Ero sivun ”Pikakirjoitus” versioiden välillä

'''Pikakirjoitus''' eli '''stenografia''' on tavallista kirjoitusta nopeammaksi tarkoitettu kirjoitusjärjestelmä, jolla harjaantunut kirjoittaja pystyy kirjoittamaan puhetta muistiin samassa tai nopeammassa tahdissa. Nopeus perustuu yksinkertaistettuihin kirjainmerkkeihin ja lyhenteiden käyttämiseen. Eri kielille käytetään tavallisesti eri järjestelmiä, joissa kielten ominaispiirteet on otettu huomioon.

 

Suomessa alettiin käyttää pikakirjoitusta 1860-luvulla, tosin aluksi vain ruotsin kielellä. [[Suomen senaatti]] lähetti vuonna 1861 kolme miestä Saksaan oppimaan pikakirjoitusta, jotta Suomenkin valtiopäivillä saataisiin puheet kirjoitettua pikakirjoituksella muistiin. Miehet perehtyivät saksalaiseen Gabelsbergerin järjestelmään, ja Suomeen palattuaan [[J. E. Svan]] alkoi kouluttaa lisää pikakirjoittajia.<ref>Melin 1929, s. 495–496</ref>

 

Suomen kielelle kehitettiin 1870-luvulla kaksi järjestelmää: [[Lars Neovius-Nevanlinna|Neovius-Nevanlinnan]] ja [[Wilhelm Fabritius|Wilhelm Fabritiuksen]] järjestelmät. Fabritiuksen järjestelmän käyttö oli vähäistä, ja Neovius-Nevanlinnan järjestelmä jäi pian ainoana käyttöön.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Kallioniemi, Kaarlo | Nimeke = Pikakirjoituksen alkeet | Sivu = 7 | Vuosi = 1926 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava}}</ref> Sitä on käytetty erityisesti valtiopäivillä istuntojen puheenvuorojen kirjaamiseen.