Ero sivun ”Ruandan kansanmurha” versioiden välillä

[[Ruandan puolustusvoimat|Ruandan armeija]] kaappasi vallan 5. heinäkuuta 1973 ja nimitti maahan sotilashallituksen, jonka johtoon nousi kenraali [[Juvénal Habyarimana]]. Sotilastuomioistuin tuomitsi presidentti Kayibandan ja seitsemän hallituksen ministeriä kuolemaan. Habyarimanasta tuli Ruandan uusi presidentti. Vallankaappauksen toisena vuosipäivänä Habyarimana ilmoitti, että maahan oli perustettu uusi puolue, johon jokaisen ruandalaisen tuli liittyä: Kansallinen vallankumousliike kehityksen puolesta (MRND). Puolueen tarkoituksena oli "alueellisen ja etnisen vihamielisyyden poistaminen sekä maaseudun kehitys". MRND loi maaseudulle työyhteisöjä ja herätti uudelleen henkiin vihatun siirtomaa-ajan pakollisen työpalvelun perinteen. Työpalveluryhmät suorittivat säännöllisesti viikoittain ilmaista työpalvelusta, esimerkiksi Ruandan lukuisten kukkuloiden pengerrystä viljelymaaksi tai metsän istutusta polttopuiden tuottamista varten. [[Kylmä sota|Kylmän sodan]] ilmapiirissä Ruanda sai paljon tukea länsivalloilta. Entinen siirtomaaisäntä Belgia syyti maahan [[kehitysyhteistyöKehitysapu|kehitysyhteistyövaroja]]varoja osaksi maan kohtuullisen vakaan poliittisen tilanteen vuoksi, ja [[Ranska]] antoi Ruandalle sotilasapua vahvistaakseen [[uuskolonialismi|uuskolonistista]] asemaansa ranskankielisten Afrikan maiden, ''la Francophonien'' piirissä.<ref name="gourevitch1998_s63-74"/><ref name="johansson1994_s50-63">Johansson 1994, s. 50−63.</ref>

[[Berliinin muuri]]n kaatumisen aikoihin Ruandan nouseva [[oppositio]], joka oli vahvistunut maan 1980-luvun taloudellisten ongelmien seurauksena, alkoi lobata länsivaltoja vaatimaan demokraattisia uudistuksia vastapainoksi [[kehitysyhteistyö]]rahoillekehitysyhteistyörahoille, jotka muodostivat jo 60 prosenttia valtion budjetista. Pitkällisten neuvottelujen päätteeksi ja keskusteltuaan asiasta päätukijansa Ranskan presidentin [[François Mitterrand]]in kanssa Habyarimana yllättäen ilmoitti vuonna 1990, että maahan oli aika luoda [[monipuoluejärjestelmä]]. Habyarimanan päätukijoukko, varakkaat ja vaikutusvaltaiset hutujohtajat maan pohjoisosasta eli ''akazu'' (pieni huone) kuitenkin vastusti muutosta. Samalla kun Habyarimana julkisesti julisti uutta avoimuutta, ''akazun'' organisoima [[terrori|valtioterrori]] maassa tiivistyi ''akazun'' pyrkiessä varmistamaan asemansa ja tuhoamaan maassa orastavan opposition. Tilanne kärjistyi lopulta 1. lokakuuta, kun enimmäkseen [[Uganda]]an paenneista tutsipakolaisista koostuva, [[Ruandan isänmaallinen rintama|Ruandan isänmaalliseksi rintamaksi]] (RPF) itseään nimittävä kapinallisryhmä ylitti Ugandan ja Ruandan välisen rajan.<ref name="johansson1994_s72-74_78-80">Johansson 1994, s. 72−74, 78−80.</ref>

Ranskan presidentti Mitterrand riensi ystävänsä Habyarimanan avuksi, kun Ruandan armeijan (''Forces Armées Rwandaises'', FAR) joukot olivat kärsineet ensimmäisiä tappioita RPF:ää vastaan, ja lähetti satoja vahvasti aseistettuja ranskalaisia laskuvarjojääkäreitä sotimaan FAR:n rinnalla. Myös Belgia ja [[Zaire]] (nyk. [[Kongon demokraattinen tasavalta]]) lähettivät joukkoja tukemaan hallitusta kapinallisia vastaan. Belgialaiset joukot vetäytyivät kuitenkin maasta nopeasti, ja Zairen armeijan ryöstely ja raiskaukset muodostuivat niin isoksi ongelmaksi, että Ruandan hallitus pyysi joukkoja poistumaan. Ranskalaisten joukkojen avustuksella Habyarimana saattoi julistaa RPF:n kukistetuksi. Todellisuudessa se kuitenkin perääntyi länteen, perusti uuden tukikohdan Virunga-tulivuorten rinteille ja jatkoi siellä uusien alokkaiden kouluttamista, joita saapui joukkoihin tasaisena virtana.<ref name="johansson1994_s91-93">Johansson 1994, s. 91−93.</ref>