Ero sivun ”Laulu” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
p Käyttäjän 91.156.10.12 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Uusijani tekemään versioon. |
||
Rivi 16:
Laulu on todennäköisesti ollut olemassa niin kauan kuin musiikkikin, esihistoriallisista ajoista lähtien. Se tunnetaan kaikissa [[kulttuuri|kulttuureissa]], ja sen synty on ilmeisesti yhtä väistämätön tapahtuma kuin puhekielenkin kehitys. [[Länsimainen musiikki|Länsimaisessa musiikissa]] laulu oli merkittävin osa musiikkiesityksiä [[keskiaika|keskiajalta]] [[renessanssi]]in, jonka jälkeen [[soitin]]ten kehitys johti instrumentaalisuuden nousuun vähintään yhtä merkitykselliseksi sävelten tuottamisen tavaksi.
Keskiajalla laulumusiikki oli aluksi monofonista (yksiäänistä) ja usein kiinteässä yhteydessä uskonnollisiin toimituksiin kirkon ollessa vallitsevassa asemassa kulttuurissa. Jo 400–600-luvulla vakiintui [[Gregoriaaninen laulu]], jonka sävelmistö säilyi useiden vuosisatojen ajan lähes muuttumattomana. Koska kirkkomusiikin säveltäjillä ei ollut juuri mahdollisuuksia käyttää luovuuttaan sävelissä, lisäsivät he niihin uudenlaisia sanoja ja tekstiosia, kuten ''trooppeja'' ja ''sekvenssejä''. 1200-luvulla alkoi kehittyä myös polyfoninen laulu, jossa gregoriaanisten sävelten pohjalta luodussa [[melodia]]ssa yksi tai useampi ääni liikkui [[kontrapunkti]]sesti melodian yläpuolella. Maallisessa musiikissa yksinkertaisia, usein kertosäkeellisiä lauluja esittivät [[Ranska]]ssa trubaduurit ja truveerit sekä [[Saksa]]ssa minnelaulajat ja myöhemmin mestarilaulajat.
Renessanssin aikana laulumusiikin ääniala laajentui huomattavasti, ja samalla melodiat vuoroin yksinkertaistuivat ja monimutkaistuivat tyylien muuttuessa. Tunnetuimpia ajan laulumusiikin säveltäjiä olivat [[Giovanni Pierluigi da Palestrina]] ja [[Josquin des Prez]]. 1550–1610-luvuilla [[Venetsia]]ssa syntyi polykoraalinen musiikkityyli, joka oli aikansa kehittyneintä musiikkia ja levisi vähitellen muuallekin Eurooppaan merkiten samalla barokkiin siirtymistä musiikissa. 1600-luvulla puhdas tai laulun säestämä soitinmusiikki alkoi olla vallitseva tyyli maallisessa musiikissa lukuun ottamatta [[ooppera|oopperoita]], jotka olivat kehittyneet renessanssin aikana suosituiksi viihdetapahtumiksi ja joita muun muassa [[Georg Friedrich Händel|Händel]] ja [[Alessandro Scarlatti]] kehittivät edelleen. Kirkkomusiikissa vokaaliteokset, kuten oratoriot, messut, motetit ja kantaatit jatkoivat suosiotaan erityisesti [[Johann Sebastian Bach|Bachin]] ja Händelin myötä.
| |||