Ero sivun ”Annika Thor” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kumottu muokkaus 7273494, jonka teki 143.51.160.220 (keskustelu)
p typo
Rivi 6:
Thorin esikoisteos oli ''Saari meren keskellä'' (1996). Kirja pääsi ehdolle Ruotsin arvostetun August-palkinnon saajaksi ja sai arvostetun saksalaisen nuorisokirjallisuuden palkinnon. ''Saari meren keskellä'' on ensimmäinen osa neljästä kirjasta, jotka kertovat juutalaisista siskoksista Steffistä ja Nellistä, jotka asuvat [[Wien]]issä. Siskot lähetetään maanpakoon Ruotsiin, jotta he olisivat turvassa kansallissosialistien vainolta. Kirjasarja kertoo heidän lapsuudestaan ja elämästään pakoilijoina. Annika Thor teki televisiokäsikirjoituksen Steffin ja Nellin tarinasta, joka näytettiin Ruotsin televisiossa joulukuussa 2003.
 
Vuonna 1997 Annika Thor julkaisi kirjan ''Totuus vai tehtävä'', joka voitti August-palkinnon. Kirja kertoo koulukiusauksesta, jossa 12-vuotias Nora pelkää että on menettänyt parhaan ystävänsä. Nora ei missään nimessä haluaisi oleilla epäsuositun Karinin kanssa. Kirja kertoo koulussa päivittäin tapahtuvista julmuuksista. Annika Thor kertoo tarinan siten, että lukija ymmärtää että jokaista ihmistä pitää kohdella kunnioittavasti ja ottaa vastuu omista teoistaan. Kirjasta tehtiin myös elokuva, jonka ohjasi [[KristinaChristina Olofson]]. Annika Thor kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen.
 
Thorin ensimmäinen lastenkirja oli vuonna 2002 ilmestynyt ''Punainen sydän, sininen perhonen''. Tarina kertoo ala-asteella olevien Alvan ja Loven rakkaustarinan. Kirja sai saksalaisen nuorisokirjallisuus palkinnon vuonna 2004. Kirjan jatko-osa ''Perhosia mahassa, pala kurkussa'' kertoo Alvan ja Loven erosta. Heidän ystävyytensä kuitenkin jatkuu, sillä heillä molemmilla on kaneja lemmikkinä.