Ero sivun ”Erkki Pystynen” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p ylim. rivit pois
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 13:
| puoliso =
}}
'''Erkki Topias Pystynen''' (s. [[2. marraskuuta]] [[1929]] [[Heinola]]) on emeritus-professori ja [[kokoomus]]lainen poliitikko. Hän oli [[Tampereen yliopisto]]n kunnallispolitiikan professori vuosina 1972-1992 (virkavapaalla 1975-1991). Hän toimi yliopiston vararehtorina 1969-1974 ja valittiin Jaakko Uotilan jälkeen yliopiston rehtoriksi 1.1.1975 alkaen. Valtiollisten tehtäviensä vuoksi hän luopui rehtoraatista kuitenkin jo saman vuoden lopussa.
 
Pystynen valittiin eduskuntaan Hämeen pohjoisesta vaalipiiristä syksyn 1975 välivaaleissa. Hän toimi kansanedustajana kaikkiaan 16 vuotta. Vuoden 1983 eduskuntavaalien jälkeen presidentti Mauno Koivisto kutsui Pystysen yllättäen hallitustunnustelijaksi. Tunnustelut eivät johtaneet tulokseen ja hallitus muodostettiin myöhemmin sosialidemokraattien Kalevi Sorsan johdolla. Pystynen valittiin kumminkin eduskunnan puhemieheksi vuosiksi 1983–1987. Hän oli ensimmäinen kokoomuslainen eduskunnan puhemies yli 50 vuoteen. Edellinen Kokoomusta edustanut puhemies oli ollut [[Paavo Virkkunen]] vuosina 1929−[[1930]].