Ero sivun ”Saksan vallankumous (1918)” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ak: Ohjaus sivulle Spartakistiliitto |
jotakin alkua aiheesta Saksan Spartakistikapina |
||
Rivi 1:
'''Saksan Spartakistikapina''' oli ensimmäisen maailman sodan jälkeisenä aikana Saksassa puhjennut vallankumouksellinen kapina, jonka johdosta maa joutui sisällissotaan.
#OHJAUS [[Spartakistiliitto]]▼
[[Kuva:Karl Liebknecht.jpg|thumb|right|Karl Liebknecht]]
== Tapahtumat Wilhelm II vallasta luopumiseen saakka==
Sosialisti ja spartakistien johtaja [[Karl Liebknecht]] vapautettiin vankilasta 23.10.1918 ja hän nousi keisari [[Wilhelm II]]:sta vastaan nousseiden katkeroituneiden kansanjoukkojen johtajaksi. Kapina alkoi matruuseista
Keisari Wilhelm II oli ensimmäisen maailman sodan jälkeen menettänyt suurimman osan vallastaan, jääden voimattomaksi perustuslailliseksi hallitsijaksi, mutta katkeroituneet kansanjoukot vaativat häntä luopumaan vallasta. Keisari Wilhelm II lähdettyä poliittisesta keskuksesta [[Berliini]]stä 29.10.1918 ja matkustettua suureen päämajaan Spahan, kansanjoukot pitivät tekoa vastuuttomana. Keisaria vaadittiin luopumaan vallastaan lehdissä, kaduilla ja valtiopäivillä. Valtakunnankansleri prinssi [[Maximilian von Baden]], vaati keisaria luopumaan vallastaan. Hallituksen istunnon jälkeen Preussin sisäasianministeri Drews matkusti Spahan taivuttamaan keisaria, joka ei suostunut luopumaan vallastaan ja sai tukea kenraaleiltaan. Wilhelm II totesi, että hänen on ”Minun kaikki poikani ovat luvanneet, etteivät ikinä ryhdy hallitukseen... [[Preussi]]n kuninkaana ja [[Fredrik II Suuri|Fredrik suuren]] seuraajana minun velvollisuuteni on pysyä paikallani.” Melko pian tämän jälkeen Turkki ja Itävalta tekivät erillisrauhan ja saksan eteläraja jäi avoimeksi. Sitten puhkesi vallankumous.<ref>Christensen, s. 118-119</ref><ref>Ludwig, s. 492-494</ref>
[[kuva:Bundesarchiv Bild 183-R04103, Prinz Max von Baden.jpg|thumb|left|200px|Maximilian von Baden]]
[[kuva:Bundesarchiv Bild 183-1986-0425-500, Wilhelm Groener.jpg|thumb|left|150px|Groener vuonna 1916.]]
Kenraali [[Wilhelm Groener]] matkustaa 5.11.1918 Berliiniin vahvistaakseen keisaria, palatessaan Spahan hän on vähällä joutua vallankumouksellisten käsiin.<ref>Hindenburg, s. 335</ref> Schillingin selällä tapahtuneen laivaston kapinan jälkeen, merivoimien johto oli hajauttanut laivaston sotilaat sotasatamiin, kukistaakseen kapinalliset miehistöt, mutta laivaston sotilaiden myötä vallankumouksen kipinä levisi paikasta toiseen. Matruusit pitivät kokouksia [[Kiel]]issä ja julistivat vallankumousta kasarmeissa, jotka joutuvat vallankumouksellisten käsiin. Kielissä hallitukselle uskolliset matruusit hajottivat kansanjoukot, jolloin viranomaiset luulivat pahimman olevan ohitse, peruen pyydettyjen apujoukkojen tulemisen, mutta seuraavana yönä ja sitä seuranneena päivänä levottomuudet jatkuivat. Kapinat levisivät kasarmista toiseen, hallitukselle uskolliset sotilasosastot kieltäytyivät ampumasta kapinallisia. Valtakunnan suurin sotasatama kaupunki Kiel joutui kapinallisten käsiin ja 5.11.1918 punaiset liput nostetaan satamassa olevien sotalaivojen salkoihin.<ref>Christensen, s. 120-121</ref>
Kapina levisi nopealla vauhdilla Pohjois- ja Länsi-Saksan kaupungeissa. Laivastosatamista lähtivät aseistetut matruusit kuorma-autoilla kaupungista toiseen, miehittäen poliisiasemat, lennätinkonttorit, armeijan rakennukset. Matruusit perustivat työläis- ja sotilasneuvostoja hallitsemaan valtaamiansa alueita. Kahdessa vuorokaudessa vallankumous on edennyt Kölniin.
Kenraali Groener lähtee Spausta Berliiniin ja neuvottelemaan työväenjohtajien kanssa, jotka pyytävät häntä vaikuttamaan keisariin, jotta tämä eroaisi. Paikalla ollut [[Friedrich Ebert]] toivoi että keisari ja kruununprinssi Max luopuisivat valtaistuimestaan ja joku prinsseistä tulisi hallitsijaksi. [[Philipp Scheidemann]], joka saapui neuvotteluhuoneeseen kalpeana ja hermostuneena, ehdotti pikaista toimintaa, peläten ettei seuraavana päivänä välttämättä enää ole mahdollisuutta tehdä mitään. Työväen edustajat eivät päässeet Kenraali Groenerin kanssa yhteisymmärrykseen. Sosialistit antoivat hallitukselle uhkavaatimuksen 7.11.1918, luvaten erota hallituksesta, elleivät keisari ja kruununprinssi luovu valtaistuimestaan perjantaihin puoleen päivään mennessä.<ref>Christensen, s. 121-122</ref><ref>Ludwig, s. 495</ref>
Prinssi Max pyytää lykkäystä, mutta sosialistit eivät suostu, peläten menettävänsä otteensa kansanjoukkoihin. Tämän jälkeen valtakunnan kansleri Prinssi Max kirjoittaa erohakemuksensa, joka lähetetään sähkeenä keisarille Spahan. Keisari kehottaa valtakunnankansleria pysymään virassaan. Prinssi Max pyytää keisaria luopumaan vallastaan useita kertoja, mutta keisari ei suostu. Keisari aikoo armeijaa käyttäen palauttaa järjestyksen maahan. <ref>Christensen, s. 121-122</ref><ref>Ludwig, s. 495</ref>
[[Kuva:Bundesarchiv Bild 119-2703, Paul v. Hindenburg vor seinem Porträt.jpg|thumb|245px|Hindenburg muotokuvansa äärellä vuonna 1925.]]
Keisari Wilhelm II oli ollut hyvin hämmästynyt kuultuaan Kielin kapinasta, eikä voinut käsittää miksi juuri meriväki on pettänyt hänet, vaikka hän on henkilökohtaisesti ottanut useimmilta vuosiluokilta uskollisuudenvalan. Keisari ja hänen kenraalinsa menettivät luottamuksen armeijan kykyyn palauttaa järjestys maahan, kun eräs ehdottomasti luotettava divisioona kieltäytyi 8.11.1918 illalla tottelemasta upseereitaan ja lähti omin päin kotimatkalleen. Saman päivän yönä kenraalit pitivät neuvottelua ja pitivät keisarin eroa ainoana ratkaisuna. Seuraavana päivänä kenraali Groener esitti omansa ja [[Paul von Hindenburg]]in käsityksen tilanteesta ja ilmoitti keisarille, ettei armeija enää ole keisarin takana. Keisari raivostui tästä ja kysyi '' ”Eivätkö joukko-osastot ole vannoneet minulle lippuvalaansa?” ''johon kenraali Groener sanoi:'' ” Tällaisessa tapauksessa se ei merkitse mitään.” '' Hindenburg vahvisti, ettei nyt voida taata armeijan luotettavuutta. Tämä vaikutti keisariin voimakkaasti.<ref>Christensen, s. 122-123</ref><ref>Ludwig, s. 500</ref>
Prinssi Max soitti keisarille perjantaina 9.11.1918 20 minuutin puhelun, jonka aikana hän sanoi:'' "Kruunusta luopuminen on käynyt välttämättömäksi, jos mieli välttää sisällissotaa ja siis toteuttaa rauhankeisarin tehtävä. Jos tämä onnistuu, niin historia siunaa Teidän Majesteettinne nimeä. Ellei siitä tule mitään, niin vaatimus esitetään ja hyväksytään valtiopäivillä. Miehistö ei ole enää luotettavaa, [[Köln]] on työmies- ja sotilasneuvoston
käsissä, Teidän Majesteettinne tyttären [[Braunschweig]]issä olevassa linnassa liehuu punainen lippu, [[München]] on tasavalta ja [[Schwerin]]issä esiintyy sotilasneuvosto. Näen kaksi mahdollisuutta: luopuminen, kruununprinssi sanoutuu irti vaatimuksistaan valtaistuimeen ja pojanpoika nimitetään valtiohoitajaksi tai luopuminen, sijaishallituksen nimittäminen ja kansalliskokous; sitä vaatii valtiopäivien valiokunta, ja minustakin se näyttää parhaimmalta, koska se antaa monarkialle kaikki mahdollisuudet. Mutta mitä tapahtuu, sen täytyy tapahtua nopeasti; ensimmäisen verenvuodatuksen jälkeen se menettäisi vaikutuksensa. Sosialistien avulla voisi tilanteen tällä tavoin vielä pelastaa, muuten tulee tasavalta. Uhrauksen täytyy olla vapaaehtoinen säilyttääkseen Teidän Majesteettinne nimen historiassa." ''<ref>Ludwig, s. 496-497</ref>
Yön aikana neljä valtiopäivien jäsentä lähettää sähkeitä sotilasjohdolle, sanoen ellei tietoa kruunusta luopumisesta ole varhain aamulla saapunut Berliiniin, niin johtajat eivät enää pidätä työväkeä tehtaissa. Aleksanterin rykmentti ja Jûterborgin tykistö menivät työläisten puolelle 9.11.1918, samoin vielä [[Naumburg]]in jääkäritkin, jotka olivat tuotu nimenomaan Berliinin suojaksi.<ref>Ludwig, s. 498</ref>
Berliinissä lauantaina 10.11.1918 riippumattomat sosialistit olivat julistaneet yleislakon. Kello yhdeksän aikoihin poliitikot saivat kuulla armeijan ylimmän johdon päätöksestä ilmoittaa keisarille, ettei armeija ole enää hänen käskettävissään. Kello 10 työläisjoukot alkavat liikkua kohti Berliinin keskustaa. Samaan aikaan lähestyi [[Wedding]]istä, [[Pankow]]ista, Neu-Kölnistä ja [[Spandau]]sta mielenosoittajia, jotka eivät enää aikoneet odottaa keisarin eroamista. Silloin valtakunnankansleri prinssi Max toimii omanharkintansa mukaan julistaen 11:15, saaneensa Spasta tiedon 11 aikaan, jonka kertoo keisari on päättänyt luopua vallastaan. Tämä pelasti tilanteen pääkaupungissa.
Spaussa keisari oli päätynyt luopua Saksan keisarin arvosta vasta kello 1:15, mutta ei kuitenkaan Preussin kuninkaan arvosta. Päätös ilmoitettiin Berliiniin puhelimitse ja vastaus hämmästytti päämajaa, joka nyt sai kuulla ensikerran, että Berliinissä oli ilmoitettu keisarin luopuneen jo 11:15 kaikesta vallastaan. Hindenburg neuvoi keisari luopumaan kruunustaan ja matkustamaan [[Hollanti]]in. Yöllä järjestettiin vaaditut muodollisuudet Hollannin viranomaisten kanssa ja kello 4:30 Wilhelm II lähti junassa maanpakoon ja tähän päättyi Saksan keisarikunta.<ref>Christensen, s. 124</ref><ref>Hindenburg, s. 336</ref><ref>Ludwig, s. 502-503</ref>
[[Tiedosto:Bundesarchiv Bild 146-1991-076-14A, Kaiser Wilhelm II..jpg|thumb|left|200px|Saksan keisari Wilhelm II]]
== Katso myös ==
==Lähteet==
*Christensen, Chr. A. R.: ''Maailman tapahtumat eilen ja tänään : oman aikamme historia. 1, Kaaos'', Otava, Helsinki, 1943.
*Hindenburg, Paul Ludwig Hans Anton von Beneckendorff und.: ''Elämäni'', Wsoy, Porvoo, 1920
*Ludwig, Emil: ''Wilhelm II'', Wsoy, Porvoo, 1928
== Viitteet ==
{{viitteet|sarakkeet}}
| |||