Ero sivun ”Latvialaiset” versioiden välillä

| viite1 =<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.pmlp.gov.lv/lv/statistika/iedzivotaju.html | Nimeke =Latvijas iedzīvotāju sadalījums pēc nacionālā sastāva un valstiskās piederības |Ajankohta =2010 |Julkaisija =Pilsonības un migrācijas lietu pārvaldes | Viitattu = 20.8.2010 | Kieli ={{lv}} }}</ref>

| viite2 =<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://factfinder.census.gov/servlet/QTTable?_bm=y&-geo_id=01000US&-qr_name=DEC_2000_SF3_U_QTP13&-ds_name=DEC_2000_SF3_U | Nimeke =Census 2000 Summary File 3 (SF 3) - Sample Data | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =U.S Census Bureau | Viitattu = 1.9.2010 | Kieli ={{en}} }}</ref>

| viite3 =<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.perepis2002.ru/ct/doc/TOM_04_01.xls | Nimeke =Perepis 2002 | Tekijä = | Tiedostomuoto = xls | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 1.9.2010 | Kieli = {{ru}} }}</ref>

| viite4 =<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://thecanadianencyclopedia.com/index.cfm?PgNm=TCE&Params=A1ARTA0004548 | Nimeke =Latvians | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu =The Canadian Encyclopedia | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 1.9.2010 | Kieli ={{en}} }}</ref>

| viite5 =<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ausstats.abs.gov.au/ausstats/free.nsf/Lookup/C41A78D7568811B9CA256E9D0077CA12/$File/20540_2001%20%28corrigendum%29.pdf | Nimeke =Australian Ancestries | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Australian Bureau of Statisticks | Viitattu = 1.9.2010 | Kieli ={{en}} }}</ref>

| viite6 =<ref name="JP">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.joshuaproject.net/peoples.php?peo3=13007 | Nimeke = Latvians | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu =Joshua Project | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 1.9.2010 | Kieli = {{en}} }}</ref>

Ensimmäiset ihmiset tulivat Latviaan noin 10&nbsp;500 vuotta sitten. Tältä ajalta on löydetty nuolenkärkiä, kaapimia ja erilaisia teräaseita.- Ensimmäiset asukkaat elivät metsästyksellä ja keräilyllä. Erityisen tärkeä asema riistana oli [[peura]]lla.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 4-7</ref> Pohjois-Euroopan laajin tunnettu kivikautinen hautausalue on löydetty [[Mazsalaca]]n kaupungin lähettyviltä Pohjois-Latviasta. Paikka on noin 7&nbsp;000 vuotta vanha.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.mazsalaca.lv/public/pilseta/vesture/ | Nimeke = Vēsture | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Mazsalaca | Viitattu = 18.7.2010 | Kieli = {{lv}} }}</ref> Ilmaston lämmetessä metsien määrä lisääntyi ja riistalajien määrä kasvoi. Eniten metsästettiin hirveä, majavaa ja villisikaa. Ensimmäiset merkit kalastuksesta ovat peräisin mesoliitiselta kivikaudelta.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 7-8</ref> Neoliittisella kaudella Latviaan levisi niin sanottu [[Narvan kulttuuri]]. Myöhemmin alueelle tuli vielä kampakeraaminen kulttuuri ja myöhäisneoliittisella kaudella vielä venekirveskulttuuri. Kampakeraamisen kulttuurin myötä väestö kasvoi merkittävästi. Myöhäisneoliittiselta kaudelta on jälkiä laajamittaisesta sodankäynnistä eri yhteisöjen kesken. Löydöksiin ilmaantui sotakirves ja asutukset alettiin ympäröidä puunrungoista rakennetuilla suoja-aidoilla.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 23-27</ref>

Rautakauden alussa on merkkejä väestön kasvamisesta edelleen. Kylissä asuvien määrä kasvoi ja toisaalta linnavuorissa asuvien määrä väheni. Myöhäisellä rautakaudella aloitettiin varsinaisten linnoitusten rakentaminen. Rautakaudella alkoivat vakiintua erilaiset pienet itsenäiset alueet, joilla oli omat johtajansa.Latvian erilaiset kulttuuriryhmät alkoivat muodostua varhaisella rautakaudella. Ne saatettiin erottaa toisistaan ennen historiallista aikaa lähinnä erilaisten hautatapojen perusteella. Vidzemen, Kuurinmaan ja Latgalen pohjoisosat olivat ilmeisesti itämerensuomalaisen väestön asuttamia, kun taas Väinäjoen eteläpuoli ja osa Latgalea oli balttien asuttamaa. <ref>Mela ja Valba 2005, s. 41-52</ref> 400-800 -luvuilla Latvian alueella alettiin tuottaa laajemmassa mittakaavassa rautaesineitä. 500-luvulla maanviljelyksen käyttöön tuli aura. Metsästyksen ja kalastuksen tärkeys väheni huomattavasti ja ne muuttuivat sivuelinkeinoiksi. Väinäjoki toimi yhteydenpidossa Dneprin alueiden baltteihin, joiden alueelle alkoi levitä slaaveja. Kiinteät yhteydet olivat myös Viroon ja Itämeren kaakkoisrannikoille. 500-luvusta alkaen Latviaan tuli uusia asukkaita, jotka asettuivat asumaan itämerensuomalaisten alueelle Vidzemessä ja Latgalessa. Lisäksi kuurit työntyivät entistä pohjoisemmaksi Kuurinmaalla. Yhteisöjen välillä käydyt sodat lisääntyivät entisestään.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 54-59</ref> Myöhäisrautakaudella Latvian alueen asukkaat järjestyivät niin sanotuiksi muinaismaakunniksi, mikä oli korkein järjestäytymisen aste 1200-luvulle saakka. Alueiden johtajista käytettiin monissa lähteissä latinan kielistä nimitystä ''rex'', eli kuningas. Maakuntia johti paikallisten mahtisukujen keskuudesta valittu vanhin.<ref>Alenius 2000, s. 24-27</ref>

Latvia päätyi Venäjälle muiden Ruotsin Baltian omistuksien mukana [[suuri Pohjan sota|suuren Pohjan sodan]] jälkeen [[Uudenkaupungin rauha]]ssa. Liivinmaa ja Viro saivat säilyttää erikoisasemansa valtauksen jälkeenkin. Kuurinmaa joutui Venäjälle vuonna 1795. Vuonna 1817 Kuurinmaan maapäivillä päätettiin, että talonpojilla oli oikeus vapauteen ja maaorjuus lakkautettiin. Sama toistettiin Liivinmaalla vuonna 1819, mutta Latgalessa vasta vuonna 1861. Latvialaisten kansallisen heräämisen voidaan katsoa alkaneen 1850-luvulla Pietarissa ja Tartossa opiskelleiden keskuudessa. Latvialaiset hakivat tukea Baltian saksalaista ylimystöä vastaan Venäjän slavofiileistä, jotka päästyään valtaan rajoittivat kyllä saksalaisten erityisoikeuksia, mutta alkoivat myös tukahduttaa Latvian kansallista liikettä. 1800-luvun lopussa Latviaan kehittyi monia sosialistisia liikkeitä, joista monet bolsevistuivat vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 69-73</ref>

Latvia itsenäistyi vuonna 1991. Venäläiset sotajoukot vetäytyivät maasta vuoteen 1994 mennessä. Heti itsenäistymisen jälkeen päätettiin, että Latvian uusiksi kansalaisiksi laskettiin ne, jotka olivat olleet 17. kesäkuuta 1940 Latvian kansalaisia, sekä heidän jälkeläisensä.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 122-123</ref> Ulkolatvialaisten kolmas polvi on käytännössä jo sulautunut ympäröivään kulttuuriin, mutta myös uutta maastamuuttoa on syntynyt, kun hyvin koulutetut Latvialaiset ovat muuttaneet muualle parempien palkkojen perässä. Latvian liityttyä [[Euroopan Unioni]]in vuonna 2003 maastamuutto helpottui entisestään.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 130</ref>

Latvialaisten pääelinkeino feodaaliajan lopulle saakka oli maanviljely, jonka jälkeen karjanhoidon merkitys kasvoi merkittävästi. Kaskiviljelys vaihtui varsinaiseen peltoviljelyyn 1000-luvulla. Myöhemmin otettiin käyttöön kesantojärjestelmä ja 1500-luvulla kolmivuoroviljely. Kun moisiot muodostettiin 1500-luvulla ne alkoivat tuottaa maataloustuotteita arkkinoille. Talonpojat tuottivat niitä itselleen sekä maksaakseen veronsa moisioille. Viljellyt kasvit olivat 1700-luvulle saakka pääasiassa viljaa, palkokasveja, pellavaa tai hamppua. Peruna tuli käyttöön 1700-luvulla. Kaupunkien asukasluvun kasvu 1700- ja 1800-luvuilla nosti liha- ja maitotuotteiden markkinoita.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 178-179</ref>

Martti Lutherin aloittama reformaatio levisi Liivinmaalle 1521 ja sen tärkeimmät ajajat kuuluivat saksalaisiin. Luterilainen kirkko aloitti toimintansa samana vuosikymmenenä Riiassa. Saksalainen ritarikunta ja piispat alkoivat menettää ylivaltaansa ja Liivinmaa ajautuikin lopulta kaaokseen. [[Liivinmaan sota|Liivinmaan sodassa]] muut maat valloittivat Liivimaan alueet. [[Puola-Liettua]] otti haltuunsa nykyisen Latvian alueen. Puolalaiset yrittivät tehdä tyhjäksi uskonpuhdistuksen ja he ajoivat alueelle takaisin katolilaisen kirkon menettämää asemaa. Katolilaisuus juurtuikin takaisin etenkin maaseudulle, kun taas kaupungeissa luterilaiset pitivät uskonsa. Luterilaisuus levisi Kuurinmaalle herttua Gotthard Kettlerin valtakaudella, joka teki luterilaisesta kirkosta herttuakunnan valtionkirkon. Ruotsin vallattua alueen 1629 alkoi taas luterilaisen kirkon voittokulku. Latgale pysyi Puolan yhteydessä eikä näin joutunut luterilaisuuden vaikutuksen alaiseksi. Venäjän vallattua alueen [[Suuri Pohjan sota|suuren Pohjan sodan]] jälkeen alueelle taattiin uskonvapaus luterilaisille. 1700-luvulla Latviaan levisi [[pietismi]], joka ei saanut juurikaan kannatusta, mutta loi pohjan [[Herrnhutilaisuus|herrnhutilaiselle]] herätykselle. Ensimmäiset Herrnhutin lähetit tulivat alueelle 1729. Liike kiellettiin vuonna 1743 papiston ja viranomaisten vastustuksen takia, mutta maanalaista toimintaa jatkettiin. Vuonna 1817 herrnhutilaiset saivat taas toimintavapauden. Toimintaan kohdistettu teologinen kritiikki johti kuitenkin liikkeen surkastumiseen.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 137-145</ref>

1840-luvulla Latviassa ja myös Virossa lähti liikkeelle huhu että ortodoksiseksi kääntyminen voisi parantaa mahdollisuuksia maan saamiseen. Noin 45&nbsp;000 latvialaista liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Kun asialla ei ollutkaan vaikutusta maan saamiseen noin neljännes palasi luterilaisuuteen. 1800-luvun puolivälistä alkaen Latviaan levisi myös [[baptismi]], joka vaikutti etenkin Kuurinmaalla. Latvialaisten kansallisen heräämisen myötä luterilaisen kirkon piirissä nousi ajatus kansankirkosta. Luterilaista kirkkoa perinteisesti hallinnut saksalaispapisto alkoi menettää otettaan. Huolimatta tästä kehityksestä kristinusko joutui kritiikin kohteeksi etenkin uuden vasemmistolaisen aatteen kannattajien taholta. Kristillinen tapakulttuuri väheni etenkin vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen. Tämän jälkeen kirkon sisällä nousi myös sisäisiä ristiriitoja liberaalien tunnustuksellisten välillä. Vuonna 1930 latvianLatvian väestöstä luterilaisia oli 56%, katolilaisia 24% ja ortodokseja 5%. Katolilaisista etnisiä latvialaisia oli 75% ja ortodokseista 30%. Luterilaiset olivat valta-asemassa Vidzemessä, Kuurinmaalla ja Zemgalessa, kun taas katolilaiset ja ortodoksit asuivat pääasiassa Latgalessa, jonka asukkaista vain pieni osa oli luterilaisia. Luterilaisen kirkon asema enemmistön kirkkona vakiintui ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta se tosin jakautui latvialaiseen ja saksalaiseen kirkkoon.<ref>Mela ja Valba 2005, s. 147-150</ref>

Latvialaisia kansanlauluja on kerätty talteen useita satoja tuhansia. Ne käsittelevät usein ihmisten elämää, suhdetta luontoon, juhlia ja rituaaleja. Laulannalla on ollut tärkeä merkitys latvialaisen kansallistunteen syntymisellä. [[Krišjānis Barons]] keräsi 1&nbsp;052 kansanlaulua kokoelmaansa ''Latvju dainas''. Kansalliset laulujuhlat syntyivät 1800-luvulla ja ensimmäinen niistä pidettiin Latviassa vuonna 1873. Laulamisen perinteellä oli tärkeä osa myös niin sanotussa [[Laulava vallankumous|laulavassa vallankumouksessa]], joka johti Latvian itsenäistymiseen Neuvostoliitosta.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.li.lv/index.php?option=com_content&task=view&id=43&Itemid=1128 | Nimeke = Music in Latvia | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = The Latvian Institute | Viitattu = 22.11.2010 | Kieli = {{en}} }}</ref> Baltianmaiden laulujuhlat ovat [[Unesco]]n [[aineettoman kulttuuriperinnön luettelo]]ssa<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.unesco.org/culture/ich/index.php?lg=en&pg=00011&RL=00087 | Nimeke = The Baltic Song and Dance Celebrations | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = UNESCO | Viitattu = 22.11.2010 | Kieli = {{en}} }}</ref>.