Avaa päävalikko

Muutokset

11 merkkiä lisätty ,  8 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
Nostradamus käytti ennustuksissaan vaikeaselkoista kieltä, jonka perustana oli ranska höystettynä [[italian kieli|italian]], [[kreikan kieli|kreikan]], [[espanjan kieli|espanjan]], [[heprea]]n ja [[latina]]n sanoilla. Ennustukset oli laadittu runomuotoisiksi nelisäkeiksi. Nostradamus väitti tyylinsä suojelevan häntä vallanpitäjiltä, jotka muuten olisivat saattaneet rangaista häntä epämieluisasta ennustuksesta. Epäilijöiden mielestä hämäryys oli tahallinen temppu, joka mahdollisti monenlaiset tulkinnat.
 
Nostradamuksen teksteistä on tulkittu milloin mitäkin omaan aikaansa liittyviä ennustuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi antikristuksiksi nimetyt [[Napoleon]] ja [[Adolf Hitler]]. Tekstien tulkinnoista on löytynyt [[kolmas maailmansota]]. Yhtymäkohtana muun muassa ennusteiden tulkinnan mukaan kolmannen vuosituhannen alku, ja uhan tuleminen silloisen Persian (Iran) alueelta. Sinne päin osuneita tulkintoja, joiden ajankohta osuu suurin piirtein oikeaan ajankohtaan, tehtiin vuosikymmeniä ennen todellisia tapahtumia. Ihmiskunnan tuhoa tuosta ei kuitenkaan tullut. Nostradamus kertoi kirjeessä pojalleen Caesarille myöhäisimmän näkynsä sijoittuneen vuoteen [[vuosi 3797|3797]].
 
== Ennustus Henrik II:sta ==
Rekisteröitymätön käyttäjä