Ero sivun ”The Velvet Underground” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 39:
The Velvet Underground päätyi kuvataiteilija [[Andy Warhol]]in boheemiin seurapiiriin. Vuonna [[1967]] ilmestyi yhtyeen ensimmäinen lp-levy ''The Velvet Underground and Nico'', joka oli tehty yhdessä saksalaissyntyisen laulajattaren [[Nico (muusikko)|Nico]]n kanssa. Levyn tuottajana toimi Andy Warhol, jonka tekemä myös kuuluisa kansikuva on. Levystä ei kuitenkaan tullut myyntimenestystä, mitä ei ole vaikea ymmärtää: synkeäsävyinen The Velvet Underground erosi jyrkästi oman aikansa [[hipit|hippihenkisestä]] populaarimusiikista. Pääosin Lou Reedin säveltämien ja sanoittamien laulujen teemoja olivat esim. [[sadomasokismi]] ("Venus In Furs") ja huumausaineet ("Waiting For The Man", "Heroin"). Musiikillisesti yhtye vuorotteli synkänkauniiden poplaulujen ja repivien särökitaravyörytysten välillä. Vasta paljon myöhemmin ''The Velvet Underground and Nicoa'' alettiin melko yleisesti pitää yhtenä kaikkien aikojen tärkeimmistä rocklevyistä.
 
Yhtyeen seuraava lp oli ''White Light/White Heat'' ([[1968]]), jonka ilmestymisen jälkeen John Cale erosi yhtyeestä siirtyen soolouralle. Seuraavalla lp:llä ''Velvet Underground'' ([[1969]]) yhtye oli siirtynyt seesteisempään ja [[folk rock|folk]]henkisempään musiikkiin.
 
Vuonna [[1970]] ilmestyi yhtyeen ehkä helpoimmin lähestyttävä ja kaupallisin, mutta edelleen korkeatasoinen lp ''Loaded'', jonka kappaleista "Sweet Jane" on jäänyt elämään rock-klassikkona. Tämän jälkeen The Velvet Underground koki jäsenistön vaihdoksia ja hajosi vielä saman vuoden kuluessa. Lou Reed aloitti menestyksekkään soolouransa. Tosin yhtyeen nimellä julkaistiin vielä vuonna 1973 ''Squeeze''-niminen levy, jonka teossa Lou Reed ei ollut osallisena, ja joka tästä syystä yleensä jätetään yhtyeen diskografioiden ulkopuolelle.
 
[[Punk]]liikkeen myötä myös The Velvet Undergroundin levyjen arvostus ja suosio alkoivat vähitellen kasvaa. 1980-luvulta lähtien The Velvet Undergroundilla on ollut suuri vaikutus moniin ns. [[post-punk]]in ja [[vaihtoehtorock]]in esittäjiin.