Ero sivun ”10. divisioona (talvisota)” versioiden välillä

10. divisioona numeroitiin uudelleen tammikuun 1940 alussa '''7. divisioonaksi''' neuvostojoukkojen tiedustelun hämäämiseksi. Samalla muutettiin myös divisioonan kaikkien alayksiköiden numerointi. Tämä artikkeli käsittelee myös uudelleen numeroinnin jälkeiset tapahtumat divisioonan osalta. <ref name="Talvisodan historia2/118-119">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 118-119</ref>

10. divisioona pyrittiin varustamaan [[Divisioonan määrävahvuus (talvisota)|määrävahvuuksien]] mukaiseksi, mutta [[Suomen Puolustusvoimat|puolustusvoimien]] kalustopulasta johtuen niihin ei kaluston osalta päästy. <ref>Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s. 34</ref>

* everstiEversti [[Viljo Antero Kauppila]] 21. joulukuuta 1939 asti <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 325</ref>

* everstiEversti [[Einar Vihma]] ensin väliaikaisena komentajana 21. joulukuuta 1939 - 9. tammikuuta 1940, sitten varsinaisena komentajana sodan loppuun. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 326</ref>

10. divisioona keskitettiin tulevalle toiminta-alueelleen itäItä-Kannakselle ([[Pyhäjärvi]]-[[Sakkola]]-[[Taipale]]) jo [[12. lokakuuta]] 1939 alkaen. Keskityskuljetukset alkoivat useasta paikasta (mm. [[Jyväskylä]], [[Keuruu]], [[Niinisalo]] ja [[Tampere]]) ja niihin käytettiin yhteensä 37:ä junaa. Suurin osa divisioonan joukoista ja kalustosta purettiin junista [[Sakkola]]n asemalla, mutta käytössä olivat myös [[Pyhäsalmen rautatieasema|Pyhäjärven]] ja Myllypellon asemat. Purkausasemilta joukot jatkoivat matkaansa kohti keskittämisalueitaan lähinnä marssien. Keskittäminen oli pääosin suoritettu [[19. lokakuuta]] mennessä, joskin viimeiset yksiköt saapuivat alueelle [[22. lokakuuta]]. <ref name="hist117" /> <ref>Kimmo Sorko: "Keskisuomalaisten Taipale 1939-1940" s. 18</ref>

10. divisioona liitettiin [[Suomen III armeijakunta (talvisota)|III armeijakuntaan]], jonka komentajana toimi kenraalimajuri [[Axel Erik Heinrichs|E.Heinrichs]] .<ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 ss. 117-118</ref> <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s. 113</ref>

[[Puna-armeija]]n [[Karjalan kannas|Karjalankannaksella]] toimineiden joukkojen tavoitteena oli [[Talvisota|talvisodan]] aikana lyödä [[Suomen puolustusvoimat]] taistelualueellaan. Hyökkäyksen painopisteeksi oli määrätty [[Viipuri]]n ja [[Leningrad]]in välisen rautatien suunta. <ref name="jarventaus50">Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s.50</ref>

Talvisodan alkaessa Karjalankannaksella hyökkäsi Suomen alueelle [[Neuvostoliiton 7. armeija]], jota komensi 2. luokan armeijakomentaja V. Jakovlev. 7. armeijaan kuului sodan alkaessa yhteensä yhdeksän [[Neuvostoliiton divisioonien määrävahvuus talvisodassa|divisioonaa]] ja panssariarmeijakunta. Alueelle oli siis ilmeisesti keskitetty lähes 200 000 miestä, n. 1500 panssaroitua ajoneuvoa sekä n. 900 tykkiä ja kranaatinheitintä. <ref name="jarventaus50" />

Joulukuun 1939 aikana [[Neuvostoliiton pääsotaneuvosto]] totesi Puna-armeijan kärsineen merkittäviä tappiota ja epäonnistuneen Suomen valtaamisessa lyhyessä ajassa (kuten ennakkoon oli arveltu). Pääsotaneuvosto arvioi tehdyiltä suunnitelmilta puuttuneen todellisuuspohjan ja totesi suomalaisten puolustuskykyä aliarvioidun merkittävästi. Tästä syystä pääsotaneuvosto päätti perustaa Suomea vastaan uuden, Luoteisen rintaman, jolle annettiin käytettäväksi merkittävä määrä [[Neuvostoliiton divisioonat talvisodassa|uusia joukkoja]]. Helmikuussa 1940 Kannaksella hyökkäsi lisäkeskitysten jälkeen n. 600 000 miestä, 1200-1400 panssaroitua ajoneuvoa, joita tuki lähes 4 000 tykkiä ja kranaatinheitintä. Kaikkiaan alueella laskettiin toimivan noin 25 divisioonaa. <ref>Jorma Järventaus jne.: "Suomi sodassa" s.50-51</ref>

10. divisioonan tehtävänä oli pitää kaikkiaan 30 kilometriä leveä kaista itä-Kannaksella. Divisioonan kaista alkoi [[Laatokka|Laatokasta]] ja sisälsi [[Taipaleenjoki|Taipaleenjoen]] alueen (jota pidettiin puolutuksen ehdottomana painopisteenä) ja jatkui [[Suvanto|Suvannon]] koillisrantaa pitkin [[Sakkola]]n aseman tasalle. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 27</ref>

'''Taipaleenjoen lohkon''' puolustuksesta vastasi eversti [[Urho Sihvonen|Urho Sihvosen]] komentama Jalkaväkirykmentti 28 (JR 28), jonka rintamalinjan etupuolella noin 5 kilometriä sijaitsevaksi puolustusasemaksi oli määrätty ns. Umpilammen linja (jonka rykmentti miehitti muutama tunti ennen talvisodan syttymistä). '''Sakkolan lohkoa''' puolusti everstiluutnantti [[Teuvo Wartiovaara]]n komentama Jalkaväkirykmentti 29 (JR 29). Divisioonan reservinä oli Jalkaväkirykmentti 30 (JR 30) komentajanaan everstiluutnantti [[Armas Kemppi]]. Reservinä olleen rykmentin joukot oli sijoitettu noin kahdenkymmenen kilometrin päähän rintamalinjasta [[Enkkua]]n - [[Pyhäjärvi|Pyhäjärven]] alueelle. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 27-28</ref>

1920-luvulla aloitetun Karjalan kannaksen linnoittaminen suuntautui vain alkuvaiheiheissaan 10. divisioonan vastuualueelle. Marraskuussa 1939 divisioonan puolustuslohkolla oli vain 14 betonista rakennettua konekivääri[[korsu]]a, joista kaksi oli Keljan lohkolla, samoin kaksi Sakkolan lohkolla sekä kymmenen Taipaleenjoen lohkolla. Tämän lisäksi divisioonan lohkolla oli kolme betonista rakennettua tykkiasemaa, joiden merkitys tuli erittäin keskeiseksi joulunseudun torjuntataisteluissa neuvostojoukkojen yrittäessä ylittää Suvannon järvialuetta päästäkseen Taipaleessa taistelevien suomalaisjoukkojen selustaan. Näiden lisäksi Taipaleessa oli yksi miehistön majoittamiseen tarkoitettu betoninen majoituskorsu. Kaikki betoniset (ns. kestolinnoituslaitteet) olivat kuitenkin rakennettu jo 1920-luvulla, joten niiden taisteluarvo oli jo sangen kyseenalainen{{Kenen mukaan}}. Lisäksi osa linnoituslaitteista oli sijoitettu taistelujen kannalta aivan vääriin paikkoihin. Mm. Alcazar-niminen, avoin linnoituslaite oli yli puoli kilometriä suunnitellun [[Mannerheim-linja|pääpuolustuslinjan]] etupuolella ja ns. Niittykasemattikin oli sijoitettu vain hieman lähemmäksi pääpuolustuslinjaa täysin avoimelle paikalle. <ref>Kimmo Sorko: "Keskisuomalaisten Taipale 1939-1940" s. 22</ref> <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 1 s. 215 </ref>

Divisioonan vastuualueella olevista tykkikorsuista Patoniemi ja Kelja olivat sijoitettu ns. etulinjaan, mutta niiden suurimpana ongelmana oli se, että neuvostojoukot saattoivat tulittaa niitä omilla tykeillään lähes suoraan. Mainittujen linnakkeiden etuna oli kuitenkin se, että ne pystyivät ampumaan ns. [[Keljan taisteluidentaistelu]]iden aikana (joulun jälkeen) suoraan Suvannon jäällä eteneviä neuvostojoukkoja. Linnakkeiden toimintakyky säilyi suhteellisen hyvin. Näiden lisäksi Taipaleen lohkon taisteluihin vaikutti merkittävällä tavalla Laatokan rannikkolohkoon kuuluvat,kuuluva rannikkotykistöön kuuluvat,rannikkotykistön patterit. Kaarnajoella oleva nelitykkinen patteri oli rakennettu 1930-luvulla, ja sen sijainti noin 4 kilometriä pääpuolustuslinjan pohjoispuolella sisämaassa teki sen sijainnin vastustajalle vaikeaksi määritellä. Niinpä patterin sijainti jäikin koko sodan ajan vastustajalle arvoitukseksi, joten vastatoimet sitä vastaan jäivät hyvinkin vähäisiksi. Järisevänniemellä sijainneen kaksitykkisen rannikkotykistöpatterin sijainti oli taas koko sodan ajan neuvostojoukkojen tiedossa ja patteri saikin kokea lukuisia puna-armeijan tykistön ja ilmavoimien hyökkäyksiä. <ref>Kimmo Sorko: "Keskisuomalaisten Taipale 1939-1940" s. 22</ref>

Divisioonan osalta sotatoimet alkoivat jo [[1. joulukuuta]] 1939 Umpilammen linjalle siirretyn pataljoonan (III/JR 28) voimin. [[Metsäpirtin osasto]]n vetäydyttyä jo 30. marraskuuta iltana mainitulle linjalle siirtyi rintamavastuu 10. divisioonan joukoille. Puna-armeijan joukkojen aloittaessa 1. joulukuuta puoliltapäivin hyökkäyksen linjaa vastaan hyökkäysvaunujen tukemanana alkoivat sotaan tottumattomat suomalaisjoukot vetäytyä kohti [[Taipaleenjoki|Taipaleenjokea]] ja varustettu asema menetettiin. Vetäytyvä pataljoona miehitti aiemmat asemansa pääpuolustuslinjalla, jota sittemmin alettiin kutsua nimellä [[Mannerheim-linja]]. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 83</ref>

Tämän jälkeen taisteluissa seurasi useamman päivän mittainen hiljaisempi vaihe, jonka arveltiin johtuvan mm. hyökkävien puna-armeijan yksiköiden huoltovaikeuksista ja suomalaisten tekemistä [[Sulutus|sulutuksista]] sekä vastapuolen mielenkiinnon suuntautumisesta alueen luoteis-osaan. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 83-84</ref>

Hiljaisempi vaihe päättyi Suomen itsenäisyyspäivänä [[6. joulukuuta]], jolloin taaempaa saapunut puna-armeijan 49. divisioona aloitti voimakkaan tulivalmistelun (alkaen klo 8.15) tukemana hyökkäyksensä yli Taipaleenjoen [[Koukunniemi|Koukunniemessä]] asemissaan ollutta JR 28:aa vastaan puoliltapäivin. Hyökkäys tapahtui Koukunniemen kaakkoisosassa kahdessa eri paikassa ja johti pian koko niemialueen menetykseen vastahyökkäysyrityksistä huolimatta. Vastahyökkäyksiin osallistui myös 10. divisioonan reservinä taempana ollut rykmentti JR 30. Vastahyökkäys epäonnistui pääosin joukkojen kokemattomuuden vuoksi. Lisäksi kahdesta tehdystä vastahyökkäyksestä ensimmäinen alkoi pimeän aikaan 7. joulukuuta klo 5.00 ja johti hyökkäävien joukkojen hajoamiseen toisistaan erillään taisteleviksi osastoiksi. Iltapäivällä aloitettu toinen vastahyökkäys ei myöskään menestynyt mm. puna-armeijan vastatoimien vuoksi ja lopputuloksena oli vetäytyminen pääaseman suojiin käytännössä koko rintaman leveydeltä. Tilanteen ollessa sekavimmillaan alisti III armeijakunta oman reservinsä [[Jalkaväkirykmentti 23 (talvisota)|JR 23]]:n 10. divisioonalle. Osa tämän rykmentin joukoista ehti saada jopa taistelutehtävät pääaseman pitämiseksi suomalaisjoukkojen hallussa. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 84-85</ref>

Neuvostojoukkojen ensimmäisen hyökkäyksen 6.-7. joulukuuta ja sen torjumiseksi suoritettujen vastahyökkäyksien seurauksena alueelle oli siirretty 10. divisioonasta jo kaksi rykmenttiä. Alueen joukkojen komentosuhteiden oltua sangen sekavassa tilanteessa yritettiin joukkoja järjestellä ensimmäisen kerran 8. joulukuuta alkaen. Alueen taistelutoiminta oli vähäisempää puna-armeijan keskittyessä joukkojensa vahvistamiseen [[läpimurto]]hyökkäystä valmistellessaan. Tosin neuvostojoukot aloittivat alkamassa olevan suuren hyökkäyksensä tulivalmistelun jo 8. joulukuuta ja parantelivat hyökkäykseen lähtöasemiaan paikallisilla hyökkäyksillä. Suomalaisjoukot päätyivät käytännössä 17. joulukuuta mennessä järjestelyyn, jossa Taipaleenjoen lohko jaettiin kahteen alalohkoon (Kirvesmäen ja Taipaleensuun alalohko), joista edellisen puolustuksesta vastasi JR 30 ja jälkimmäisen puolustamisesta divisioonalle alistettu JR 23 (joka oli vaihtanut edellisen yön aikana etulinjasta JR 28:n, joka siirtyi reserviksi hieman taaemmaksi). <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 88-92</ref>

komentamaan JR 23:een Taipaleensuun alalohkolla. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 93-94</ref> <ref>E.Siilasvuo jne.: "Talvisodan kronikka" s.46</ref>

Kolmannen hyökkäyspäivän [[17. joulukuuta]] aamuna kello 8.15 puna-armeijan tykistö aloitti tulivalmistelunsa. Alueella saapuneen uuden eversti Knjazkovin johtaman neuvostodivisioonan (150. Jalkaväkidivisioona) joukot alkoivat ryhmittäyä hyökkäykseen Taipaleenjoen lohkon keskiosissa. Suomalaisjoukkojen tykistön kello 10.30 aloittama tykistökeskitys hyökkäävää joukkoa vastaan vaikutti merkittävästi jopa lamauttavasti neuvostojoukkoihin ja varsinainen hyökkäys ei päässyt lopulta edes kunnolla alkamaan. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 94</ref>

Tämän kolmivuorokautisen hyökkäyksen jälkeen, jossa hyökkääjä oli menettänyt mm. 35 hyökkäysvaunua, seurasi 10. Divisioonan lohkolla noin viikon mittainen hiljaisempi vaihe tykistötulen kuitenkin edelleen jatkuessa ja vastapuolen ilmatoiminnan lisääntyessä sääolosuhteiden parannuttua. Suomalaisen tiedustelun saamien tietojen mukaan alueelle keskitettiin jälleen vastustajan taholla lisäjoukkoja (Neuvostoliiton 4. jalkaväkidivisioona), mutta sen sijaintia ei kyetty selvittämään. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 95</ref>

[[25. joulukuuta]] 1939 aamuna neuvostojoukot aloittivat uuden hyökkäyksen suomalaisten puolustusta vastaan puna-armeijan 4. divisioonan ylittäessä pimeän ja lumisateen turvin Suvannnon jään yli neljästä eri kohdasta, joista vain yhden ylityskohdan osalta torjunnassa onnistuttiin. Puna-armeijan hyökkäys kohdistui Kirvesmäen alalohkon selustaan ja tuli puolustajalle yllätyksenä (erityisesti siksi, että hyökkäykseen liittyvä tulivalmistelu alkoi vasta hyökkäävien joukkojen päästyä ensimmäiseen tavoitteeseensa eli vesialueen suomalaisjoukkojen puoleiselle rannalle). Suvannon yli päässeiden joukkojen määrä oli melko pitkään vain arvailuiden varassa 10. divisioonan esikunnassa. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 96</ref> Puna-armeija oli suunnitelmansa mukaisesti hyökkäämässä noin rykmentin suuruisin voimin kullakin hyökkäysalueella niin Volossulan, Kelkan kuin Paasolan ja Patoniemen alueilla yli Vuoksen. Pohjoisimmalla hyökkäysalueella Paasolassa neuvostojoukot törmäsivät pian rantaan päästyään suomalaisten esterakennelmiin ja konekiväärituleen. Päivän aikana puna-armeija joutui vetäytymään alueelta raskaita tappiota kärsineenä. Suomalaiset onnistuivat torjumaan konekivääribunkkerinsa tulen avulla myös puna-armeijan hyökkäyksen Patoniemen alueella, muuta kahden keskellä sijaitsevan hyökkäyssuuntansa alueella neuvostojoukot pääsivät Vuoksen koillisrantaan. <ref>Raunio-Kilin: "Talvisodan taisteluja" s.58</ref>

Hyökkäävien puna-armeijan joukkujen vahvuus aliarvioitiin kaikissa Suvannon ylityskohdissa ja siksi vastatoimet myöhästyivät tai jäivät tehottomiksi. [[26. joulukuuta]] aikana hyökkäyksen vakavuus alkoi hahmottua 10. divisioonan esikunnalle ja alueelle ryhdyttiin keskittämään kyllin suuria joukkoja vastatoimiin. Neuvostojoukkojen yrittäessä vahvistaa sillanpääasemissa olevia joukkojaan oli paikalla jo kylliksi joukkoja estämään mainitun tavoitteen saavuttamisen ja Suvannon jään yli hyökänneet joukot kärsivät merkittäviä tappioita. Suomalaisten torjuntatoimien onnistumista auttoi merkittävästi se, että Taipaleen alueella puna-armeijan joukot pysyivät melko passiivisina. <ref name="Talvisodan historia2/96-99">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 96-99</ref>

Neuvostojoukkojen jäätyä ilman uusia joukkoja ja huoltoa niiden vastarinta saatiin murrettua seuraavan vuorokauden ([[27. joulukuuta]]) kuluessa. Taistelut olivat hyökkääjän kannalta erityisen raskaat, koska pelkästään [[Kelja]]n alueella puna-armeijan laskettiin kärsineen jopa 2 000:n kaatuneen tappiot. Suomalaiset saivat tämän lisäksi runsaan [[Talvisodassa saatu sotasaalis|sotasaaliin]], joka käsitti mm. 140 konekivääriä ja 12 pst-tykkiä. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 99</ref>

Tämän jälkeen taistelutoiminta 10. divisioonan alueella hiljeni. Saavutetut torjuntavoitot lisäsivät joukkojen luottamusta omiin kykyihinsä. Etulinjan joukkoja vaihdettiin tämän jälkeen säännöllisesti. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 101 ja 118</ref>

Tammikuun alussa 10. divisioona ja kaikki sen alayksiköt numeroitiin uudelleen vihollistiedustelun hämäämiseksi. Divisioonan uudeksi numeroksi tuli 7. divisioona. <ref name="Talvisodan historia2/118-119"/>

Hiljaisempi jakso taisteluissa koko tammikuun 1940 ajan ei kuitenkaan tarkoittanut sotatoimien loppumista. Neuvostojoukkojen suorittamat pienemmät hyökkäykset etenkin Terenttilää (7 kertaa) ja Kirvesmäkeä (5 kertaa) kohtaan jatkuivat 1-3 komppanian voimin. Myös Suvannon yli vastustaja lähetti tiedustelupartioita. Kaikki hyökkäykset kuitenkin torjuttiin. <ref name="hist121">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 121</ref>

Pienempien hyökkäysten ohella neuvostojoukkojen yötä päivää jatkunut tykistötuli murensi hiljalleen suomalaisten asemia ja ennen kaikkea riisti puolustajilta mahdollisuuden lepoon sekä aiheutti luonnollisesti myös tappioita, jotka olivat ajoittain merkittäviäkin (esim. täysosumia majoituskorsuihin). <ref name="hist121" />

Helmikuun alku sujui Taipaleenjoen puolustuslohkolla melko hiljaisesti, mutta [[8. helmikuuta]] puna-armeija aloitti uuden, huolellisesti valmistellun, suurhyökkäyksen. Neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen noin tunnin mittaisen tulivalmistelun jälkeen kello 11.15. Kahden pataljoonan suorittama hyökkäys kohdistui maastollisesti erinomaiseen kohtaan Kirvesmäen ja Terenttilän alalohkojen saumaan. Suomalaiset menettivät nopeasti Terenttilän alalohkon kaksi läntisintä tukikohtaa, joita ei useammastakaan vastahyökkäyksestä huolimatta saatu vallattua takaisin. Vastahyökkäysten aiheutettua merkittäviä tappioita päätettiin enemmistä yrityksistä luopua ja suomalaisjoukot tyytyivät vain murtoalueen (n. 100 metriä syvä ja n. 500 metriä leveä) rajoittamiseen. <ref name="Talvisodan historia2/268-270">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 268-270</ref>

Heti suurhyökkäyksen alettua todettiin neuvostojoukkojen taisteluissa käyttämän taktiikan kehittyneen huomattavasti joulukuisen hyökkäyksen aikaisesta taktiikasta. Puna-armeijan panssarivaunut eivät enää syöksyneet yksin (välittämättä omien jalkaväkijoukkojen jäämisestä jälkeen) suomalaisasemiin vaan pyrkivät selvästi saamaan myös jalkaväen joukot mukaansa. Panssarivaunut jäivät myös aiempaa selvästi kauemmaksi suomalaisasemista, joten suomalaisten vähälukuiset panssarintorjuntatykit eivät kyenneet niitä tuhoamaan ja tilapäisvälinein ([[polttopullo]], [[kasapanos]]) toimineiden lähitorjuntamiesten toimintaa taas rajoitti neuvostojalkaväki. Puna-armeijan joukkojen todettiin myös pyrkivän hävittämään järjestelmällisesti suomalaisten, jo aiemmassa tulessa vaurioituneita, estelinjoja. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss.133-134</ref>

[[9. helmikuuta]] oli rintamalohkolla hiljaisempi päivä, eikä seuraavanakaan päivänä tapahtunut kuin kaksi pienempää hyökkäystä etulinjaa vastaan. Päivän aikana puna-armeijan ilmavoimat suorittivat kuitenkin runsaasti pommituksia. <ref name="hist270">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 270</ref>

[[11. helmikuuta]] neuvostojoukot aloittivat jo aamusta voimakkaan tulivalmistelun ja hyökkäsivät puolilta päivin jälleen Kirvesmäkeä ja Terenttilää vastaan. Hyökkäykseen liittyi myös [[Laatokka|Laatokan]] kautta tehty noin pataljoonan suuruisen joukon yritys edetä puolustajien selustaan (joka kuitenkin epäonnistui mm. rannikkotykistön tulen tuella). Päivän aikana puna-armeijan joukot onnistuivat saada haltuunsa yhden suomalaisten tukikohdan, joka kuitenkin saatiin vallattua vastahyökkäyksellä takaisin. Seuraavan yön aikana etulinjan joukkoja vaihdettiin mm. väsymyksen ja sotatoimien aiheuttamien tappioiden vuoksi. <ref name="hist270" />

Taistelut Taipaleenjoen lohkon tukikohdista jatkuivat seuraavien päivien aikana kiivaina ja 13.-14. helmikuuta välisenä yönä yritti vastustaja jälleen ylittää Suvannon tavoitteena päästä puolustajien selustaan. Hyökkäykset kyettiin kuitenkin torjumaan koko rintamanosalla. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 271</ref>

Suomalaiset keskittivät alueelle lisäjoukkoja, jotta pitkään taistelleille yksiköille olisi saatu lepoaikaa. Talvisodalle tyypilliseen tapaan alistettuja ja eri paikkoihin siirreltyjä yksiköitä esiintyi myös Taipaleen lohkolla. Esimerkiksi [[18. helmikuuta]] Taipaleen lohkolla oli joukkoja alkuperäisesti alueella olleesta 7. divisioonasta, 21. divisioonan jokaisesta rykmentistä ja mm. alun perin 8. divisioonaan kuuluneesta JR 23:sta. Mainittu päivä oli suomalaisjoukoille erittäin raskas. Kello 14 alkaneella hyökkäyksellä neuvostojoukot saivat haltuunsa kaikki Kirvesmäen etulinjan tukikohdat ja Terenttilänkin alueella kolme läntisintä tukikohtaa. Puna-armeijan joukot eivät kuitenkaan onnistuneet käyttämään tilaisuutta hyväkseen ja suomalaisille jäi kylliksi aikaa miehittää hieman taempana oleva tukilinja, josta käsin suoritetuilla vastahyökkäyksillä etulinja palautettiin jälleen suomalaisten hallintaan seuraavan yön aikana. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 270 ja 273</ref>

[[19. helmikuuta]] oli neuvostojoukkojen hyökkäysten osalta kiivaampi kuin koskaan aiemmin. Tavoitteena oli selkeästi lyödä suomalaisten puolustus koko Taipaleen lohkolla. Kirvesmäen ja Terenttilän alueilla tapahtuvan hyökkäyksen lisäksi puna-armeijan joukot lähettivät joukkojaan hyökkäämään suomalaisten molempia sivustoja vastaan. Suvannon yli pyrittiin hyökkäämään kokonaisen jalkaväkirykmentin voimin ja Laatokan kautta suomalaisten selustaan pyrki noin pataljoonan vahvuinen hiihto-osasto. Hyökkäykset tulivat kuitenkin torjutuksi (Laatokan alueella myös rannikkotyksitön tuella). <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 273</ref>

Puna-armeijan totisin yritys murtaa Taipaleen lohkon puolustus jatkui seuraavana päivänä [[20. helmikuuta]], jolloin neuvostojoukkojen onnistui saada aikaan vakava sisäänmurto tien suunnassa Terenttilässä. Puna-armeijan joukot pääsivät hyökkäämään läpi lohkon tukilinjankin aina puolentoista kilometrin syvyyteen. Illan aikana suomalaisten onnistui palauttaa vastahyökkäyksin koko tukilinja ja osa etulinjastakin hallintaansa. <ref name="historia274">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 274</ref>

Varsinaisen päähyökkäyksen epäonnistuttua ja suomalaisten onnistuttua torjunnassaan puna-armeijan joukot tyytyivät jatkossa tavoittelemaan puolustusaseman läpäisyä paikallisin, pienemmin joukoin toteutetuin hyökkäyksin. Tilanne pysyi käytännössä muuttumattomana koko helmikuun lopun ajan. Puolustaja joutui vaihtamaan joukkojaan paineen alla melko tiheästi. Ainoastaan kahtena päivänä (24.-25. helmikuuta) neuvostojoukot tyytyivät horjuttamaan suomalaisten puolustusta pelkästään tykistön voimin, muina päivinä toistuivat pienemmin joukoin tehdyt hyökkäykset. <ref name="historia274" />

Alueelle keskitetystä 21. divisioonasta päätettiin täydentää taistelukykyisempänä pidettyä 7. divisioonaa ja edellisestä siirrettiinkin noin 1 400 miestä jälkimmäiseen. Tämä luonnollisesti laski 21. divisioonan taisteluarvoa varsinkin kun mainittu divisioona oli kärsinyt muutenkin tappioita taisteluissa. <ref name="historia274" />

Puna-armeijan suurhyökkäyksen epäonnistuttua taistelutoiminta Taipaleen lohkolla ei suinkaan päättynyt vaikka hyökkäykset selvästi vähenivätkin. Taistelut olivat kuitenkin käytännössä päivittäisiä. Taisteluiden vähenemisen vuoksi alueelta ryhdyttiin siirtämään pois suomalaisjoukkoja. Neuvostojoukkojen toiminta maaliskuussa Taipaleen lohkolla oli pääasiassa voimakasta tykistötoimintaa (johon ajoittain liittyi myös ilmapommituksia). Hämäystarkoituksessa tykistötuli oli ajoittain hyvinkin voimakasta, jolla oletettavasti pyrittiin luomaan suomalaisille kuva alkamassa olevasta hyökkäyksestä, jotta suomalaisjoukkoja ei voitaisi siirtää pois alueelta. Tykistötuli jatkui ympäri vuorokauden ja aiheutti puolustajalle tappioita. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss.296-297</ref>

Puolustajan joukot joutuivat vaihtamaan etulinjan yksiköitä jopa päivittäin johtuen etulinjan majoituskorsujen tuhoutumisesta ja siitä johtuvasta joukkojen väsymisestä. Suomalaisten tykistö osallistui merkittävällä tavalla (ammuspulastaan huolimatta) hyökkäysten torjumiseen pystyen ajoittain jopa hajottamaan hyökkäysyrityksiä niiden lähtöasemiin. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 297</ref>

Paikalliset hyökkäykset ja voimakas tykistötuli jatkuivat Taipaleen lohkolla aina sodan loppuun asti. [[6. maaliskuuta]] torjuttiin hyökkäys Kirvesmäkeä vastaan ja Terenttilän alueella jatkuivat päivittäiset hyökkäykset, joista voimakkain tapahtui [[7. maaliskuuta]]. [[9. maaliskuuta]] suomalaiset tyhjensivät Terenttilässä etulinjan käyttökelvottomaksi ammutut tukikohdat, joka toimenpide jäi neuvostojoukoilta jäi havaitsematta ja massiivinen tykistötuli jatkui tyhjiin asemiin. Erityisesti sodan päättymispäivänä tykistötuli oli erittäin voimakasta. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 298</ref>

Talvisodan alussa 10. divisioonaa vastassa oli [[Neuvostoliiton 142. divisioona (talvisota)|Neuvostoliiton 142. divisioona]], joka kuitenkin jatkoi etenemistään [[Suvanto|Suvannon]] lounaispuolitse kohti [[Kiviniemi (Sakkola)|Kiviniemen]] aluetta, joka kuului [[8. divisioona (talvisota)|8. divisioonan]] vastuualueeseen. <ref name="hist84">Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 84</ref>

Tämän jälkeen 10. divisioonaa vastaan hyökkäsi 6.-7. joulukuuta 1939 taaempaa rintamavastuuseen tullut [[Neuvostoliiton 49. divisioona (talvisota)|Neuvostoliiton 49. divisioona]]. <ref name="hist84" />

Seuraavan hyökkäyksen 10. divisioonaa vastaan 15.-17. joulukuuta juuri ylempänä mainittu divisioona kantoi todennäköisesti hyökkäyksen päävastuun hyökkäyksen kahtena ensimmäisenä päivänä. Todennäköisesti hyökkäyksen toisesta päivästä eteenpäin alueelle keskitetty [[Neuvostoliiton 150. divisioona (talvisota)|Neuvostoliiton 150. divisioona]] kasvatti vastuutaan nopeasti ja vastasi käytännössä viimeisen hyökkäyspäivän sotatoimista pääasiallisesti. Tukena hyökkäyksessä oli Puna-armeijan 39. hyökkäysvaunuprikaati. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 93</ref>

[[25. joulukuuta]] 1939 alkaneen hyökkäyksen aikana alueelle uutena yksikkönä saapunut [[Neuvostoliiton 4. divisioona (talvisota)|Neuvostoliiton 4. divisioona]] pyrki Suvannon yli hyökkäämällä päästä suomalaisten puolustuksen selustaan. Suvannon ylimeno onnistuikin joulupäivän aamuna pimeyden ja lumisateen turvin. Suomalaisten vastatoimet alkoivat kuitenkin vaikuttaa nopeasti ja lisäjoukkojen tulon sekä huollon estäminen johtivat parissa vuorokaudessa siihen, että hyökkäys epäonnistui. Aiemmin mainitut divisioonat pysyivät melko passiivisina Taipaleenjoen alueella. <ref name="Talvisodan historia2/96-99"/>

[[7. tammikuuta]] 1940 puna-armeijan joukkojen johtosuhteet muuttuivat siten, että vastuun sotatoimista Suomea vastaan tarkoitusta varten perustettu Luoteinen rintama. Kannaksen alueen joukot jaettiin kahteen armeijaan, joista toinen (13. armeija) otti johtoonsa Taipaleen alueella taistelevat neuvostojoukot. Puna-armeijan yksiköitä ryhdyttiin täydentämään ja uuden hyökkäyksen valmistelut aloitettiin samalla intensiteetillä kuin länsi-Kannaksellakin. Lisäksi alueelle siirrettiin [[Neuvostoliiton 62. divisioona (talvisota)|Neuvostoliiton 62. divisioona]]. <ref name="Talvisodan historia2/268-270"/>

[[8. helmikuuta]] 1940 neuvostojoukkojen aloittaman suurhyökkäyksen aikana suurimman vastuun taisteluista kantoivat aiemmin mainitut 49. ja 150. divisioona, joista ensimmäinen hyökkäsi pääasiassa Terenttilässä ja jälkimmäinen Kirvesmäessä. Alueella ollut puna-armeijan 4. divisioona ei juuri osallistunut taisteluihin ja se siirrettiinkin myöhemmin Vuosalmelle. Neuvostoliiton 62. divisioona osallistui lyhyen ajan hyökkäykseen yrittäen mm. kiertää puolustuksen selustaan Suvannon yli, mutta hyökkäykset tulivat torjutuiksi. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 ss. 269-270</ref>

Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan taistelut taukosivat 12. maaliskuuta tehdyn [[Moskovan rauhansopimus (1940)|Moskovan rauhan]] perusteella seuraavana päivänä 13. maaliskuuta klo 11. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 s.30</ref>

10.(7.) divisioona vetäytyi muun III armeijakunnan mukana uudelle valtakunnanrajalle tehdyn rauhansopimuksen mukaisesti [[15. maaliskuuta]] klo 10 ja 25. maaliskuuta klo 20 välisenä aikana. Rauhansopimuksessa vetäytymismatkaksi oli määritelty vähintään 7 kilometriä vuorokaudessa. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 2 s. 316</ref>

Joukkojen kotiuttamista ei aloitettu vielä tämänkään jälkeen vaan asteittain siten, että ensin lomautettiin mm. maatalousväestöä lähestyvien kevättöiden vuoksi. Aluksi ei myöskään puhuttu kotiuttamisesta vaan lomauttamisesta, jotta miehien nopea uudelleen kutsuminen palvelukseen olisi ollut mahdollista. Lomauttamiset alkoivat vanhimmista ikäluokista 15. huhtikuuta ja päättyivät pääosin kesäkuun puoleenväliin mennessä. <ref>Sotatieteen laitos: "Talvisodan historia" osa 4 ss.392-393</ref>

10.(7.) divisioonan miehistötappiot olivat talvisodassa noin 1&nbsp;040 kaatunutta, noin 200 kadonnutta ja noin 2&nbsp;750 haavoittunutta. Kokonaistappiot olivat siis noin 3&nbsp;990 miestä. <ref>Sotatieteen laitos:"Talvisodan Historia" osa 4 s. 407</ref>

*{{Kirjaviite | Tekijä = Sotatieteen laitos | Nimeke = Talvisodan historia | Vuosi = 1991 | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = Werner Söderström Osakeyhtiö | Tunniste = ISBN 951-0-17565-X }}

*{{Kirjaviite | Tekijä = JormaAri JärventausRaunio jne.- Juri Kilin | Nimeke = SuomiTalvisodan sodassataisteluja | Vuosi = 19832007 | Julkaisupaikka = Keuruu | Julkaisija = Suomen sotakirjuri Oy ja AffectoGenimap Finland Oy | Tunniste = ISBN 978-951-593-068-2 }}