Ero sivun ”Final Fantasy II” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti muutti luokan Luokka:NES-pelit; kosmeettisia muutoksia
Rivi 17:
== Pelaaminen ==
[[Tiedosto:FFII Battle.PNG|200px|thumb|left|Taistelu pelin varhaisessa vaiheessa (PlayStation-käännös kuvattuna)]]
''Final Fantasy II'':ssa noudatetaan yleistä sarjan osissa kätettyäkäytettyä mallia, jossa pelihahmoa ohjataan maailmankartalla, luolissa ja kaupungeissa. Kahdessa ensimmäisessä käydään vuoropohjaisia taisteluja, kaupungeissa taas voidaan levätä ja hankkia varusteita, taikoja sekä parantavia esineitä. Alkuperäisessä Famicom-versiossa pelin saattoi tallentaa vain maailmankartalla, mutta myöhemmissä käännöksissä on myös luolastoissa tallentamisen mahdollistavia tallennuspisteitä.
 
Edeltäjästään ja muista aikansa roolipeleistä ''Final Fantasy II'' poikkeaa hahmonkehityksellään. Se ei käytä tasopohjaista systeemiä, jossa ominaisuudet paranevat hahmojen tason kohotessa taisteluista saatujen kokemuspisteiden myötä. Tämän sijaan hahmot kehittyvät sen perusteella, mitä aseita ja taitoja he taistelun aikana käyttävät ja kuinka yleisesti. Esimerkiksi usein miekkaa käyttävä hahmo oppii käsittelemään kyseistä asetta tehokkaammin, ja samalla hänen fyysinen vahvuutensa kasvaa. Toisaalta tämä saattaa heikentää hahmoa muiden ominaisuuksien osalta. Osuma- ja taikapisteitä voidaan taas korottaa silloin, kun niitä kulutetaan paljon. Toinen pelissä esitelty toiminto oli se, että hahmot voidaan taisteluiden ajaksi sijoittaa takariviin, jossa ollessaan he vahingoittuvat lähes pelkästään taioista ja pitkän matkan aseista. Sama pätee niihin vastuksiin, joiden edessä on vähintään kaksi vihollisriviä. ''Final Fantasy II'':ssa kyettiin ensimmäistä kertaa myös ratsastamaan vihollisten hyökkäyksiltä suojaavalla [[chocobo]]-linnulla.