Ero sivun ”Brittiläinen Intia” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Laajennettu, ei enää minitynkä
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 19:
Vuonna 1936 Ison-Britannian parlamentti hyväksyi Intialle uuden valtiosäännön. Intiasta tuli liittovaltio, jolla oli [[kaksikamarijärjestelmä|kaksi­kamarinen parlamentti]]. Vastuu [[ulkopolitiikka|ulko­politiikasta]] ja [[maanpuolustus|maan­puolustuksesta]] jäi kuitenkin yhä brittiläiselle [[kenraalikuvernööri]]lle, jolla oli myös parlamentin säätämiin lakeihin nähden [[veto-oikeus]].
 
[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen intialaisten vaatimukset itsenäisyydestä voimistuivat edelleen. Vaikka maa ei ollut itsenäinen, se oli [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] jäsen järjestön perustamisesta lähtien. Maan [[islam|muslimiväestö]] vaati kuitenkin oman valtion, [[Pakistan]]in perustamista. Varakuninkaan, [[lordi Mountbatten]]in johdolla saatiinkin vuonna 1946 aikaan sopimus, jonka mukaan brittiläinen hallinto ja samalla Intian keisari­kunta lakkautettiin [[15. elokuuta|elokuun 15. päivästä]] [[1947]] lähtien, ja pääosa siihen­astisen Intian alueista jaettiin kahdeksi valtioksi, nykyiseksi Intiaksi ja [[Pakistan]]iksi, joka aluksi käsitti myös nykyisen [[Bangladesh]]in. Lisäksi erillisiksi valtioiksi muodostettiin aiemmin Intian keisari­kuntaan kuuluneet [[Ceylon]] (nyk. [[Sri- Lanka]]) ja [[Burma]] (nyk. [[Myanmar]]).
 
== Lähteet ==