Ero sivun ”Fonografi” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
fix. maininta Scott de Martinvillen fonautografista
Rivi 2:
[[KUva:Edisonblank.jpg|thumb|220px|Edisonin fonografin tyhjä, äänittämätön vahalieriö]]
 
'''Fonografi''' oli ensimmäinen laite,äänen jollatallennukseen voitiinja tallentaatoistamiseen ääntätarkoitettu laite. [[Thomas Alva Edison]] ilmoitti keksineensä fonografin [[21. marraskuuta]] [[1877]], ja sitä myytiin kaupallisesti vuodesta [[1890]] vuoteen [[1925]]. Aluksi fonografista käytettiin nimitystä "puhuva kone". Edison suunnitteli fonografinsa alun perin puheluiden äänittämiseen, mutta hyvin varhaisessa vaiheessa huomattiin sen käyvän myös musiikin taltioimiseen. [[Édouard-Léon Scott de Martinville]] keksi vuonna 1857 fonautografin, jolla voitiin tallentaa ääntä, mutta tallennettua ääntä ei pystynyt kuuntelemaan<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://history.sandiego.edu/gen/recording/scott.html | Nimeke =Leon Scott and the Phonautograph | Julkaisupaikka =history.sandiego.edu | Viitattu = 7.9.2010 | Kieli ={{en}} }}</ref>.
 
Fonografin toimintaperiaate on sama kuin [[gramofoni]]n. Aluksi Edison käytti tinapaperia, joka oli kääritty lieriön ympäri, mutta sen huonon kestävyyden takia hän kehitti [[fonografisylinteri|vahasylinterit]], joiden kestävyys oli huomattavasti parempi. Fonografilla voitiin myös tehdä omia äänitteitä, toisin kuin gramofonilla.
Rivi 10:
Koska äänitteiden teko oli akustista, eikä mikrofoneja tunnettu, piti esittäjän suunnata esityksensä suoraan kaivertavan laitteen torveen. Tallennuksessa käytetty torvi oli toistavaa huomattavasti suurempi, jotta orkesterikin mahtui mukaan. Menetelmä sopi parhaiten kovaäänisille oopperalaulajille, kuten aikauden supertähdille [[Enrico Caruso]]lle tai [[Aino Ackté]]lle.
 
Fonografi-lieriöille vakiintui ajan oloon oma käyttäjäkuntansa: kansanomaiset esittäjät - kun taas gramofonilevyille levyttivät taiteilijoina pidetyt oopperadiivat ja huippuorkesterinjohtajat. 1920-luvulle tultaessa Edisonin vahalieriö oli jo syrjäytynyt valmisäänitemarkkinoilta, mutta sen käyttö toimistoissa sanelukoneena jatkui pitkälle 1950-luvulle, kunnes [[magnetofoni]] korvasi sen lopullisesti. <ref> [[Pekka Gronow]], Ilpo Saunio: Äänilevyn historia (sivut 30–31), WSOY 1990, ISBN 951-0-16155-1 </ref>
 
== Lähteet ==
{{viitteet}}
<references/>
 
{{Commons|Phonograph|Fonografi}}