Ero sivun ”Vittorio De Sica” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti lisäsi: tl:Vittorio De Sica |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1:
'''Vittorio de Sica''' ([[7. heinäkuuta]] [[1901]] [[Sora (Italia)|Sora]], [[Italia]] – [[13. marraskuuta]] [[1974]] [[Neuilly-sur-Seine]], [[Pariisi]], [[Ranska]]) oli [[italia]]lainen elokuvaohjaaja ja näyttelijä, jonka tunnetuimpiin töihin ohjaajana kuuluvat ''[[Polkupyörävaras]]'' (1948), ''[[Kaksi naista]]'' (1960) ja ''[[Finzi Continin puutarha]]'' (1971).
De Sica syntyi köyhään perheeseen ja aloitti työuransa toimistovirkailijana. Hän aloitti näyttelemisen teattereissa vuonna [[1918]]. Laajempaan suosioon hän nousi debyyttiäänifilminsä ''[[La vecchia signora]]'' myötä vuonna [[1931]]. Vuonna [[1933]] hän perusti oman teatteriryhmän vaimonsa [[Giuditta Rissone]]n ja [[Sergio Tofano]]n kanssa. Ryhmä esitti lähinnä kevyitä komedioita, mutta myös [[Pierre Beaumarchais]]in näytelmiä. Ryhmä työskenteli myös ajan tunnettujen ohjaajien, kuten [[Luchino Visconti]]n, kanssa.Hänellä oli myös kaunis lauluääni
jota hän käytti mm. elokuvassa "Gli domini che mascatzoni" (1932) laulaen sävelmän "Parlami d'amore Mariu".Muita hänen levytyksiään on "Sono tre parole" (elok."Un cattivo soggetto" v.1933),
"Tu solamente tu", "Tu Che Mi Fai Piangere" (Questi ragazzi,v.1937).
Elokuvaohjaajaksi de Sica ryhtyi [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] aikana. Hänen ensimmäiset työnsä ohjaajana olivat kevyitä viihde-elokuvia. De Sican viides elokuva, ''[[Lapset katsovat meihin]]'' vuodelta [[1942]], oli hänen ensimmäinen elokuvansa, joka käsitteli sosiaalisesti vaikeaa aihetta. Elokuva oli myös hänen ensimmäinen yhteistyönsä [[Cesare Zavattini]]n kanssa. De Sicaan ja Zavattinia pidetään italialaisen [[neorealismi]]n ({{k-it|neorealismo}}) sodanjälkeisen elokuvasuuntauksen kantavina voimina.
| |||