Ero sivun ”Johannes Koroma” versioiden välillä

2 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
Koroma on yhteiskunnallinen vaikuttaja, jolla on laaja ja monipuolinen kokemus yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja sen vaikuttamisesta kansalaisten mielipiteisiin ja hyvinvointiin sekä yritystoimintaan ja taloudelliseen kasvuun. Johannes Koroma on pitkänlinjan journalisti. 1960–1980-luvuilla Koroma toimi Helsingin Sanomien taloustoimituksen osastopäällikkönä seitsemän vuotta, jona aikana aloitettiin voimakas talousjournalismin kehittäminen. Koroma oli Uuden Suomen vastaava päätoimittaja kolmetoista vuotta, jonka aikana hän uudisti lehden konseptin. Samassa yhteydessä perustettiin myös lehden lisäpainos, Iltalehti.
Koroma toimi 1992 perustetun Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliiton ensimmäisenä toimitusjohtajana. Hän valmisteli uuden liiton yhdistämistyön, jolloin Teollisuuden Keskusliitto ja Suomen Työnantajain Keskusliitto liitettiin yhteen uudeksi organisaatioksi (Teollisuus ja Työnantajat). Koroma on ollut keskeisesti mukana nostamassa Suomea 1990-luvun lamasta ja TT:n edustajana EU:n jäsenyysneuvotteluissa. Hän jäi eläkkeelle 60-vuotiaana ja toimii erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä, kolumnistina ja puhujana. Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Johannes Koromalle pääkonsulin arvonimen vuonna 2009. <ref name="speakersforum"/>
 
Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Johannes Koromalle pääkonsulin arvonimen vuonna 2009.
 
Sotilasarvoltaan Koroma on kapteeni.<ref>[http://www.mil.fi/ajankohtaista/tiedotteet/arkisto/2002/20021206_0001_2.dsp Ylennykset 2002] (mil.fi)</ref>
2

muokkausta