Ero sivun ”Eino Jutikkala” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 41:
Jutikkala oli pienestä pitäen ollut kiinnostunut tilastoinnista; oman kertomansa mukaan hän oli nähnyt ''Turun kaupungin tilastollisen vuosikirjan'' kymmenvuotiaana ja innostunut niin, että oli julistanut ryhtyvänsä isona Turun kaupunginaktuaariksi.<ref name="Kansallisbiografia">{{Lehtiviite | Tekijä = Päiviö Tommila | Otsikko = Jutikkala, Eino (1907–) | Julkaisu = Suomen kansallisbiografia IV | Sivu = 533-538 | Julkaisija = SKS | Vuosi = 2004 }}</ref> Yliopistossa hän valitsikin pääaineekseen aluksi kansantaloustieteen, mutta pettyi valintaansa. Syypää tähän oli kansantaloustieteen professori [[J. H. Vennola]], kansanedustaja ja moninkertainen ministeri, joka keskittyi poliittiseen uraansa ja laiminlöi opetustehtäviään. Jutikkala vaihtoi pian pääaineekseen Suomen ja Skandinavian historian. Kiinnostuksen tilastointia kohtaan hän säilytti kuitenkin läpi elämänsä, ja monet hänen historiantutkimuksistaan rakentuivat tilastollisen analyysin perustalle.
Ryhdyttyään opiskelemaan historiaa Jutikkalan tärkeimmäksi esikuvaksi muodostui Suomen ja Skandinavian historian professori [[Gunnar Suolahti]]. Tämä oli opiskellut [[Leipzig]]issa [[Karl Lamprecht]]in oppilaana ja tuonut Suomeen lamprechtilaisen kollektiivisen historiatulkinnan eli niin kutsutun kulttuurihistoriallisen metodin. Sen perusajatuksena oli, että historian kantavia voimia eivät ole sodat tai poliittiset päätökset, vaan yhteiskuntien taloudellisissa, sosiaalisissa ja kulttuurillisissa rakenteissa tapahtuvat muutokset. Tämän vuoksi historiantutkimuksen pääkohteena tuli olla ihmisen jokapäiväinen elinympäristö ja sen lainalaisuudet. Suolahden ympärille kerääntyi joukko nuoria tutkijoita, jotka omaksuivat hänen kulttuurihistoriallisen metodinsa, ja joita ryhdyttiin kutsumaan kulttuurihistorialliseksi koulukunnaksi; heihin kuuluivat Jutikkalan lisäksi muun muassa [[Esko Aaltonen]], [[Lauri Kuusanmäki]], [[Heikki Waris]] ja [[Kaarlo Wirilander]].<ref name="sosiologia">{{Kirjaviite | Tekijä = Risto Alespuro et al | Nimeke = Suomalaisen sosiologian juuret | Sivu = 173–185 | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 1973 }}</ref>
Jutikkala opiskeli poikkeuksellisen nopeasti. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi [[1929]], kirjoitettuaan [[pro gradu]] -työn kotipitäjänsä Sääksmäen viljelyshistoriasta. Vain kuusi vuotta yliopistoon saapumisensa jälkeen hän väitteli filosofian tohtoriksi kaksiosaisella väitöskirjalla ''Läntisen Suomen kartanolaitos Ruotsin vallan viimeisenä aikana'' ([[1932]]). Kiinnostus viljelyshistoriaa kohtaan nousi Jutikkalan kotitaustasta kartanon poikana, ja ratkaisevana innoituksena sille toimivat professori [[Gabriel Nikander]]in tutkimukset kartanolaitoksesta. Väitöskirjaansa varten Jutikkala vieraili kymmenissä kartanoissa tutkimassa niiden yksityisarkistoja. Väitellessään hän oli vain 24-vuotias, ja oli 2000-luvulle asti kaikkien aikojen nuorimpana väitellyt suomalainen historian tohtori.
| |||