatimuksesta syytetyksi [[Sotasyyllisyysoikeudenkäynti|sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä]], vaikka hän ei muodollisesti ollutkaan sota-aikana harjoitetusta politiikasta vastuunalainen poliitikko vaan pelkkä virkamies. Kivimäen väitettiin kuitenkin aktiivisesti juonitelleen saksalaisten hyväksi ja välittäneen Suomen hallitukselle väärää tietoa edistääkseen maiden liittoutumista (hänen monissa raporteissaan oli jälkeenpäin arvioiden ollutkin yksipuolisuutta). Sotasyyllisyysoikeus aikoi alkujaan vapauttaa hänet, mikä oli keskeisiä syitä siihen, että pääministeri Paasikivi joutui viime hetkellä – [[valvontakomissio]]n vaatimuksesta – painostamaan oikeutta tiukempiin tuomioihin. Lopulta Kivimäki tuomittiin helmikuussa 1946 viideksi vuodeksi vankeuteen, josta hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen istuttuaan puolet tuomiostaan elokuusa 1948. Helsingin yliopisto toivoi Kivimäen ja [[Edwin Linkomies|Edwin Linkomiehen]] täydellistä armahtamista, sillä näitä pidettiin professoreina korvaamattomina ([[kansalaisluottamus|kansalaisluottamuksen]] menetys esti valtion virassa toimimisen). Presidentti Paasikivi armahti kaikki sotasyylliset lopullisesti toukokuussa 1949, jolloin Kivimäki ja Linkomies saattoivat palata virkoihinsa.
 
==Myöhemmät ajat==
HänKivimäki jatkoi kuolemaansasiviilioikeuden astiprofessorina Helsinginvuoteen yliopiston1956 siviilioikeuden professorinaasti. KivimäkiHän oli kuuluisa arvaamattomuudestaan tenttijänä; hän saattoi päästää jonkun pelkällä kommentilla, toisaalta saattoi puolestaan hiostaa kovastikin jotakuta toista, jonka sinänsä periaatteessa täydellistä oppikirjavastausta piti juridisesti hengettömänä. Erityisen inhottavaksi hän heittäytyi silloin, jos joku oli opetellut tietyn lakipykälän sanasta sanaan ulkoa mutta ei osannutkaan tulkita kyseistä tekstiä millään tavoin. ▼
 
Kivimäen vankilassa kirjoittamat teoksetkirjoittama ''Tekijänoikeus'' (1948) sekä ''Uudet tekijänoikeus ja valokuvalait'' (1966) ovat monilta paikoin yhä ajankohtaisia tekijänoikeuden perusteoksia. KivimäkiHän julkaisi myös muistelmateoksen ''Suomalaisen poliitikon muistelmat'' (WSOY, 1965), jossa pyrki valikoivasti selittämään parhain päin sota-aikaista toimintaansa.▼
▲Hän jatkoi kuolemaansa asti Helsingin yliopiston siviilioikeuden professorina. Kivimäki oli kuuluisa arvaamattomuudestaan tenttijänä; hän saattoi päästää jonkun pelkällä kommentilla, toisaalta saattoi puolestaan hiostaa kovastikin jotakuta toista, jonka sinänsä periaatteessa täydellistä oppikirjavastausta piti juridisesti hengettömänä. Erityisen inhottavaksi hän heittäytyi silloin, jos joku oli opetellut tietyn lakipykälän sanasta sanaan ulkoa mutta ei osannutkaan tulkita kyseistä tekstiä millään tavoin.
 
Kivimäki vihittiin vuonna 1956 Turun yliopiston filosofian [[kunniatohtori]]ksi.
▲Kivimäen vankilassa kirjoittamat teokset ''Tekijänoikeus'' (1948) sekä ''Uudet tekijänoikeus ja valokuvalait'' (1966) ovat monilta paikoin yhä ajankohtaisia tekijänoikeuden perusteoksia. Kivimäki julkaisi myös muistelmateoksen ''Suomalaisen poliitikon muistelmat'' (WSOY, 1965).
 
==Lähteet==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/T._M._Kivimäki”