Ero sivun ”Puukkojunkkarit” versioiden välillä

106 merkkiä lisätty ,  11 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
'''Puukkojunkkarit''' tai '''häjyt''' olivat [[Etelä-Pohjanmaa]]lla lähinnä 1800-luvulla toimineita rettelöitsijöitä ja rauhanhäiritsijöitä. Puukkojunkkareiden keskuudessa tappelut olivat yleisiä. Häjyt panivat myös toimeen lukuisia miestappoja; jopa hautajaisissa saattoi joku saada puukosta. Yleensä puukkojunkkarit kuitenkin rellestivät häissä, varastelivat hevosia ja kiertelivät ympäri pitäjiä. Puukkojunkkarit harrastivat usein myös [[uhkapeli|uhkapelejä]], [[Varkaus (oikeustiede)|varastelua]] ja [[yöjuoksu]]ja. Pahinta puukkojunkkarius oli [[Lapuanjoki|Lapuanjoen]] alaosan pitäjissä kuten [[Kauhava]]lla, [[Ylihärmä]]ssä ja [[Alahärmä]]ssä. Ensimmäiset miestapot tapahtuivat jo 1790-luvulla, mutta varsinainen puukkojunkkarien kulta-aika sijoittui 1820-luvulta 1880-luvulle.
 
==Puukkojunkkareiden sosiaalinen tausta==
Puukkojunkkareita tuli kaikista yhteiskuntaluokista. Tuomittuina oli niin talollisia kuin renkejä ja torppareita sekä itsellisiä. Joukon johtajat olivat tavallisesti talollisia. Puukkojunkkarit olivat yleensä pelättyjä sekä kunnioitettuja. Härmäläinen häjy tappeli kunniansa vuoksi. Mitään tai ketään ei saanut pelätä, kunnon mies tappeli. Puukkojunkkareita oli usein vaikea saada tuomituksi. Harva ihminen uskalsi todistaa puukkojunkkaria vastaan. Puukkojunkkarit saivat osakseen myös ihailua ja kunnioitusta, koska he uskalsivat vastustaa yhteiskuntaa ja virkavaltaa.
 
==Häjyilyn syyt==
Häjyjen nousua on pyritty selittämään monin tavoin. 1800-luvulla elintaso Pohjanmaalla nousi, minkä johdosta ennen kaikkea häät muodostuivat suurellisiksi runsaine alkoholitarjoiluineen. Pohjanmaan nuorille miehille ei usein ollut kotiseudullaan mahdollisuutta oman tilan perimiseen ja oman varallisuuden luomiseen, mikä johti turhautumiseen.
 
''Reino Kallion'' teoria eteläpohjalaisen puukkojunkkariuden synnystä perustuu ajatukselle sosiaalisen kontrollin synnyttämästä vastareaktiosta. Hän näkee nuorison väkivaltakäyttäytymisen protestiluontoisena, kapinana valtakoneiston painostusta, erityisesti paikallislakeja ja [[pitäjäkuri]]a vastaan. Lievistä ilkitöistä alkanut vastarinta johti häjyiksi leimaamiseen ja kierteeseen kohti vakavia rikoksia. Tavallisesti maaherralla vahvistetut kurisäädökset, joiden rikkomisesta rangaistiin, säännöstelivät yksityiskohtaisesti nuorten vapaa-aikaa kuten [[yöjuoksu]]a, [[tanssi]]en ja [[häät|häiden]] viettoa, liikkumista, kokoontumista, viinan käyttöä ja yleistä metelöimistä sekä joutilaisuutta. Asiantilaa kärjisti lisäksi tervan- ja kydönpolton synnyttämä työvoimapula, joka kiristi työoloja samaan aikaan, jolloin vauras talollisväestö kilpaili keskenään komeiden puolitoista- tai kaksifooninkisten asuintalojen rakentamisella.
 
''Kallion'' malli lähenee kansainvälisesti tunnetun sosiologin ''Anthony [[Giddens]]in'' yhtenä tärkeimmistä rikollisteorioista pitämää leimautumisteoriaa, joka ei pidä rikollista käyttäytymistä yksilöiden tai ryhmien ominaisuuksina vaan vuorovaikutusprosessina rikollisten ja ei-rikollisten välillä. Teoria lähtee käsityksestä, että mikään teko ei ole itsessään rikollinen, vaan rikollisuuden määrittelyt ovat osa vallankäyttöä.
 
==Järjestyksen ylläpito==
Sekä suomen- että ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla [[pitäjänlaki|pitäjänlakeja]] ja järjestyssääntöjä puolustaneet kohdistivat valtapyrkimyksensä erityisesti nuoreen työtä tekevään väestönosaan kuten talollisten, torppareiden tai itsellisten lapsiin sekä sotilaisiin ja palvelusväkeen, jotka olivat yhteiskunnallisesti alisteisessa asemassa ja joita sakotettiin kihlakunnanoikeudessa sadoittain pitäjäkurin rikkomisesta. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen laajamittainen yhteiskunnallinen [[nuoriso-ongelma Suomessa]].
 
Järjestyssääntöjä ja pitäjänlakeja alettiin säätää ja toteuttaa 1700-luvun jälkipuoliskolla maaherrojen, muiden viranomaisten sekä papiston aloitteesta. Tiukimmillaan yhteiskunnallinen kontrolli oli 1800-luvun puolivälissä, jolloin pitäjäkuri sai paikoin miltei joukkorangaistusten luonteen. Tällöin syntyi aikakauden ehkä kuuluisin pitäjänlaki [[Lapuan laki]] (1843). Vaikka vastaavanlaisia järjestyssääntöjä laadittiin Etelä-Pohjanmaan ulkopuolellakin, ne eivät tiettävästi muualla maassa johtaneet sellaisiin laajamittaisiin käräjätuomioihin kuin Etelä-Pohjanmaan rintapitäjissä.
 
==Häjyilyn hiipuminen==
Väkivallanaalto talttui 1800-luvun loppupuoliskolla osaksi herännäisyyden ja siirtolaisuuden, mutta varsinkin nuorisoseurojen ja raittiusliikkeen ansiosta, kun nuorten omaehtoiselle toiminnanhalulle ja seurustelun tarpeelle luotiin hyväksytty kanava. Kunnallishallintouudistus 1800-luvun lopulla erotti kunnan ja kirkon omiksi yksiköikseen, joten se yhteisö, jonka tarpeisiin pitäjäkurisäännöt oli luotu, joutui erilleen toisistaan. Kansanopetus loi puolestaan uskoa opettamiseen ja kasvattamiseen rangaistusten sijasta. Herrasväen keskuuteen levinnyt fennomania tasoitti eri yhteiskuntaryhmiä erottavaa henkistä juopaa sekä edelleen rautateiden ansiosta tapahtunut liikkuvuuden lisääntyminen, talouselämän uudet vaatimukset sekä yleinen näköpiirin avartuminen veivät pohjaa pikkutarkkojen järjestyssääntöjen määräyksiltä. Kun vielä vuoden 1889 rikoslaki edellytti entistä humaanimpia ja lievempiä rangaistuksia, paikalliset pitäjäkurisäännöt menettivät asteittain merkityksensä.
 
Rekisteröitymätön käyttäjä