Ero sivun ”Milgramin tottelevaisuuskoe” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti lisäsi: ko:밀그램 실험 |
→Milgramin koesarjan kritiikki: Tietosanakirjan tehtävänä ei ole esittää moraalisia kysymyksiä |
||
Rivi 25:
==Milgramin koesarjan kritiikki==
Milgramin koesarja herätti voimakasta eettistä ja tieteellistä kritiikkiä alusta pitäen.{{lähde}} Koska Stanley Milgramilla ei ollut psykologin tutkintoa, häntä ei hyväksytty aluksi edes [[American Psychological Association]]in (APA) jäseneksi, eikä hän saanut hakemaansa virkaa yliopistosta juuri näiden vuosina 1963–65 tekemiensä kokeiden kiistanalaisuuden takia. Myöhemmin (1974) hän sitten sai palkinnon kirjastaan ''Obedience of Authority'', jossa hän tiivisti systemaattisesti koetuloksensa.
Tuohon aikaan oli suhteellisen tavallista, että koehenkilöitä harhautettiin luulemaan asemastaan ja tehtävästään muuta kuin mikä oli varsinainen tutkimuksen kohde. Harhauttamista sinänsä ei pidetty eettisesti arveluttavana, vaan se oli pikemminkin tae siitä, että koehenkilö ei pystynyt teeskentelemään saadakseen toivomiaan tuloksia. Kokeen jälkeen koehenkilöille sitten selitettiin todellinen asianlaita ikään kuin piilokamera-ohjelmassa. Vakavana eettisenä ongelmana pidettiin sitä, että ”viattomat” koehenkilöt saatettiin ”tieteen nimissä” havaitsemaan itsestään jotakin sellaista, johon he itse eivätkä juuri ketkään muutkaan kansalaiset uskoneet heidän sortuvan: lähes kiduttamaan hengiltä tuntemattoman lähimmäisensä pelkästään jonkin mitättömän oppimistehtävän takia. {{kenen mukaan?}}
Tiedeyhteisön suunnasta esitettiin myös runsaasti suppeampaa kritiikkiä tulosten yleistämisestä, kokeellisen manipuloinnin onnistumisesta yms. Tällaisella kritiikillä on yleensä se seuraus, että tutkijat keksivät yhä uusia koeasetelmia ja manipuloinnin muotoja. Tutkimustulosten arvo tietona joutuu punnittavaksi tiedon hankinnassa käytettäviä menetelmiä vastaan.
Myöhemmin, 1990-luvulla, syntyneen ”kriittisen sosiaalipsykologian” kritiikki pyrki kiistämään Milgramin koesarjan tyyppisen menetelmän arvon kokonaan.{{lähde}} Epätavalliset, arkielämälle vieraat ja hyvin lyhytaikaiset tilanteet eivät tämän näkemyksen mukaan pysty kertomaan mitään ihmisten ja yhteisöjen kannalta olennaisista kysymyksistä. Milgramin koeasetelma tukee ajatusta, että vaikeat moraaliongelmat voidaan ratkaista objektiivisen tieteen avulla ja että eettiset ongelmat voidaan jättää lautakuntien tai asiantuntijoiden ratkaistaviksi.
1960- ja 70-luvun akateemisessa ilmapiirissä tutkijat – erityisesti yhteiskuntatieteilijät – määrittelivät asemansa ”oikean tietoisuuden” esille nostajina. Paradoksaalisesti – näin väittää kriittinen näkemys – moraalisen valinnan alistaminen empiiriselle tieteelle on vai ongelman kääntöpuoli. Jotta ihmiset ja yhteisöt tulisivat tämän ajatuksen mukaan paremmiksi, joidenkin on kärsittävä, tunnistettava itsessään ”pahan alkujuuret”.
Marja Ahokas<ref name="Avoin yliopisto" /> pitää Stanley Milgramia käsitelleessä luennossaan yhtenä tottelemiseen johtavana tekijänä yksilön lupautumista tiettyyn asemaan suhteessa kokeenjohtajan auktoriteettiin. Tullessaan koehenkilöksi hän on hyväksynyt pelin säännöt ja niiden rikkominen – vaikkakin moraalisesti kunniakkaalla tavalla jälkikäteen ajatellen – on vaikeaa, varsinkin kun sopimuksen toinen osapuoli on monin tavoin arvostettu ja vahva. Ahokas toteaa myös, että tottelevaisuuskokeiden inhorealistinen ihmiskuva ei miellytä katsojaa, mutta sen katseleminen on yhä – yli 40 vuoden jälkeen – terveellistä.
| |||