Ero sivun ”Välskärin kertomuksia” versioiden välillä

'''Välskärin kertomuksia''' (alkup. ruotsiksi ''Fältskärns berättelser'') on satusetä [[ZachariasZachris Topelius|Topeliuksen]] kirjasarjakirjoittama Suomen[[historiallinen historiastaromaani]]. Se on julkaistu niin kolmiosaisena, viisiosaisena kuin kuusiosaisenakin.

Välskärin kertomuksia kertoo suomalaisten Bertelsköldin ja Larssonin suvunsukujen vaiheista. Vanha [[välskäri]] kertoo pienelle kuulijakunnalle [[kolmikymmenvuotinen sota|kolmikymmenvuotisen sodan]] ajoista, jolloin Kustaa Perttilä -niminen talonpojan[[talonpoika|talon­pojan]] poika muuttaa nimensä Berteliksi ja myöhemmin aatelisvaakunan[[aatelointi|aateloinnin]] kauttayhteydessä Bertelsköldiksi. Suvun kantaisä, vanha nuijasodan[[nuijasota|nuija­sodan]] veteraani ja talonpoika, nimittää tästä suuttuneena perijäkseen Larssonin suvun pojan. Bertel rakastuu kauniiseen ruhtinatar Regina von Emmeritziin, josta tulee [[aatelissuku|aatelis­­suvun]] esi-kanta­äiti. Sarjaan tuo salaperäisyyttä ja taianomaisuutta kuparinen [[sormus]], joka on aluksi hallussa kuningas [[Kustaa II AdolfAadolf]]illain hallussa.

Bertelsköldien suku omistaa tuon upean sormuksen, jonka haltijaan ei pysty vesi, tuli, rauta eikä lyijy,. seSe tuo omistajalleen menestystä, mutta sen menettää vannomalla väärän valan.

Kirjasarja alkaa [[Breitenfeldin taistelustataistelu]]sta vuonna 1631, siis 30-vuotisen sodan aikaan (katso osa 1). Se loppuu [[Kustaa III]]:n vallankaappaukseen vuonna [[1772]] (katso osa 3). Eräs ensimmäisen osan dramaattisimmista hetkistä tapahtuu suvun kantaisän Aaron Perttilän talossa Isokyrössä[[Isokyrö]]ssä vuonna 1635, kun hänen tyttärensä Meri (Emerentia) tunnustaa olevansa Kustaa Bertelin äiti ja kuolee pian sen jälkeen. Tästä kohtauksesta lähtien Bertelsköldin suku tietää, että heidän kohtalostaan taistelevat Aaron Perttilän kirousaatelis­valtaa aatelisvaltaavastaan kohtaanlausuma [[kirous]] ja Meri Perttilän siunauspojalleen poikaansa KustaataKustaalle ja tämän jälkeläisiäjälkeläisilleen kohtaanlausuma [[siunaus]]. Lisäksi Meri ehtii ennen kuolemaansa varoittaa Kustaata ja Reginaa, että kuninkaan sormuksen haltijaa vaanivat aina [[ylpeys]] ja [[kunnianhimo]] (katso osa 1).

Kustaa Bertelsköld taistelee Liettuassa[[Liettua]]ssa ja Puolassa[[Puola]]ssa 1650-luvun puolivälissä ja selviää taisteluista vahingoittumattomana. Hänen mukanaan on hänen herkkäsydäminen poikansa Bernhard, joka muistuttaa luonteeltaan selvästi enemmän äitiään (joka kuoli jo vuonna 1653) kuollutta äitiään kuin isäänsä (katso osat 1 ja 2). Vuonna[[Pohjan sota|Pohjan sodassa]] vuonna 1657 molemmat Bertelsköldit hyökkäävät [[Ruotsi-Suomi|Ruotsi-Suomen]] armeijan mukana Tanskaan[[Tanska]]an, ja tammikuussa 1658 he valmistautuvat [[Vähä-Belt|Vähän -Beltin]] ylitykseen. Poikkeuksellisen ankara pakkanen on jäädyttänyt salmen. Juuri ennen salmen ylitystä eräs nuori sotilas pilkkaa Kustaata, joka suuttuu ja haastaa hänet kaksintaisteluun[[kaksintaistelu]]un. Kustaa on syyllistynyt väärään valaan, ja sen tähden hän häviää taistelun ja menettää kaksi sormeaan. Niistä toisessa on kuninkaan sormus, jonka saa haltuunsa Niilo Janssen, hieman aikaisemmin Bertelskiöldin mukaansa kaappaama tanskalaispoika. Kustaa Bertelskiöld hukkuu Vähän -Beltin ylityksessä ja näin Bernhardista tulee Bertelsköldin suvun päämies (katso osa 1, kertomus Väärä vala ottaa pois onnen).

Bernhard Bertelsköldin vaiheita seurataan 1670-luvun alussa ja vuosina 1695-1697. Hän menettää suuren osan [[läänitys|läänityksiään]] [[iso reduktio|reduktiossa]] eli läänitysten palautuksessa kuningas [[Kaarle XI]]:lle. Hänen hovimestarinaan toimiva Janssen juonittelee hänen selkänsä takana ja osittain saa aikaan Bertelsköldin suvun vararikon. He menettävät [[Varsinais-Suomi|Varsinais-Suomessa]] olevan Mainiemen linnan [[suuret kuolovuodet|suurten nälkävuosien]] aikaan eli 1695-97 ja Bernhard Bertelsköld joutuu [[Turun linnaanlinna]]an, jossa hän vaipuu syvään masennukseen ja sairastuu. Osan 1 lopussa hänen nuoruudenrakastettunsa Kerttu tulee vierailulle ja kertoo, että Janssen on hukkunut. Hän myös paljastaa, että hänellä on kuninkaan sormus mukanaan. Bernhardin pyynnöstä hän antaa sormuksen tälle. Linnan päällikkö tulee ilmoittamaan Kaarle XI:n kuolemasta ja Bertelsköldin poikien, Torstenin ja Kustaan menestyksestä virkamiehistössä ja armeijassa. Bernhard kuolee pian näiden uutisten jälkeen (katso osan 1 loppu).

Toisen osan alkupuolella käydään läpi Bertelsköldin ja Larssonin sukujen vaiheita [[Suuri Pohjan sota|Suuren Pohjan sodan]] aikana eli vuosina 1700-1721. Torsten jää kuninkaan virkamieheksi Tukholmaan[[Tukholma]]an, mutta Kustaa lähtee Ruotsi-Suomen armeijan mukana taisteluihin Tanskaan, Baltiaan[[Baltia]]an, Puolaan ja Ukrainaan[[Ukraina]]an. Lopulta hän pääsee takaisin Suomeen ja säilyy hengissä Isokyrön eli [[Napuen taistelussataistelu]]ssa vuonna 1714. Juuri ennen Napuen taistelua Larssonin suvun päämies eli entisen Perttilän talon isäntä menettää kuusi poikaansa, jotka venäläiset yllättävät heidän tiedusteluretkellään. Kustaa Bertelsköld pääsee pakoon venäläisjoukkojen keskeltä ja päätyy [[Kajaanin linnaanlinna]]an vuonna 1715. Sen kukistumisen jälkeen hän pakenee Ruotsiin ja lähtee [[Kaarle XII]]:n viimeiselle sotaretkelle Norjaan[[Norja]]an. Hän menehtyy lumimyrskyyn Keski-Norjan tuntureilla tammikuussa 1719 yrittäessään pelastaa tovereitaan (katso osan 2 alkupuoli).

Virkaurallaan menestynyt Torsten saa haltuunsa kuninkaan sormuksen vuonna 1720 tai 1721, ja se näyttää varmistavan hänen menestyksensä jatkossakin. Hänen sisarensa syyttää häntä ylpeydestä ja ateismista[[ateismi]]sta ja kehottaa häntä tekemään parannuksen ajoissa, mutta Torsten ei syytöksistä eikä parannuskehotuksista välitä. Hän tulee vannoneeksi sotamies Flintan leskelle, että hän huolehtii tämän toimeentulosta. Vuonna 1738 kansliapresidentti (pääministeri) [[Arvid Horn]] eroaa, koska [[hattupuolue]] voittaa [[Ruotsin valtiopäivät|Ruotsin valtiopäivävaalitvaltio­päivä­vaalit]].

Torsten valmistautuu ottamaan kansliapresidentin[[kansliapresidentti|kanslia­presidentin]] viran vastaan. Hän ylpeilee menestyksellään ja kieltää [[Jumala (kristinusko)|Jumalan]]. Lisäksi hän rikkoo valansa Flintan leskelle. Sitten hän ottaa sormuksen sormestaan ja kysyy siltä, onko hänen tavoiteltava Ruotsin kruunua. Hän pudottaa sormuksen ja sokeutuu äkkiä. Kansliapresidentin virka annetaan toiselle poliitikolle. Torstenin vaimo pyytää häntä tekemään parannuksen. Osan 2 lopussa vanha Larsson ennustaa syksyllä 1740, että [[hattujen sota|sota Ruotsin ja Venäjän välillä]] puhkeaa alle vuoden sisällä (katso osan 2 loppupuoli).

Kolmannessa osassa seurataan paitsi Bertelskiöldin ja Larssonin sukujen vaiheita, myös ylioppilas Eerikki Ljungin ja hänen vaimonsa Eriikan seurustelua ja avioliittoa. He ovat hartaita kristittyjä[[kristitty]]jä ja kasvattavat lapsensakin jumalanpelossa. Nuori ylioppilas Paul Bertelsköld sen sijaan on [[vapaa-ajattelija]], joka puolustaa uskoaan niin röyhkeästi [[Turun akatemianakatemia]]n (yliopiston) väitöstilaisuudessa, että rehtori erottaa hänet yliopistosta. Hän oleskelee jonkin aikaa Eerikki ja Eriikka Ljungin luona ja ihmettelee heidän rakkaudellista käytöstään häntä kohtaan. Vielä hän ei käänny kristityksi. Lisää dramatiikkaa kolmanteen osaan tuo salatieteitä ja alkemiaa[[alkemia]]a harrastava, Turussa asuva tohtori Martti Weiss, johon Paul tutustuu etsiessään elämän tarkoitusta. Weiss tutustuu myös erääseen Larssonin suvun mieheen, joka toimii valtiopäivämiehenä (kansanedustajana). Hän houkuttelee tätä myymään sielunsa [[paholainen|paholaiselle]] siitä hinnasta, että Weiss muka valmistaa hänelle kultaa[[kulta]]a. Weiss käyttää sauvaa, jonka avulla hän uskoo voivansa saada selville, mistä löytyy kultaa. Kun eräs mies ottaa häneltä sauvan ja rikkoo sen, Weiss tulee hulluksi. Myös Larsson joutuu mielisairaalaan[[mielisairaala]]an, missä hän saa kuunnella Weissin raivoamista, kunnes tämä lopulta kuolee. Myös kuninkaan sormus tuhotaan, ja sen aiheuttama kirous vähitellen poistuu Bertelsköldin suvun elämästä. Joku Paulin vihollinen heittää tätä kivellä ja Paul loukkaantuu vakavasti. Sairautensa aikana hän lopulta kääntyy kristityksi erään hurskaan vanhan naisen vaikutuksesta. Kirja päättyy idylliseen tunnelmaan Paul ja Ester Bertelsköldin kodissa, jossa he ovat vieraanvaraisia köyhillekin (katso osa 3).