Wikipedia

Ero sivun ”Parliament-Funkadelic” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p Luokka ”Yhdysvaltalaiset yhtyeet” poistettu (käyttäen HotCat-työkalua).
tarpeettomia väliviivoja pois
Rivi 1:
[[Kuva:S6000272.JPG|thumb|450px|P-Funk All Stars [[Roskilde]]ssa vuonna 2006]]
'''Parliament-Funkadelic''' on yhteisnimitys tuottaja [[George Clinton]]in johtamille 1970-luvun [[funk]]-yhtyeille Parliament ja Funkadelic. Yhtyeet ovat osa samaa musiikillista projektia, josta Clinton käyttää nimitystä P-Funk, ja niissä soittavat osittain samat muusikot.
 
== P-Funk -imperiumin nousu ja tuho ==
Rivi 7:
1970-luvulle tultaessa ryhmän nimeksi oli muuttunut Funkadelic ja musiikki oli nyt rock-vaikutteista funkia tai "psykedeelistä soulia". Funkadelincin alkuaikojen kokoonpanoon kuuluivat Bill Nelson (basso), [[Eddie Hazel]] (kitara), Tawl Ross (kitara), Tiki Fulwood (rummut) sekä Mickey Atkins (koskettimet). Atkinsin korvasi 1970-luvun alussa [[Bernie Worrell]]. Vuonna 1974 Parliament -nimi otettiin uudelleen käyttöön (ilman s-kirjainta) Funkadelicin rinnalle. Parliamentin nimellä tehdyillä levyillä on mukana puhaltimet ja rock-soundin sijasta pysytellään lähempänä [[rhythm and blues]] -tradition perinteistä soundia – kuitenkaan uudenlaisia kokeiluja kaihtamatta. Parliamentin levyillä käytettiin monia [[James Brown]]in kanssa työskennelleitä puhallinsoittajia kuten Fred Wesleytä (pasuuna) ja Maceo Parkeria (saksofoni), jotka kuuluvat rhythm and bluesin kuuluisimpiin puhallinsoittajiin. Jo aikaisemmin Collinsin veljekset Bootsy (basso) ja Catfish (kitara) olivat loikanneet Brownin riveistä Clintonin talliin.
 
Funkadelicin levyt vuosilta 1970–1977 edustivat [[funk rock]] -tyyliä. Clinton kehitteli tätä [[Jimi Hendrix]]in alulle laittamaa suuntausta, jossa yhdistyivät funk-musiikinfunkmusiikin riffit ja rytmit rock-musiikinrockmusiikin soundeihin. Funkadelicin levyillä ei ole puhallinsoittimia, poikkeuksena vuoden 1973 ''America Eats Its Young'', joka tehtiin aikana, jolloin Parliament-nimi oli poissa käytöstä (myös aivan viimeisellä Funkadelic-levyllä on kahdella raidalla puhaltimet). Nimi "Parliament" ei viittaa politiikkaan – vaikka Clintonin usein ottaa sanoituksissaan kantaa poliittisiin asioihin – vaan se juontuu saman nimisistä savukkeista.
 
Clintonin "funk-imperiumi" muodostaa 1970-luvun funk-musiikinfunkmusiikin ytimen, varsinkin vuosikymmenen puolivälistä eteenpäin, jolloin [[Sly Stone]]n ja [[James Brown]]in musiikillinen tuotteliaisuus oli taantunut. Parliamentin ja Funkadelicin levyille on tyypillistä [[soul (musiikki)|soul]]ista, [[gospel]]ista ja doo-wopista omaksuttu monen laulajan voimin tehty antaumuksellinen vokaalityöskentely. Levyt ovat usein myös täynnä Clintonin omituista huumoria ja niiden yleisilme on erittäin positiivinen. Clintonin funk-imperiumifunkimperiumi oli sekava musiikkinsa lisäksi myös taloudellisessa mielessä. Levytyssopimuksia oli useita, ja rahaa käytettiin Parliamentin massiivisiin konsertteihin. Levyjä tehtiin uskomatonta tahtia, kun lasketaan mukaan kaikki lukuisat sivuprojektit, joissa käytettiin samoja muusikoita. Funkadelicin ja Parliamentin levyt eivät käsitä suinkaan kaikkia P-Funkin 1970-luvun julkaisuja, vaan monet artistit tekivät soololevyjä ja lisäksi käytössä oli myös muutama muu yhtyenimi. Lopulta 1980-luvulle tultaessa koko systeemi romahti taloudelliseen kaaokseen. Tämän jälkeen Clinton otti rennommin ja käytti enemmän aikaa asioihin, kuten [[kalastus|kalastamiseen]], joita hän ei 1970-luvulla ehtinyt tehdä. 1980-luvulla [[Prince]] auttoi velkaantunutta Clintonia rahallisesti.
 
== Funkadelic ==
Rivi 15:
Funkadelicin kolme ensimmäistä levyä vuosilta 1970–1971 sisältävät paljon jammailumateriaalia. Monissa levyarvosteluissa on epäilty muusikoiden käyttäneen paljon huumeita musiikinteon yhteydessä. Vaikka monet arviot näistä levyistä ovat hyvin positiivisia, ja levyiltä löytyy myöhemmin suosituksi jääneitä kappaleita, ovat monet toisaalta valittaneet ensimmäisten levyjen rikkonaisuudesta: varsinaiset kappaleet tuntuvat jäävän piiloon sekopäisen jammailun sekaan. Funkadelicin albumien on joskus sanottu kärsineen samasta ongelmasta myös myöhemmin, mutta asia korostui yhtyeen alkuvuosina. Nämä Westbound Records -yhtiön julkaisemat levyt eivät ilmestyessään saavuttaneet suurta kaupallista menestystä, mutta ne on löydetty myöhemmin uudelleen.
 
Ensimmäisellä yhtyeen mukaan nimetyllä levyllä ei kuulla vielä yhtyeelle myöhemmin tärkeää sähkökitaran särö-soundiasärösoundia, mutta tähän asiaan tulee muutos jo toisen levyn myötä. Toisen levy nimi on ''Free your Mind and your Ass will Follow'', mikä on myös Clintonin jonkinlainen iskulause. Levyn särökitaran säestämät kappaleet muistuttavat hengeltään aika pitkälti sitä, mitä [[Red Hot Chili Peppers]] teki parikymmentä vuotta myöhemmin. Funkadelicin alkuaikojen tunnetuin levy on kuitenkin ''Maggot Brain'' (1971). Tämän levyn aloittava nimikappale on [[Eddie Hazel]]in kymmenen minuuttia pitkä psykedeelissävyinen kitarasoolo. Levyn muissa kappaleissa on jo mukana P-Funkille ominainen suuri kappaleiden soundin vaihtelevuus, mutta musiikin tuotanto ei ole vieläkään Clintonin parhaalla tasolla.
 
=== Vuodet 1972–1976 ===
Rivi 36:
Vuosina 1974 ja 1975 tehdyt Parliament -nimen henkiinherättämisen jälkeen tehdyt kaksi ensimmäistä levyä eivät vielä tehneet läpimurtoa. Vuoden 1974 ''Up for the Down Stroke'' on materiaaliltaan hyvin vaihtelevaa, osin psykedeelistäkin maalailua, kun taas vuoden 1975 ''Chocolate City'' on hyvin suoraviivaista musiikkia, viljellen 1970-luvun "poliisifunkin" kliseitä. Chocolate Cityn jälkeen Clinton onnistui nostamaan tuottajan ja säveltäjän taitojaan Parliamentin tulevia julkaisuja varten. Levyille otettiin nyt myös avaruusaiheisia teemoja.
 
Monien levyjen sanoituksissa ''Starchild''-niminen hahmo taistelee ''Sir Nose d´Voidoffunk'' -nimistä hahmoa vastaan, joka on eräänlainen ilonpilaaja. Ensimmäinen avaruus-funk levyavaruusfunklevy oli vuoden 1975 ''Mothership Connection'', jota pidetään yhtenä funkin suurimmista klassikkolevyistä. Nimiraidan ohella levyn tunnetuin kappale on gospel-henkinengospelhenkinen ''Give up the Funk (Tear the Roof off the Sucker)''. Levyä on joskus luonnehdittu hiphop-albumeidenhiphopalbumeiden esi-isäksi sillä perusteella, että siitä on jätetty pois tuohon aikaan joka R&B-levyllä "pakollinen" hidas kappale.
 
Kolme seuraavaa levyä vuosilta 1975–1978 ovat niin ikään hyvin arvostettuja. Seuraavana ilmestynyt ''Clones of Dr. Funkenstein'' lisäsi soul-vaikutteista vokaalityöskentelyä entisestään. Levyllä Clinton esittää klooniarmeijaa valmistelevaa Dr. Funkensteinia. Levyltä ei noussut yhtään hittisingleä, mutta sen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat ''Dr. Funkenstein'' ja ''Do that Stuff''. Levyn tematiikan pohjalta perustettiin ''Brides of Dr. Funkenstein'' -niminen sivuprojekti, joka levytti omia albumeitaan.
Rivi 43:
 
=== ...ja valtameriin ===
Parliamentin neljästä klassikkolevystä viimeinen, ''Motor-Booty Affair'' (1978), perustuu vedenalaiseen teemaan. Levyn musiikki lähenee soundiltaan paikoin sen aikaista diskoa, joskin Clinton haluaa säilyttää diskomusiikkiin tietyn etäisyyden. Motor-Booty Affair on Clintonin kaoottisimpia levyjä monine vokaali-dubbauksineenvokaalidubbauksineen ja levyn tahallisen irvokkaasti lauletut kertosäkeet ovat vaatineet monelta kuuntelijoilta paljon sulattelua. Levyn kappaleista R&B-listan ykköseksi nousi singlenä julkaistu ''Aqua Boogie (Psychoalphadiscobetabioaquadoloop)''.
 
Parliamentin kaksi viimeistä levyä vuosilta 1979 ja 1980 eivät enää ole saaneet edeltäjiensä nauttimaa arvostusta. Levyjen väitettyä heikkoutta on selitelty sillä, että eri muusikoiden sooloprojektit veivät energiaa Parliament-levyjen tekemiseltä, ja Clinton taas itse käytti enimmät energiansa Funkadelic-nimellä julkaistuihin albumeihin. P-Funk -imperiumin romahtaessa vuonna 1981, myös Parliament-nimi haudattiin. Clinton on tämän jälkeen kiertänyt maailmaa usein nimellä ''George Clinton and P-Funk Allstars''.
Rivi 64:
*Fred Wesley, pasunisti, ehkä kuuluisin pasunisti rhythm and bluesissa
*Maceo Parker, saksofonisti, tunnetuimpia rhythm and blues -saksofonisteja
*kaikkien aikojen tunnetuimpiin jazz-saksofonisteihinjazzsaksofonisteihin kuuluva [[Michael Brecker]] soittaa myös joillakin Parliamentin levyillä
 
== Diskografia ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Parliament-Funkadelic”