Wikipedia

Ero sivun ”Tynkäeduskunta” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
p typo fix; kh; –; nbsp
Rivi 1:
'''Tynkäeduskunta''' oli [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] jäkeenjälkeen toiminut vajaalukuinen [[eduskunta]].
 
Eduskunta kokoontui ensi kerran Helsingissä sodan syttymisen jälkeen [[15. toukokuuta]] [[1918]] päivää ennen vapaussodan voitonparaatia. Tuolloin läsnä oli vain 84 edustajaa, koska edellisen [[Eduskuntavaalit 1917|syksyn vaaleissa]] valituista 92:sta SDP:n edustajasta 41 oli paennut Neuvosto-Venäjälle. Tässä ensimmäisessä istunnossaan ns. tynkäeduskunta teki päätöksen loppujen 50 edustajan vangitsemisesta. Näistä vangituista viisi teloitettiin heti raiskaimpiinraskaimpiin rikoksiin syyllistyneinä ja loput 45 odottivat tuomiotaan kapinaan ja valtiopetokseen osallistumisesta sekä niiden avunannosta ja valmistelusta. Vain [[SAJ]]:n ja SDP:n entinen puheenjohtaja, entinen Tokoin senaatin senaattori [[Matti Paasivuori]] katsottiin edustuskelpoiseksi. Tämä ns. tynkäeduskunta istui toukokuusta 1918 helmikuuhun 1919 ja suurimmillaan se koostui 111:sta edustajasta. Paasivuori tekikin [[24. toukokuuta]] välikysymyksen "erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisen johdosta".
 
Tynkäeduskunta tehtävänä oli sodan jälkeen palauttaa maahan järjestys ja hallitusvalta, vakiinnuttaa sisäpoliittinen tilanne ja asettaa kapinaan osallistuneet oikeuden eteen. Kaksi päivää istuttuaan [[17. toukokuuta]] se antoi lakiesityksen valtiorikos- ja valtiorikosylioikeuksien perustamisesta ja tämä laki hyväksyttiin [[28. toukokuuta]]. Eduskunta luovutti [[18. toukokuuta]] [[valtalaki|valtalain]] perusteella ottamansa korkeimman vallan valtionhoitajaksi valitulle P.E. Svinhufvudille. Valtionhoitajan valitsemisen yhteydessä nousi esille Suomen poliittisen kentän jakautuminen monarkisteihin ja tasavaltalaisiin, joista edeltävät olivat tynkäeduskunnassa enemmistönä. Tasavaltalaiset olisivat halunneet nimittää uutta korkeimman vallan käyttäjää väliaikaiseksi presidentiksi, mutta monarkistien valtionhoitaja nimitys vakiintui.
Rivi 7:
[[27. toukokuuta]] Svinhufvud nimitti uudeksi senaatin puheenjohtajaksi [[Juho Kusti Paasikivi|J. K. Paasikiven]]. Toukokuun lopulla säädettiin "laki väliaikaisten säännöksien antamisesta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassa pitämiseksi" eli määräaikainen ja väliaikainen ns. sosialistilaki, joka rajoitti paino-, yhdistymis- ja kokoontumisvapautta. Tämä laki oli voimassa kesäkuuhun 1919 asti. Senaatti sai myös muita valtuuksia kapinallisten aineksien lopulliseksi kukistamiseksi. Sosialistit oli tarkoitus pitää ainakin toistaiseksi toimintakyvyttöminä.
 
Paasikiven monarkistinen senaatti, jossa oli vain kaksi tasavaltalaista, nimittäin Maalaisliiton [[Kyösti Kallio]] ja [[E. Y. Pehkonen]]. Kesäkuun alussa se antoi esityksen monarkistisesta valtiomuodosta ja 7. kesäkuuta eduskunta hyväksyi sen, mutta tasavaltalaiset onnistuivat 1/3 määrävähemmistön perusteella lykkäämään sen yli vaalien. [[8. elokuuta]] 1918 eduskunta antoi äänin 58-4458–44 senaatille sen pyytämät oikeudet alkaa etsiä maalle uutta kuningasta, kuten voimassa edelleen olevaksi katsottu vuoden [[1772]] hallitusmuoto edellytti hallitsijasuvun sammumistapauksessa. Protestina tälle maalaisliittolaiset edustajat erosivat senaatista [[17. elokuuta]]. Elokuun lopulla päädyttiin valitsemaan [[Vilhelm II (Saksa)|keisari Vilhemin]] lanko Hessenin prinssi [[Friedrich Karl]]. Tasavaltalaiset onnistuivat vielä lykkäämään kuninkaanvaalia kuukaudella. [[9. lokakuuta]] eduskunta hyväksyi Friedrich Karlin Suomen kuninkaaksi. Tosin samana päivänä [[Saksan keisarikunta]] vastasi [[Woodrow Wilson]]in esittämään aselepotarjoukseen.
 
Yksi merkittävimmistä tynkäeduskunnan säätämistä sisäpoliittisista laiesta oli [[15. lokakuuta]] 1918 104-2äänin 104–2 hyväksytty torpparivapautuslaki, joka oli jäänyt vahvistamatta sodan sytyttyä. Sen mukaan torppari sai lunastaa vuokramaansa vuoden 1914 hintatason mukaan, joka oli kymmenesosa käyvän rahan arvosta. Kesään 1919 laissa säilyi kuitenkin ns. punakaartilaispykälä, joka esti yli 10kymmenen vuoden valtiopetostuomion saanutta torpparia lunastamasta vuokramaataan. Samoin senaatti ja eduskunta alkoi toteuttaa armahduslakeja tilanteen vakiinnuttua. 30. lokakuuta annettiin armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneet. Näin ollen 35  000 punavankia pääsi ehdonalaiseen. Jo 7. joulukuuta säädettiin toinen armahduslaki, jolla siirrettiin ehdonalaiseen enintään 6 vuoden tuomion saaneet. Lisäksi senaatti rahoitti puolella miljoonalla markalla sotaorpoja varten perustettavia lastenkoteja varten.
 
Suomen ulkopoliittinen saksalaissuuntaus romahti marraskuun alussa 1918, kun Saksa solmi rauhan ja julistautui tasavallaksi. Tässä tilanteessa [[27. marraskuuta]] monarkistinen Paasikiven senaatti pyysi eroa ja tilalle nimitettiin [[Ingmanin I hallitus|Ingmanin kokoomushallitus]], jonka jäsenistä jo puolet oli tasavaltalaisia. Samoin saksalaissuuntausta kannattaneen Svinhufvudin tilalle valtionhoitajaksi tuli [[12. joulukuuta]] länsimielinen kenraali [[Gustaf Mannerheim]], joka otti tavoitteekseen suhteiden normalisoinnin länsivaltojen kanssa ja näiden itsenäisyystunnustuksen hankkimisen. Kaksi päivää myöhemmin Friedrich Karl ilmoitti virallisesti luopuvansa Suomen kruunusta.
 
[[luokkaLuokka:Suomen sisällissota]]
[[luokkaLuokka:Eduskunta]]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Tynkäeduskunta”