Ero sivun ”Rae” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Merikanto (keskustelu | muokkaukset)
Merikanto (keskustelu | muokkaukset)
Rivi 26:
Monesti rakeet ovat Suomessa ja muissa Pohjoismaissa ja muualla havumetsäilmaston alueella pieniä. Silti täälläkin on satanut joskus rakeita, jotka ovat rikkoneet autojen tuulilaseja.
 
Vaarallisia raesateita esiintyy trooppisilla jaeniten keskileveysasteilla.
Muun muassa Keski- ja varsinkin Etelä-Euroopassa, Yhdysvalloissa, Argentiinassa ja Kiinassa sekä Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan trooppisilla alueilla<ref>National Geographic Suomi, lokakuu-marraskuu 2010</ref>. Näin ollen esimerkiksi Espanjassa, Italiassa ja Turkissa esiintyy vaarallisen voimakkaita rakeita usein. Näin ollen voimakkaita rakeita esiintyy Euroopassa usein alueilla, missä on vuorten vieressä tasanko. Näillä alueilla rakeet saattavat tuhota satoja.
Vaarallisen voimakkaita rakeita luo voimakas, kostea nousu- ja laskuvirtauksen vuorottelu ukkospilvissä. TätäRakeet vaativat jäätymisrajan alas, alle 3400 metriin. Rakeiden syntyä edistää ilmastonkuivan yleinenilman kuumuusvirtaus sekäukkospilveen. vuorinenTämän maastomukaan rakeiden syntyä edistää keskileveysasteiden mannertasanko. KuumuttaTropiikissa ukkostaa usein, mutta siellä rakeet ovat harvinaisempia. Tropiikissakin voi sataa hyvin suuria rakeita lisäävuorten tasankolähellä.
Näin ollen voimakkaita rakeita esiintyy Euroopassa usein alueilla, missä on vuorten vieressä tasanko. Suuria rakeita syntyy luonnostaan myös trooppisilla alueilla, missä on hyvin kuumaa.
 
== Muita merkityksiä ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Rae