Ero sivun ”Stabiilisuus” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p kh
Rivi 1:
'''Stabiilisuus''' on [[meteorologia]]ssa ja yleisemminkin [[hydrostatiikka|hydrostatiikassa]] käytetty määre, joka kuvaa [[ilmakehä]]n (tai muiden [[fluidi]]en) herkkyyttä [[pystysuuntainen sekoittuminen|pystysuuntaiseen sekoittumiseen]].
 
Stabiilissa ilmakehässä liikahtamaan pakotettu ilmapaketti pyrkii palaamaan lähtötilaansa, lunkun taas instabiilissa eli labiilissa tilanteessa pieni pakotettu liike saa aikaan samansuuntaisen kiihtyvän liikkeen.
Ilmakehän stabiilisuuden määrää sen [[lämpötila]]n pystyrakenne, koska [[kaasu]]n [[tiheys]] riippuu sen lämpötilasta. Toisaalta kaasun kokema [[hydrostaattinen paine]] riippuu sen yläpuolella olevan kaasun [[massa]]sta.
 
Jos tietty määrä kuivaa ilmaa tuodaan ilmakehässä alaspäin kilometrin verran, sen kokema paine kasvaa (koska sen yläpuolella on kilometri enemmän ilmaa), se puristuu kokoon ja lämpenee 9.,78 astetta. Tätä lämpötilanmuutosta sanotaan ''(kuiva)adiabaattiseksi lämpenemiseksi''. Vastaavasti ilma, jota nostetaan, jäähtyy. Jos nostetaan kosteaa ilmaa, siinä oleva vesihöyry saattaa tiivistyä, ja tiivistyminen vapauttaa energiaa. Jos nostetaan ilmaa, jonka [[ilmankosteus|suhteellinen kosteus]] on 100 %, tiivistyminen kompensoi adiabaattista jäähtymistä niin paljon, että lämpötila laskee vain 4.,9 astetta kilometrillä.
 
Ilmakehästä uhkaa tulla ''instabiili'' eli ''epävakaa'', jos lämpötila laskee liian nopeasti korkeuden funktiona, eli jos liian alhaalla on liian lämmintä ilmaa. Tällöin syntyy nopeasti nostevoiman aiheuttamaa sekoittumista: [[turbulenssi]]a tai [[konvektio]]ta, ja epävakaus purkaantuu. Vain [[ilmakehän rajakerros|ilmakehän rajakerroksen]] alimmat metrit voivat lämmitä yliadiabaattisiksi tilanteessa jossa lämmitys on tehokkaampaa kuin sekoittuminen.