Ero sivun ”I (Kingston Wallin albumi)” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Jafeluv (keskustelu | muokkaukset)
sanamuoto
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 25:
Suurin osa albumin kappaleista oli sävelletty ja sovitettu jo jonkin aikaa ennen kuin yhtye aloitti nauhoitukset. Esimerkiksi "Nepal" oli valmiina jo vuoden [[1989]] aikana, jolloin ensimmäinen rumpali Petteri Ståhl oli yhtyeessä. Albumin instrumentaaliraita "Tanya" sai nimensä Petri Wallin tyttöystävän mukaan. "Nepal" on yhtyeen ehkä psykedeelisimpiä ja ensimmäinen lause, joka lauletaan, ("I don't know, but I've been told.") on otettu [[Led Zeppelin]]in "[[Black Dog]]" -kappaleesta.
 
Yhtye nauhoitti ensin rumpali Timo Joutsimäen kanssa lähes koko debyytin, kunnes erimielisyydet rumpusovituksista johtivat siihen että Joutsimäki lähti yhtyeestä. Masternauhat näistä ensimmäisistä äänityksistä ovat vielä basisti Jyllin omistuksessa[http://www.kotiposti.net/akiko/mirrorlandv2/aural6.html]. Petri Walli hankki rumpaliksi Sami Kuoppamäen, jonka kanssa koko debyyttialbumi äänitettiin uudestaan. Basisti Zen Gardenin julkaisemalla Kingston Wall I -levyn tekstiliitteellä on "Nepalin" ja "And I Hear You Callin" sanat painettu peräkkäin ilman kappaleita erottavaa väliä.
 
==Kappaleet==