Ero sivun ”Eino Jutikkala” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 98:
Myöhemmin Jutikkala lievensi tätä ”yltiökollektivismiaan”. Hänen mukaansa toisen maailmansodan tapahtumien omakohtainen kokeminen sai hänet antamaan ajattelussaan tilaa myös yksilön merkitykselle historian kulussa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Keijo K. Kulha | Nimeke = Jutikkala – tinkimätön akateemikko | Sivu = 151 | Julkaisija = Edita | Vuosi = 2006 }}</ref> Hänen myöhempään tuotantoonsa sisältyykin myös puhdasta poliittista historiaa. Sen sijaan henkilöhistoriallisia tutkimuksia hän ei myöhemmälläkään iällä kirjoittanut, pois lukien Suomen kansallisbiografiaan kirjoitetut artikkelit, vaan hän pysyi loppuun saakka vannoutuneena laajojen ilmiöiden tutkijana.
===Maanviljelyksen historia===
Suomalaisen historiankirjoituksen historiaa tutkineiden Pekka Ahtiaisen ja Jukka Tervosen mukaan Jutikkalan tausta oli tyypillinen 1800-luvun ja 1900-luvun alun suomalaisen sivistyneistön edustajalle: vauraan maatalon nuorempi poika, joka joutui lähtemään maailmalle vanhemman veljen periessä tilan, ja jolla oli taloudellisia resursseja hankkia itselleen akateeminen koulutus. Vastaavat taustat olivat esimerkiksi Jutikkalan professorikollegoilla Jalmari Jaakkolalla ja Arvi Korhosella. Tämä johti Ahtiaisen ja Tervosen mukaan siihen että akateemisen eliitin keskuudessa ”talonpoikainen maailmankuva tuli – – tärkeäksi ja jopa idealisoiduksi poliittisen ja tieteellisen ajattelun ainesosaksi konkreettisesta maayhteydestä irtaantuneille”.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pekka Ahtiainen – Jukka Tervonen | Nimeke = Menneisyyden tutkijat ja metodien vartijat: Matka suomalaiseen historiankirjoitukseen | Sivu = 93 | Julkaisija = Suomen Historiallinen Seura | Vuosi = 1996 }}</ref>
Jutikkala oli varsinkin nuoruudessaan tämän ”asfalttikukkaeliitin” arkkityyppinen edustaja. Hänen varhaiset tieteelliset työnsä, jotka käsittelivät maanviljelyn ja maanomistusolojen historiaa sekä kartanokulttuuria, nousivat voimakkaasti hänen kotitaustastaan.Tämä linja alkoi jo hänen Sääksmäen viljelyshistoriaa käsitelleestä pro gradustaan ja jatkui väitöskirjalla ''Läntisen Suomen kartanolaitos'' sekä
Maatalouden historiassa Jutikkala keskittyi erityisesti sen institutionaalisiin puoliin, maanomistusolojen kehitykseen sekä maata omistavan ja omistamattoman maalaisväestön välisiin suhteisiin, ei niinkään maanviljelystapojen historiaan.<ref name="sosiologia" /> Hän oli ensimmäinen tutkija joka toi selkeän luokkajaon maalaisyhteiskunnan tarkasteluun aikaisemman [[Zacharias Topelius|topeliaanis]]-[[Fennomania|fennomaanisen]] ”yhteinen kansa” -ajattelun tilalle. Jutikkala nosti käsittelyyn talonpoikaiston eli itsenäisen viljelijäväestön, jota hän piti tarkkarajaisena, muusta maalaisväestöstä erottuneena luokkana.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pekka Ahtiainen – Jukka Tervonen | Nimeke = Menneisyyden tutkijat ja metodien vartijat: Matka suomalaiseen historiankirjoitukseen | Sivu = 93-95 | Julkaisija = Suomen Historiallinen Seura | Vuosi = 1996 }}</ref>
===Paikallishistoria===
Jutikkala oli jo nuorena viehtynyt kotiseutunsa historian tutkimuksesta. Hänen pro gradunsa käsitteli Sääksmäen viljelyshistoriaa, ja heti tohtoriksi väiteltyään hän sai toimeksiannon kirjoittaa kotipitäjänsä historia. ''Sääksmäen pitäjän historiaa'' (1934) pidetään yhtenä ensimmäisistä moderneista suomalaisista paikallishistorioista, sillä Jutikkala sovelsi siinä suolahtelaisia tutkimusperiaatteitaan. Perinteisistä pitäjänhistorioista poiketen hän ei kronikoinut yksittäistapahtumia vaan laati laajan kollektiivisen analyysin Sääksmäen alueen asutuksesta, yhteisöstä ja elintavoista, pitäen punaisena lankanaan yhteiskuntaluokkien kehitystä ja niiden välisiä eroja. Sääksmäen historian valmistuttua Jutikkala osallistui ''Längelmäveden seudun historia'' -sarjan tekemiseen (ilmestyi toisen maailmansodan vuoksi vasta 1949–1954). Tässä kuuden hämäläisen kunnan yhteisessä historiahankkeessa hän työskenteli toimitussihteerinä sekä kirjoitti väestöhistorialliset osuudet.<ref name="Kansallisbiografia"/>
1930-luvulla Jutikkala osallistui myös suomalaisen paikallishistoriallisen tutkimuksen kehittämiseen. Kun syksyllä [[1932]] Historiallisessa Yhdistyksessä pohdittiin keinoja paikallishistorian tason nostamiseksi, Jutikkala ehdotti alan tutkimusta kodifioivan asiantuntijaelimen perustamista, esikuvanaan Ruotsin kaupunkihistoriallinen instituutti. Aloitteen tuloksena syntyi seuraavana vuonna Paikallishistoriallinen Toimisto jonka johtotehtävissä Jutikkala toimi vuosikymmenet.<ref name="Kansallisbiografia"/>
Toisen maailmansodan jälkeen Jutikkalan paikallishistoriallinen kiinnostus siirtyi maaseudulta kaupunkeihin. Hänet nimitettiin [[1946]] Helsingin kaupungin historiatoimikuntaan, ensin sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Tässä roolissa hän valvoi yhdeksänosaisen ''Helsingin kaupungin historia'' -sarjan valmistumista. Turun ja Tampereen kaupunkien historioiden kirjoittamiseen hän osallistui omalla tutkijanpanoksellaan: ''Turun kaupungin historia'' -sarjaan hän kirjoitti 1800-luvun loppua käsittelevän osan, ''Tampereen historia'' -sarjaan 1900-luvun alkua käsittelevän osan. Jutikkalaa kiinnostivat kaupunkihistoriassa eniten toisaalta teollistuminen ja sen mukanaan tuoma urbanisoitumiskehitys, toisaalta asemakaavat ja tontinomistus.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Päiviö Tommila | Nimeke = Suomen historiankirjoitus: tutkimuksen historia | Sivu = 257 | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1989 }}</ref> Hän kirjoittikin ''Suomen kaupunkilaitoksen historia'' -sarjaan (1986) osuuden kaupunkien teollistumisesta sekä toimitti ''Scandinavian Atlas of Historic Towns'' -sarjan Suomea koskevat osuudet.<ref name="Kansallisbiografia"/>
==Arvonimet ja kunnianosoitukset==
| |||