Ero sivun ”Wäinö Sola” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 16:
Vuodesta [[1919]] Sola oli Suomalaisen oopperan johtavana tenorina ja esitti siellä merkittävimpiä tenoriosia. Canion roolista oopperassa [[Pajatso (ooppera)|Pajatso]] muodostui hänen bravuurinsa. Samoihin aikoihin hän aloitti ohjaamisen ja suomentamisen. 1920-luvun aikana Sola teki kolme konserttikiertuetta Amerikkaan.
 
30-luvun lopussa Sola koki useita menetyksiä. Ensin kuoli hänen tyttärensä tuberkuloosiin, sitten kaatui talvisodassa hänen poikansa Jaakko, joka oli myös aloittanut oopperauran kuoron laulajana ja ohjaajana, ja pian hänen toinen poikansa Pentti menehtyi haavoituttuaan vaikeasti.
Toisen maailmansodan aikana Solaa kohtasi useamman kerran suru. Hänen menetti yhden pojan talvisodassa, toisen jatkosodassa. Molemmat olivat tehneet uraa musiikkialalla. Jatkosodan aikana myös hänen tyttärensä menehtyi [[tuberkuloosi|keuhkotauti]]in.
 
Vuosina [[1923]]–1949 Sola toimi Helsingin konservatoriossa (nykyään [[Sibelius-akatemia]]) plastiikka- ja oopperaluokalla opettajana. Vuonna [[1956]] hän pääsi [[Kansallisooppera]]n hallintoneuvostoon.