Ero sivun ”Länsi-Ukrainan kansantasavalta” versioiden välillä

p
ww
(ok,translitt,k-uk,määr)
p (ww)
|pääkaupungin-koordinaatit=
|valtionpäämiehen-nimike=[[Presidentti]]<br />[[Pääministeri]]
|nykyinen-valtionpäämies=[[Jevhen PetruševižPetruševitš]]<br />[[Kost Levitski]], [[Sidir HolubovižHolubovitš]] ja [[Jevhen PetruševižPetruševitš]]
|alan-sijaluku =
|pinta-ala =
|väestötiheys=
|itsenäisyystapahtumat=[[Itävalta-Unkari]]sta, käytännössä [[Puola]]sta
|itsenäisyysvuodet=[[1. marraskuuta]] [[1918]]-1919
|valuutta=
|valuuttatunnus=
}}
 
'''Länsi-Ukrainan kansantasavalta''' ({{k-uk|Західноукраїнська Народна Республіка|Zah’idnoukrajinska Narodna Respublika}}) oli lyhytaikainen valtiomuodostuma Ukrainassa vuodenvaihteessa 1918-1919. Se julistettiin [[1. marraskuuta|1.11.]][[1918]] sen jälkeen kun [[Itävallan keisari]] [[Kaarle I (Itävalta)|Kaarle I]], [[Unkarin kuningas]] Kaarle IV oli [[16. lokakuuta|16.10.]][[1918]] julistanut manifestin ''"Völkermanifest zur föderativen Neugliederung des Staates"'', jonka mukaan [[Itävalta-Unkari]]n kaksoismonarkiasta tuli liittovaltio. Itävalta-Unkarin valtiopäivien [[ukrainalaiset]] edustajat olivat ilmoittaneet [[18. lokakuuta|18.10.]][[1918]] muodostavansa [[Ukraina]]n kansallisneuvoston, joka edusti Itä-[[Galitsia]]n, [[Bukovina]]n ja [[Transkarpatia]]n ukrainalaisia.
 
Länsi-Ukraina ja [[Ukrainan kansantasavalta]] julistivat tammikuussa 1919 yhdistyvänsä, mutta Länsi-Ukraina joutui sotaan Puolaa vastaan, joka valtasi koko maan heinäkuuhun 1919 mennessä.<ref>Gale, Encyclopedia of Russian History, "Ukraina and Ukrainians", s. 1603</ref>
[[kuva:Boberski_Witowski_Cehelski_1918.jpg|thumb|left|Boberski, Vitovski ja Cehelski 1918]]
 
[[1. marraskuuta|1.11.]][[ 1918]] [[Lviv]]issä kapteeni [[Dmytro Vitovski]]n johtama sotilaskomitea otti vallan ensin kaupungissa, ja muutamien päivien kuluessa myös muualla Itä-Galitsiassa ja Bukovinassa. Samana päivänä puolalaiset hyökkäsivät Itä-Galitsiaan [[entente]]n kannattamina ja romanialaiset aloittavat etenemisensä [[Bukovina]]ssa. Romania oli [[ympärysvallat|ympärysvaltoihin]] kuuluvien [[Yhdistynyt kuningaskunta|Ison-Britannian]] ja [[Ranska]]n liittolainen, kun taas [[Puola]] oli juuri itsenäistymässä [[Venäjä]]stä. Puola halusi pitää Itävalta-Unkarin hallitseman Galitsian itsellään sen puolalaisväestön vuoksi.
 
== Valtiosihteeristön muodostaminen kansallisneuvoston hallitukseksi ==
 
[[5. marraskuuta|5.11.]][[ 1918]] Länsi-Ukrainan kansallisneuvosto antoi julistuksen, jossa määriteltiin Länsi-Ukrainan kansantasavallan periaatteet. [[9. marraskuuta|9.11.]][[1918]] Länsi-Ukrainan kansallisneuvosto muodosti hallituksekseen valtiosihteeristön, johon tui 14 jäsentä [[Kost Levitski]]n johdolla.
 
[[13. marraskuuta|13.11.]][[ 1918]] julkaistiin väliaikainen laki Länsi-Ukrainan kansantasavallan itsenäisyydestä sekä määriteltiin [[16. marraskuuta|16.11.]] Länsi-Ukrainan alue- ja paikallishallinnon periaatteet. Ne perustuivat edustukselliselle demokratialle kansalliskokouksessa ja paikallisissa elimissä.
 
== Vaalit ja hallinnon pakeneminen puolalaisilta ==
 
[[22. marraskuuta|22.11.]][[ 1918]] puolalaiset onnistuivat valtaamaan [[Lviv]]in ja hallituksena toimiva valtiosihteeristö siirtyi [[Ternopil]]iin. [[22. marraskuuta|22.]]-[[25. marraskuuta|25.11.]][[1918]] järjestettiin ukrainalaisten hallussaan pitämällä alueella kansallisneuvoston vaalit 150 kansanedustajan valitsemista varten. Kansallisilla vähemmistöille, kuten puolalaisille, juutalaisille ja muille oli varattu noin 1/3 edustajanpaikoista. Puolalaiset boikotoivat vaaleja, kun taas juutalaiset osallistuivat niihin saaden noin 10% paikoista. Vuoden 1919 alussa [[1. tammikuuta|1.1.]]-[[2. tammikuuta|2.1.]] hallitus siirtyi [[Stanislaviv]]iin.
 
Ukrainan kansallisneuvosto muodosti 2. kokouksessaan [[3. tammikuuta|3.1.]] itselleen puhemiehistön [[Jevhen PetruševižPetruševitš]]in johdolla ja samalla valittiin [[Sidir HolubovižiHolubovitš]]nin johtama [[kokoomushallitus]]. Hallitus ryhtyi toteuttaa mm. maareformia ja diplomaattisuhteiden solmimisia [[Brasilia]]n, [[Itävalta|Itävallan]], [[Tšekkoslovakia]]n, [[Weimarin tasavalta|Saksa]]n, [[Unkari]]n, [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] kanssa. Kaiken kaikkiaan näitä maita oli 15.
 
Sodan aikana Länsi-Ukrainan kansantasavalta piti yllä ilmoituksensa mukaan tilapäisesti Itävallan lait sekä itävaltalaisen verotuksen. Sodan vuoksi verokertymä oli vähäinen. Valtio sai tulonsa öljyn ja suolan viennistä.
 
[[15. helmikuuta|15.2.]][[ 1919]] säädettiin laissa valtion kieleksi ukraina, mutta vähemmistöillä oli oikeus asioida hallinnon kanssa omalla kielellään. Länsi-Ukrainan kansantasavalta ryhtyi myös maareformiin takavarikoimalla tilanomistajilta maita maattomille talonpojille jaettavaksi.
 
Länsi-Ukrainan alue jaettiin kahteentoista sotilaspiiriin, joiden päälliköillä oli velvollisuus myös asevelvollisten oton järjestämiseen alueellaan. Teoriassa Länsi-Ukrainan kansantasavalta kykeni käskemään armeijaan 100 000 sotilasta, mutta heikon varustetilanteen vuoksi taisteluvalmiiksi saatiin vain 40 000.
==Ukrainan yhdistymishanke==
 
Kansankokouksia, joissa keskusteltiin Länsi-Ukrainen liittämisestä Ukrainan kansantasavaltaan, järjestettiin eri puolilla Länsi-Ukrainaa mm. Bukovinassa, [[Tshenivitš]]in alueen [[Viche]]ssä ja Transkarpatian [[Hust]]issa. Kansankokouksissa länsiukrainalaiset kannattivat Länsi-Ukrainan kansantasavallan ja Ukrainan kansantasavallan yhdistymistä Ukrainaksi. [[3. tammikuuta|3.1.]][[1918]] 1919 [[Stanislaviv]]issa istuva kansallisneuvosto hyväksyi Ukrainoiden yhdistymisen ja valtuutti hallituksen aloittamaan siitä neuvottelut Ukrainan kanssa.
 
[[16. tammikuuta|16.1.]][[ 1919]] 65 parlamentaarisesti edustavaa Länsi-Ukrainan kansallisneuvoston jäsentä yhdessä valtiosihteereiden kanssa saapuivat [[Kiova]]an lähetystönä ilmoittamaan yhdistymisaikeesta. [[21. tammikuuta|21.1.]] [[1919]] Ukrainan kansantasavallan kansallisneuvosto hyväksyi Länsi-Ukrainan kansallisneuvoston [[3. tammikuuta|3.1.]] tekemän päätöksen Länsi-Ukrainan ja Ukrainan yhdistymisestä. Päätös julkistettiin seuraavana päivänä Kiovassa Sofian aukiolla. [[23. tammikuuta|23.1.]][[ 1919]] julistuksen hyväksyi työväenkongressi, joka koostui muun "[[Dnepr]]in Ukrainan" 377 [[talonpoika|talonpojasta]], 118 työläisestä ja 33 älymystöön kuuluvasta.
 
==Länsi-Ukrainan puolustautuminen==
 
Keväällä 1919 Länsi-Ukrainan armeijassa oli noin 60 000 sotilasta, jotka olivat jakautuneet kolmeen osaan. Tämä voima riitti kesään 1919 asti [[Romania]]n vastustamiseen [[Bukovina]]ssa ja [[Puola]]n torjumiseen Itä-Galitsiassa. Koska Ranska kuitenkin osallistui [[Neuvosto-Venäjä]]n vastaiseen [[interventio]]on voimakkaasti, tarjosi se puolalaisten tueksi 90 000 sotilaan vahvuiset ranskalaisjoukot saamaan aikaan, kun Romania hyökkäsi [[Podolia]]sta. Länsi-Ukrainan hallitus joutui pakenemaan [[26. toukokuuta|26.5.]] Stanislavivista [[KamennoKamenets-Podilsk]]iin. Länsi-Ukrainan armeija joutui vetäytymään Ukrainan puolelle [[16. kesäkuuta|16.]]-[[17. kesäkuuta|17.6.]][[ 1919]] välisenä aikana ja näin Länsi-Ukrainan kansantasavallan hallitus menettää alueensa hallinnan.
 
=== Vallan keskittäminen Jevhen PetruševižillePetruševitšille ===
 
[[ 9. kesäkuuta|9.6.]][[ 1919]] Ukrainan kansallisneuvoston puhemiehistö ja valtiosihteeristö uskoi toimeenpanovallan [[Jevhen PetruševižPetruševitš]]ille, joka sai diktaattorina nimittää Länsi-Ukrainan kolmannen hallituksen. Länsi-Ukrainan valtiosihteeristö siirsi 100 000 sotilasta käsittävän armeijansa Ukrainaan ja toivoi, että se hyökkäisi [[Kiova]]sta [[Lviv]]iin puolalaisia vastaan.
 
Ukrainan pääsihteeristö piti Neuvosto-Venäjää ja [[Denikin]]in [[Krim]]iltä operoimaa [[Etelä-Venäjän armeija]]a itselleen vaarallisempana ja pyrkii siksi tekemään rauhan Puolan kanssa. Puola oli valmis rauhaan Ukrainan pääsihteeristön kanssa, mikäli Puolalle annetaan Länsi-Ukrainan Itä-Galitsia, joka sille oli kuulunutkin ennen vuoden 1772 [[1772]]Puolan jaot|Puolan ensimmäistä jakoa]], jossa se siirtyi Itävalta-Unkarin Itävallan keisarikunnan hallitsemaan osaan.
 
== Itä-Galitsian luovuttaminen Puolalle ==
===Aselepo===
 
[[1. syyskuuta|1.9.]][[ 1919]] Ukrainan pääsihteeristö teki rauhan Puolan hallituksen kanssa aselevon muodostaen neutraalin vyöhykkeen [[ZbruchZbrutš]]in ja [[Žvanšik]]in välille.
 
[[10. syyskuuta|10.9.]][[ 1919]] Itävalta luopui Saint-Germainin sopimuksella vaatimuksistaan Itä-Galitsiaan jättäen sitä koskevan päätöksenteon. Länsi-Ukrainan hallitus pyrki vetoamaan [[15. kesäkuuta|155.6.]][[ 1919]] [[Versaillesin rauha|Versailles'n rauhansopimuksen]] korkeimman neuvoston periaatteisiin siitä, että Itä-Galitsialla on itse oikeus päättää asioistaan.
 
===Länsi-Ukrainan pakolaishallitus===
 
[[15. marraskuuta|15.11.]][[ 1919]] Jevhen PetruševižPetruševitš jätti Kaminets-Podilskin hallituksineen ja meni Romanian kautta Wieniin pakolaishallitukseksi vastustaessaan Ukrainan aikomusta luovuttaa Länsi-Ukraina Puolalle.
 
[[2. joulukuuta|2.12.]][[ 1919]] Ukrainan pääsihteeristö ja Puolan hallitus allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan raja kulkee Zbruchissa ja Itä-Galitsia jää Puolalle ukrainalaisen väestön kanssa sovittavin ehdoin. Tämä vahvistettiin Ukrainan ja Puolan välisessä [[Varsova]]n rauhansopimuksessa [[20. huhtikuuta|20.4.]][[1920]].
 
[[ 1. elokuuta|1.8.]][[ 1920]] Petruševiž Petruševitš muodosti Länsi-Ukrainan neljännen hallituksen pakolaishallituksena viiden diktaattorina nimittämänsä henkilön kanssa pyrkien uudistamaan kansallisen yhtenäisyyden. Pakolaishallitus pyrki kannustamaan vastarintaan puolalaisia vastaan.
 
Puolan alahuoneen vaaleissa [[5. marraskuuta|5.11.]][[ 1922]] Itä-Galitsian äänestysprosentti oli 40 ja [[12. marraskuuta|12.11.]][[ 1922]] ylähuoneen vaaleissa 37 prosenttia. Boikotin tarkoituksena oli osoittaa ukrainalaisuutta. Puola alkoi olla heikoilla Neuvosto-Venäjän Varsovaan suuntautuneen hyökkäyksen vuoksi. Runsas puolta vuotta myöhemmin puolalaisten aseman vahvistuttua, Neuvosto-Venäjä ja Puola sopivat [[Riika|Riian]] rauhansopimuksessa Itä-Galitsian jäämisestä Puolalle [[ 1921]] .
 
=== Viimeiset diplomaattiset ponnistelut ===
 
Vuoden 1922 Genovan konferessiin mennessä Länsi-Ukrainan kansallisneuvosto ja valtiosihteeristö yrittivät saada Ison-Britannian, Kanadan ja Italian edustajien avulla Itä-Galitsian kysymyksen uudelleen käsiteltäviksi. He lähettivät tätä asiaa koskevan kirjeen tuloksitta Ison-Britannian pääministeri [[David Lloyd George]]lle [[4. huhtikuuta|4.4.]][[ 1922]] . Vuoden loppuun mennessä Ranskan ja Britannian näkemykset lähestyivät toisiaan. [[Metropoliitta]] A. Šepitski yritti vedota tuloksetta Itävaltaan, Britanniaan, Ranskaan ja [[Vatikaani]]in. [[14. maaliskuuta|14.11.]][[1923]] Britannian, Ranskan, Italian ja Japanin edustajat päättivät Itä-Galitsian kuuluvan Puolalle sillä ehdolla, että Itä-Galitsialle myönnetään [[autonomia]] ja taataan kansallisten vähemmistöjen oikeudet.
 
[[30. kesäkuuta|30.6.]][[ 1923]] Länsi-Ukrainan hallitus lakkautti itsensä.
 
==Viitteet==